maanantai 6. huhtikuuta 2015

Pääsiäinen. Osa II

Maanantai oli ainoa päivä tämän pääsiäisen aikana, kun oli hetken koko perhe koolla. Lammasta siis pöytään, ennenkuin laitettiin neiti abiturientti matkalle. Lammas sinänsä on tässä talossa eksoottista ruokaa. Olemme totutelleet sen makuun vasta viime vuosina eikä aina kovin hyvällä menestyksellä. Vähät siis välitän ohjeesta tarjota lihaa punaisena. Mielestäni tämä karitsan paahtopaisti on todella hyvää ja mehevää näin "yli" kypsennettynäkin.
Toinen pääsiäispäivä


Täytetty karitsan paahtopaisti, punaviinikastike, maa-artisokka-perunapyree ja rosmariiniporkkanat.

Kahvi, tee ja jugurtti-pannacotta punaherukkahillokkeen kera.

Täytetty karitsan paahtopaisti

5 karitsan paahtopaistia (löysin luomulihaa, paketti painoi 850 g)
öljyä paistamiseen
1/2 sipuli
2 rkl aurinkokuivattuja tomaattisuikaleita öljyssä
100g yrttimaustettua vuohenjuustoa
timjamia, rosmariinia

Ota lihat hyvissä ajoin huoneenlämpöön. Tee täyte: Silppua sipuli pieniksi kuutioiksi. Paloittele aurinkokuivatut tomaatit ja yrtit. Sekoita kulhossa kaikki ainekset. Tee viilto lihaan. Täytä tasku täytteellä. Sulje aukko cocktailtikulla. Ruskista lihan pinta nopeasti kuumalla pannulla öljyssä. Suolaa pinta hyvin. Nosta paistit uunivuokaan ja kypsennä haluamaasi kypsyyteen. Minä paistoin läpikypsäksi 200 asteessa noin 20 minuuttia. Peitä lihat foliolla ja anna levätä noin puoli tuntia.


Punaviinikastike

1 dl punaviiniä
2 rkl balsamicoa
1/2 sipuli
porkkanalohko
2 rkl fariinisokeria
pannun huuhdelientä ja uunivuokaan valunut lihaliemi

Lisää vettä pannulle, jota käytit lihan paistamiseen. Lorauta myös punaviiniä ja balsamicoa. Lisää myös puolikas sipuli, porkkanaviipale ja vähän fariinisokeria. Keitä kastiketta kasaan. Maistele. Lisää tarvittaessa vettä. Lisää myös uunivuokaan valunut lihaliemi. Siivilöi.


Maa-artisokka-perunapyree

500 g maa-artisokkaa
6 jauhoista perunaa
2 dl kuohukermaa
suolaa myllystä

Kuori ja lohko maa-artisokat ja perunat. Laita ne heti kylmään veteen, jossa on vähän sitruunamehua. Kaada osa vedestä pois, kun alat keittämään. Lisää kerma. Keitä kypsiksi. Kaada osa nesteestä pois. Soseuta sauvasekoittimella. Painele seos vielä siivilän läpi. Mausta suolalla. Lisää tarvittaessa nestettä.


Rosmariiniporkkanat

6 porkkanaa
oliiviöljyä
suolaa myllystä 
rosmariinia

Kuori ja lohko porkkanat. Levitä ne leivinpaperilla vuoratulle pellille. Lorauta päälle öljyä. Lisää suolaa ja rosmariinia. Kypsennä uunissa 225 asteessa noin 30 minuuttia.

Jugurtti-pannacotta ja punaherukkahilloke
Tämä hieno ohje löytyi Suklaapossulta.

2 dl kuohukermaa
1 dl sokeria
2 dl maitoa
2 dl turkkilaista jugurttia
2 tl vaniljasokeria
3 liivatelehteä

Kuumenna kerma ja sokeri kattilassa. Lisää kylmässä vedessä liotetut liivatteet. Sekoita maito ja jugurtti kulhossa. Lisää vaniljasokeri. Lisää kuuma kermaseos ohuena nauhana sekoitellen jugurtti-maitoseokseen. Kaada seos annosmaljoihin. Peitä tuorekelmulla. Jäähdytä kylmässä 2 tuntia.

