maanantai 17. huhtikuuta 2017
Tuorejuustolla ja pistaasipähkinöillä täytettyä broileria ja sitruunarisottoa
Eipä ollut ihan ensimmäinen kerta tässä talossa, että syömme täytettyä broileria. Ensimmäistä kertaa kokeilin niin, että tein broilerin leikkeistä yhtenäisen pötkön ja käärin sen ilmakuivattuun kinkkuun. Yllättävän hyvin pysyi käärö kasassa, vaikka kinkku repeili ja leikkeet olivat kaikki ihan eri muotoisia.
Täytetty broileri:
broilerin ohutleikkeitä
suolaa
yrttituorejuustoa
kevätsipulia
persiljaa
pistaasipähkinöitä
ilmakuivattua kinkkua
Leikkaa ohutleikkeitä ohuemmiksi, jos ne ovat paksuja nimestään huolimatta. Levitä leikkeet leikkuulaudalle levyksi, jonka lyhempi sivu on noin 15 cm. Leikkeiden pitää olla vähän reunoiltaan päällekkäin, jotta levy pysyy yhtenäisenä. Ripottele pinnalle suolaa. Levitä tuorejuustoa sekä silputtua sipulia, persiljaa ja pähkinöitä. Kääri liha rullalle. Kiedo ympärille ilmakuivattua. Sido kiinni puuvillanarulla. Paista lihaan väriä pintaan kuumalla öljytyllä paistinpannulla. Nosta sitten liha uunivuokaan ja paista kypsäksi uunissa 200 asteessa noin 15 minuuttia.
Sitruunarisotto:
oliiviöljyä
1 sipuli
4 dl risottoriisiä
ripaus kurkumaa
2 dl valkoviiniä
2 kanafondia
kiehuvaa vettä
1 sitruuna puristettuna mehuksi
Kuutioi sipuli pieniksi kuutioiksi. Kuullota sipulia öljyssä pari minuuttia. Lisää riisi ja kurkuma ja jatka kuullottamista pari minuuttia. Lisää valkoviini. Sekoittele varovasti, kunnes viini on imeytynyt riisiin. Lisää kanafondit ja kauhallinen kiehuvaa vettä kerrallaan. Kypsennä risotto juuri ja juuri kypsäksi. Anna risoton jäädä hieman löysäksi rakenteeltaan. (Kuvassa se ehti kuivua vähän...) Purista sekaan sitruunamehua maun mukaan.
sunnuntai 16. huhtikuuta 2017
Yellow velvet cake
Nyt löytyi sellainen kakku, joka maistuu niillekin, jotka eivät välitä kerma- ja moussekakuista. Keltainen väri on peräisin sahramista, joka maistuu reilusti kakussa. Jos siitä ei pidä, voi kakkutaikinan värjätä elintarvikeväreilläkin, mutta tämä on sellainen luonnonmukaisempi vaihtoehto. Täytteenä on sitruunaista tuorejuustoa. Kakku paranee jääkaapissa parin päivän säilytyksellä. Resepti on peräisin Soppa365:stä.
Taikina:
150 g margariinia
3 dl sokeria
3 kananmunaa
3,5 dl vehnäjauhoja
1,5 dl perunajauhoja
2 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria
0,5 g sahramia
2 dl turkkilaista jugurttia
Täyte:
600 g maustamatonta tuorejuustoa
1 dl tomusokeria
1,5 dl turkkilaista jugurttia
1 sitruunan mehu (voit laittaa myös kuoren raastettuna, jos löytyy luomusitruunoita)
1,5 dl suolattomia, kuorittuja pistaasipähkinöitä
Vatkaa pehmeä margariini ja sokeri vaahdoksi. Sekoita jauhot, leivinjauhe ja vaniljasokeri keskenään. Sekoita sahrami jugurttiin. Lisää kananmunat yksitellen margariini-sokerivaahtoon hyvin vatkaten. Lisää kuivat aineet ja jugurtti ja sekoita nuolijalla taikinaan.