1/2 litraa punaherukoita
1 dl hillo-marmeladisokeria

Mittaa ainekset kattilaan. Keitä noin 15 minuuttia välillä sekoitellen. Jäähdytä. Tarjoa pannacotan kanssa.

perjantai 3. huhtikuuta 2015

Pääsiäinen. Osa I


En jaksanut miettiä etukäteen tarkasti reseptejä, joten ostin vähän mitä mieleen juolahti ja niistä sitten ateria kerrallaan mennään.

Pitkäperjantai

Lohimedaljonki, pinaatti-perunasose, haudutettua pinaattia pinjansiementen kanssa, lime-valkoviinikastike, porkkanakolikot ja sitrussalaatti.

Kahvi, tee ja sitruuna-valkosuklaamutakakku vaniljajäätelön kera.


Pitkäperjantain teemaan sopi yksinkertainen ruoka. Kaikki oli maustettu perusmauilla. Kala maistui vain kalalta. Perunamuusia tarvittiin täyttämään Onnin vatsa, koska kala ei oikein maistu. Nämä maut sopivat tosi hyvin yhteen.
Lohimedaljonki

Suolaa lohipalat tunti ennen paistamista. Paista kalaan mieluinen kypsyys molemmilta puolilta. Tarvittaessa hauduta kannen alla. Mausta limemehulla ja tuoreella tillillä.


Pinaatti-perunasose

Kuori ja lohko perunat. Laita kylmään veteen. Lisää suola heti, kun vesi kiehuu. Keitä perunat kypsiksi. Valuta vesi pois. Survo perunat puunuijalla. Lisää lämmitetty maito ja nokare voita. Vatkaa hetki sähkövatkaimella. Lisää jäiset pinaattikuutiot. Sekoittele, kunnes ne sulavat perunasoseeseen.


Haudutettu pinaatti

Kuumenna öljyä kattilassa. Lisää puolikas sipuli hyvin hienonnettuna. Kuullota hetki. Lisää huuhdotut pinaatinlehdet. Kääntele niitä ja hauduta muutama minuutti. Mausta suolalla. Paahda pinjansiemeniä toisella kuivalla pannulla. Lisää ne pinaatin päälle vasta juuri ennen tarjoilua.


Lime-valkoviinikastike

Sulata nokare voita kattilassa. Lisää puolikas sipuli hyvin hienonnettuna. Kuullota hetki. Lisää puolikkaan limen mehu ja desin verran valkoviiniä. Keitä, kunnes liemi on kiehunut kokoon, noin puoleen. Lisää kermaa. Sekoita tasaiseksi.


Porkkanakolikot

Kuori porkkana. Viipaloi kolikoiksi esim. mandoliinilla. Kuumenna kattilassa öljyä. Lisää porkkanat ja kypsennä ne. Mausta suolalla.


Sitrussalaatti

Kuori ja lohko appelsiini ja verigreippi kalvottomiksi. Ripauta hieman sokeria hedelmien päälle. Koristele esim. ohuilla purjorenkailla.


Sitruuna-valkosuklaamutakakku
Ohje on Wicked sweet kitchenistä. Suosittelen lämpimästi!

100 g valkosuklaata
100 g voita
2 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
ripaus suolaa
2 kananmunaa
2 rkl sitruunamehua
2,5 dl vehnäjauhoja

Sulata voi kattilassa. Lisää rouhittu suklaa. Sekoita tasaiseksi. Sekoita joukkoon sokeri, vaniljasokeri ja suola. Lisää munat yksitellen. Lisää myös sitruunamehu. Sekoita lopuksi taikinaan myös vehnäjauhot. Kaada taikina leivinpaperilla vuorattuun irtopohjavuokaan. Itselläni oli käytössä halkaisijaltaan 26 cm. Siksi tästä tuli melkoisen ohut. Paista 200 asteessa 12-15 min. Kakun kuuluu jäädä tahmeaksi. Nopeaa, helppoa ja todella herkullista!!

lauantai 28. maaliskuuta 2015

Lauantaipizzaa leivinuunin arinalla

Onni toivoi saavansa leivinuunissa paistettua pizzaa katsoessaan jääkiekkoa. Vähän kauhistutti ajatus, koska ruisleivätkin on toisinaan hankalaa saada laskettua arinalle. Pippurimyllyn rohkaisemana uskalsin kuitenkin kokeilla, ja kyllä kannatti!! Pohja oli ihanan rapeaa. 

Poika itse lämmitti uunin kuumaksi 250 asteeseen ollessamme Sibelius-konsertissa päivällä. Olimme ajatelleet kokeilla italialaista tapaa eli paistaa pizzaa etualalla ja pitää tulta takana. Uuni oli kuitenkin niin kuuma, että tyhjensimme hiilloksen pois heti kotiin tultuamme. Valmisteluissa meni aikaa tunnin verran, ennen kuin sain pizzat uuniin. Tällöin arinan lämpö oli todella sopiva. Meillä on puinen leipälapio, joka on niin paksu, että leipien käsittelykin on toisinaan hankalaa. Nyt tein pizzoista melko pieniä, joten sain siirreltyä niitä isolla muurikkapannulastalla. Ensimmäisen uunin satsissa onnistuin pudottelemaan täytteitä arinalle, mutta muuten onnistui hyvin. Paistoin kerralla neljä pizzaa. Noin 5 minuuttia oli sopiva aika. Kerran nostin hieman pizzoja paistamisen aikana. Isolle joukolle pizzan tekeminen näyttää olevan järkevintä näin. Kiertoilmauunista niitä saa aina odotella pöytään.

Taikina on aiemmin mainitulta Pastanjauhantaa-sivulta. Vaihdoin jauhot tummemmiksi. Vähän jouduin lisäämään vettä. Taikinasta tuli sopivan sitkeä leivinuunissa paistamiseen.

350 g luomu-täysjyvävehnäjauhoja
1 ps kuivahiivaa
1 tl suolaa
2,5 dl lämmintä vettä
2 rkl oliiviöljyä

Sekoita kuivat aineet keskenään. Lisää vesi ja öljy. Vaivaa taikinaa kunnolla sitkon saamiseksi. Anna kohota lämpimässä liinan alla. Kauli taikina isoksi, parin millin paksuiseksi levyksi. Leikkaa paloiksi. Nosta palat pellille jauhotetun leivinpaperin päälle. Levitä päälle tomaattikastiketta (Mutti-tomaattimurskaa + Mutti-tomaattipyreetä + suolaa, sokeria, mustapippuria), juustoraastetta ja täyteaineet.

Liu'uta pizzat ison metallilastan avulla arinalle. Paista, kunnes juusto on sulanut ja hiukan saanut väriä. 

Ensimmäinen uunillinen paistui hieman liikaa.


Paprika-fetasalaatti

Edellisen kanawokin kuvassa näkyy lautasella marokkolaisia salaatteja, joiden reseptit ovat myös Glorian ruoka ja viini 2/2015 -lehdestä. Näistä kolmesta suosikkini oli ehdottomasti tämä helppo paprika-fetasalaatti.


2 suippopaprikaa
oliiviöljyä
merisuolaa myllystä
mustapippuria myllystä
fetajuustoa palana

Grillaa paprikat uunissa 250 asteessa, kunnes kuoret mustuvat ja kupruilevat. Tähän menee noin 10 minuuttia. Kuori ja suikaloi paprikat. Asettele suikaleet laakealle astialle. Pirskota päälle oliiviöljyä, rouhi pippuria ja suolaa. Murustele fetaa salaatille.

Keitän usein lisukkeeksi porkkanoita al dente. Lisään oliiviöljyä, hunajaa, pippuria, suolaa ja rosmariinia. Kuvassa ollut mausteinen porkkanasalaatti ei ihan osunut minun makumaailmaani. Siitä ei siis sen enempää.