Voitele 20 cm kakkuvuoka. Paista kakkua uunissa + 175 asteessa noin 1 tunti. Tarkista kakun kypsyys tikulla. Anna kakun jäähtyä kunnolla.
Sekoita täytteen ainekset pähkinöitä lukuunottamatta kulhossa. Rouhi pähkinät. Jaa kakku 3-4 osaan. Levitä pohjalle täytettä. Ripottele päälle pähkinärouhetta. Tee muut kerrokset samalla tavalla. Levitä loppu kuorrutteesta kakun päälle. Koristele pähkinöillä.
keskiviikko 22. maaliskuuta 2017
Aamukahville tuoretta pullaa! (yön yli kohotettu taikina)
Nimipäivänäni (siitä on jo viikkoja) oli tarve saada tuoretta pullaa aamulla töihin. Kokeilin ensimmäistä kertaa aamu-uniselle sopivaa vaihtoehtoa eli taikina sekoitetaan illalla ja laitetaan yöksi jääkaappiin kohoamaan. Kuten alemmasta kuvasta näkyy, taikina kannattaa laittaa isoon kulhoon, sillä se todellakin kohoaa! Oikein hyvää oli ja mukava oli aloittaa työviikko pullakahvien merkeissä.
Taikina: (Ohje blogista: Suolaa ja hunajaa)
5 dl maitoa
35 g tuoretta hiivaa
2 dl sokeria
1 kananmuna
1 tl suolaa
1 rkl kardemummaa
13-15 dl vehnäjauhoja
200 g margariinia
Korvapuustien täyte: margariinia, kanelia ja sokeria
Voiteluun: kananmuna
Pinnalle: raesokeria
Sekoita maito, hiiva, sokeri, suola, kardemumma ja kananmuna. Alusta joukkoon vehnäjauhoja vähitellen. Lisää sulatettu margariini loppuvaiheessa. Lisää jauhoja sen verran, että taikina on kimmoisaa ja irtoaa hyvin kulhon reunoista. Jätä taikina kuitenkin mahdollisimman löysäksi. Peitä taikina tuorekelmulla ja pyyhkeellä. Nosta kulho jääkaappiin yön yli.
Laita aamulla uuni kuumenemaan 40 asteeseen. Leivo taikina normaalisti pulliksi. Kohota pullia uunissa noin puoli tunita. Ota pullat uunista. Kuumenna uuni 225 asteeseen. Voitele pullat. Paista noin 10-12 minuuttia.
tiistai 21. maaliskuuta 2017
Lohi-avokado-okonomiyaki
Tämä on niiiiiin hyvää!!! Kyseessä on japanilainen munakaslettu, ja se sopii oikein mainiosti nopeaksi ruoaksi töiden jälkeen. Kannattaa suosiolla tehdä reilummin, koska yksi annos ei oikein riitä. Teen siis tänään samaa ruokaa toisen kerran iltapalaksi. (Resepti on peräisin Glorian ruoka & viini -lehdestä 2/2017)
Taikina kahdelle:
2 kananmunaa
0,5 dl vehnäjauhoja
0,5 dl vettä
0,5 tl suolaa
0,5 l kiinankaalia silputtuna
Kastike:
1 avokado
1/2 sitruunan mehu
2 rkl majoneesia
Lisäksi:
1 punasipuli
150 g lämminsavulohta
öljyä
Sekoita kulhossa kananmunat, vesi, jauhot ja suola tasaiseksi taikinaksi. Jätä taikina turpoamaan muiden valmistelujen ajaksi.
Leikkaa kiinankaali silpuksi.
Valmista kastike. Leikkaa avokado pieniksi kuutioiksi kulhoon. Lisää sitruunamehu ja majoneesi. Sekoita.
Kuori sipuli ja leikkaa se ohuiksi suikaleiksi.
Kuumenna paistinpannussa öljyä. Paista puolet kaalista ja sipulista pannulla. Kaada puolet munakaslettutaikinasta pannuun kaalin ja sipulin päälle. Paista 2 minuuttia. Käännä lettu ja paista vielä toiselta puolelta pari minuuttia. Paista toinen lettu samalla tavalla.