Perhe ei myöskään lämmennyt ajatukselle, että keitettyjä papuja maustetaan sitruunamehulla. Minusta pieni määrä happamuutta piristi.

torstai 26. maaliskuuta 2015

Kanaa kung pao

Ostin uusimman Glorian ruoka ja viini -lehden 2/2015. Siinä oli montakin kokeilemisen arvoista reseptiä. Arki-illan päivälliseksi valikoitui tämä kanawokki, johon ainekset löytyvät helposti jääkaapista. Siis niissä rajoissa, mitä käytän normaalistikin omaa harkintaa... Tässä minun käyttämäni ainekset. Reseptissä oli maapähkinöitä (aiheuttavat allergiaa), valkosipulia (en vaan muuten käytä), kevätsipulia (jota ei täällä kaupassa vielä ole), maapähkinäöljyä, kuivaa sherryä (johon en ole koskaan tutustunut)ja hoi sin -kastiketta (jota ilman olen pärjännyt tähänkin asti). Näilläkin pikku korjauksilla saimme vähän erilaisen ruoan.


500 g broilerin minuuttipihvejä
1/2 dl kuorellisia manteleita
2 cm inkivääriä ohuina lastuina
10 cm purjon valkoista osaa
3 rkl seesamiöljyä
1/2 punainen chili


marinadi:

1 rkl soijakastiketta
2 tl riisiviinietikkaa
1,5 tl maissitärkkelystä


kastike:
(Tästä käytin vain puolet, kun pelkäsin, että tulee liian tujua perheen makuun. Lisäsin myös vettä lopussa.)

2 rkl balsamiviinietikkaa
2 tl soijakastiketta
2 tl seesamiöljyä
4 tl sokeria
2 tl maissitärkkelystä
1/2 tl mustapippuria rouheena


Paahda manteleita kuivalla paistinpannulla. Rouhi mantelit pienemmiksi. Paloittele broileri pienemmiksi paloiksi. Tee marinadi sekoittamalla kaikki ainekset. Laita broileripalat marinadiin ja anna maustua huoneenlämmössä 15 minuuttia.

Kuori ja hienonna inkivääri. Hienonna myös purjo ja chili.

Tee kastike sekoittamalla ainekset keskenään.

Kuumenna öljy wokkipannussa. Paista chilejä öljyssä hetki. Lisää broileri marinadeineen. Paista kypsäksi. Lisää purjo ja inkivääri. Lisää kastike ja mantelit.

Tarjoa keitetyn (jasmiini)riisin kanssa.

sunnuntai 15. maaliskuuta 2015

Vesihauteessa kypsennettyä lohta, tomaattikastiketta ja fenkoli-rucolalisäkettä

Olen katsonut viikonlopun aikana joitakin jaksoja Australian Masterchefiä. Eilen George valmisti lohta sous vide eli matalalämmöllä vesihauteessa tyhjiöpakattuna. Se on kiehtonut aikaisemminkin, mutta enhän tuota laitetta omista ja on arveluttanut tehdä järisyttäviä kokeiluja isolla määrällä ruokaa perheelle. Olen miettinyt myös lohen kypsennystä oliiviöljyssä. Tänään ei sitten tullutkaan normaali ruoanlaittopäivä, koska tytöt ja mies lähtivät pitkälle hiihtoreissulle ja sen jälkeen mummolaan syömään. Pääsin siis tekemään ruokaa vain itselleni. (Poika söi jauhelihapastaa...) 

Tämä oli sitten kokeilu, joka onnistui hyvin. Lohipalan päälle reilusti oliiviöljyä, suolaa, limemehua ja tilliä. Sitten käärin kalan moninkertaisesti elmukelmuun rullaksi ja tosi tiukasti päistä solmuun. Tein varmuuden vuoksi tämän kahteen kertaan. Kattilassa oli pari litraa 70 asteista vettä, jonne pakkauksen laitoin, ja kansi päälle. Mittari oli koko ajan vedessä, mutta ei näyttänyt lämpötila laskevan juurikaan, vaikka virta ei ollut enää päällä. Kattila oli kuitenkin koko ajan lämpimällä liedellä. Georgen ohje oli, että 38 asteessa 40 minuuttia. Minä pidin puoli tuntia. Kalasta tuli erittäin mehevää ja minun mielestäni sopivan kypsää, Masterchef-tuomareiden mielestä varmaan hiukan ylikypsää. Ei tuo veden lämpötila tuntunut liian kuumalta.

Sitten muistin väärin tuon tomaattikastikkeen valmistuksen. Kaksi eri reseptiä oppitunneilta sekoittui päässäni... Tässä oli (liikaa) oliiviöljyä kattilassa lämmitettynä. Siihen pari kaltattua tomaattia kuutioina, vähän sitruunamehua, suolaa ja sokeria. Kun on syömisen aika, seos blenderiin ja sitten ravistelemalla siivilän läpi.

Lisäkkeeksi jotain vihertävää eli öljyssä haudutettua fenkolia, vähän rucolaa, loraus appelsiinimehua suoraan appelsiinista.

Tässä vielä jonkinlaiset ainesluettelot:

Vesihauteessa kypsennetty lohi:

annospala lohta
loraus oliiviöljyä
merisuolaa myllystä
limemehua puolikkaasta limestä
tilliä


Tomaattikastike:

1/2 dl oliiviöljyä
2 tomaattia
suolaa, sokeria


Fenkoli-rucolalisäke:

loraus oliiviöljyä
1/3 fenkolia siivuina
kourallinen rucolaa
puristus appelsiinin puolikkaasta



lauantai 14. maaliskuuta 2015

Linssi-punajuuri-vuohenjuustosalaatti



Pari viikkoa on mennyt ruokarintamalla hyvin perusotteilla. Selkäsärky ei todellakaan jalosta ihmistä eikä myöskään tee ihmisestä luovaa. Valoa tunnelin päässä (siis selkäsärystä kevätaurinkomigreeniin...) näkyi tänään, kun ruoanlaitto alkoi kiinnostaa. Tv-ohjelmistosta huomasin, että Rachel Khoo on jälleen ruudussa ja jaksossa olisi salaattia tarjolla. Lopulta selailin Rachelin kauniita nettisivuja pari tuntia etsien perjantai-illan syötävää. Tämä salaatti ei kiinnostanut nuorta väkeä, lähinnä tuon vuohenjuuston vuoksi, mutta ihan itseäni nyt hemmottelin. Lopulta salaatista tuli omanlainen, ja sitä tuli niin paljon, että syön sitä koko viikonlopun. En sitten jaksanut muuta uutta laittaa, mutta kaksi pellillistä pizzaa kelpasi toisille!


3 pientä punajuurta
1 dl vihreitä linssejä
suolaa, laakerinlehti, timjamia
salaattisekoitusta
1/2 tankoa vuohenvalkohomejuustoa
juoksevaa hunajaa
kourallinen pähkinöitä

Keitä punajuuret kypsiksi. Jäähdytä ja kuori. Siivuta mandoliinilla ohuiksi siivuiksi. Huuhtele linssit. Keitä linssit suolalla, laakerinlehdellä ja timjamilla maustetussa vedessä kypsäksi n. 30 min. Jäähdytä.

Leikkaa juustosta reilun sentin paksuisia siivuja. Laita uunivuokaan. Valuta päälle hunajaa. Rouhi pähkinöitä ja laita myös vuokaan. Paahda uunin ylätasolla, kunnes juusto saa vähän väriä ja pähkinät paahtuvat.

Kokoa salaattiainekset tarjoiluvadille.


Tillivinegretti:

1/2 punttia tilliä
2 tl oliiviöljyä
2 tl valkoista balsamicoa
ripaus suolaa
ripaus sokeria

Silppua tilli pieneksi silpuksi. Sekoita muiden ainesten kanssa. Kaada kastike salaatin päälle.