Tarjoa letut avokadokastikkeen ja savulohen kanssa.

tiistai 21. helmikuuta 2017
Sitruunajäätelö
Ihanan raikasta sitruunajäätelöä löytyi pakastimesta! Tein monta erilaista jäätelöä jouluksi uudella punaisella jäätelökoneellani. Sitten kun vieraamme estyivät tulemasta, näitä näköjään jäi. Tämän ohjetta en nyt muista, mutta kuva oli pakko laittaa muistoksi!
maanantai 20. helmikuuta 2017
Kuhafilee, kukkakaalipyree ja caponata
Tämä annos on uusinto parin vuoden takaa. Silloin juhla-aterian toinen osapuoli oli sen verran kuumeessa, että tunsi ruoan rakenteen suussaan, mutta ei maistanut mitään ☺ Yksinkertaisia perusmakuja ja lisukkeena hapokas caponata. Tätä tilaisin ravintolassakin.
Kukkakaalipyree:
kukkakaali
ruokakermaa
suolaa
Keitä kukkakaali kypsäksi vedessä. Valuta ylimääräinen vesi pois. Soseuta sauvasekoittimella eikä haittaa, vaikka ei ihan sileäksi mene. Lisää ruokakermaa. Mausta suolalla.
Caponata:
1/2 kesäkurpitsa
10 cm purjoa
1 sellerinvarsi
10 kirsikkatomaattia
0,5 dl pinjansiemeniä
10 oliivia
10 pikku kaprista
2 rkl omenaviinietikkaa
suolaa, pippuria, sokeria
oliiviöljyä
Kuumenna öljy kattilassa. Kuutioi kesäkurpitsa, paloittele purjo, selleri, tomaatit ja oliivit. Paista kurpitsakuutioita, kunnes ne saavat vähän väriä. Lisää purjo ja selleri. Kuullota niitä vähän aikaa. Lisää tomaatit ja oliivirenkaat. Paahda pinjansiemeniä kuivalla pannulla. Lisää mausteet ja muut ainekset kattilaan. Hauduta paistosta noin 10 minuuttia.
Lisäksi voissa paistettua kuhaa ja pestokastiketta yrttipussien jämistä, parmesaanista, limestä ja oliiviöljystä.

lauantai 18. helmikuuta 2017
Kalapuikot kuhafileestä
Sain työkaveriltani pussillisen kuhafileitä. Osan fileistä paistoin tavalliseen tapaan, mutta kokeilin sitten myös kalapuikkoversiota. Todella herkullista!!!
kuhafileitä
1 kananmuna
1 dl vehnäjauhoja
1 dl korppujauhoja
suolaa
limemehua
rypsiöljyä
Paloittele kuhafileet sopivan kokoisiksi paloiksi (esim. 2 x 5 cm). Pirskottele päälle limemehua. Rouhi myös suolaa. Anna maustua hetki. Kuumenna reilu kerros (1 cm) rypsiöljyä paistinpannulla. Pyörittele kalapalat ensin vehnäjauhoissa, sitten kananmunassa ja lopuksi vielä korppujauhoissa. Paista kalapuikot öljyssä kypsiksi. Siinä ei monta minuuttia mene. Todellista pikaruokaa ja kelpaa vähän nirsommallekin ruokailijalle!

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
-
Tämä oli ensimmäinen kerta, kun teimme kotona intialaista ruokaa. Naanleipä oli niin hyvää, että sitä olisi mennyt paljon enemmänkin. Rese...
-
Tämä kakku lähentelee täydellisyyttä minun makuuni! Kaunis kuva pisti silmään Sugar Hero -blogissa. Mitat olivat unsseina, joten tein täh...
-
Löysin reseptin Glorian ruoka ja viini -lehdestä 1/2017 nimellä paahdettu kukkakaalikeitto. Vaihdoin perunoiden tilalle bataatin, koska yh...