lauantai 25. kesäkuuta 2016
Mansikka-britakakkua juhannuksena
Saimme tänään juhannusvieraita. Kahvipöytään nopea ja helppo herkku. Onneksi oli naapurikunnan kauppias käynyt aamulla hakemassa kauppaansa mansikoita tilalta! Tämä ohje on peräisin viime vuosituhannen puolelta Kodin kuvalehden kirjasta Parhaat täytekakut. Suurensin vähän ohjetta, koska kakkua piti tarjota 15:lle. En tiedä, paljonko sitä kullekin vieraalle riitti. Itse juoksin sen ajan pihalla 2-vuotiaan pikkuneitosen perässä :)
Pohja:
150 g margariinia
1 1/4 dl sokeria
1,5 tl vaniljasokeria
3 keltuaista
1 1/4 dl vettä
2 dl vehnäjauhoja
2,5 tl leivinjauhetta
Marenki:
3 valkuaista
2 dl sokeria
Täyte:
2,5 dl Creme Vispiä
1 l tuoreita mansikoita
Vaahdota pehmeä rasva ja sokeri kuohkeaksi. Lisää vaahtoon keltuaiset vatkaten sekä keskenään sekoitetut kuivat aineet ja vesi vuorotellen. Levitä taikina öljytylle leivinpaperille ohueksi levyksi.
Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi ja lisää sokeri vähitellen, koko ajan vatkaten. Levitä ilmava marenkiseos pohjan päälle kauniiksi kerrokseksi. Paista pohjaa 175 asteessa 20 minuuttia. Anna pohjan jäähtyä. Leikkaa pohja kahteen osaan. Irrota pohjat lastalla leivinpaperista ja nosta yksi tarjoiluvadille. Vatkaa kerma vaahdoksi. Levitä sitä pohjan päälle. Paloittele päälle reilusti mansikoita. Nosta toinen pohja päälle. Koristele mansikoilla ja tomusokerilla.
sunnuntai 12. kesäkuuta 2016
Terveisiä Latviasta, osa 1: Peruna-retiisisalaatti
Ensimmäinen lomaviikko meni reissussa. Olimme muutaman päivän Riiassa. Ihastuin ihaniin ruokiin, joissa oli tuoreita kasviksia kivasti, ja muutama herkullinen idea löytyi kotiin viemisinä. Erityisesti innostuin retiisistä. Sunnuntain iltaruoan salaattiin tein vähän kompromissejä. Loput retiisinipusta kokeilen toisena päivänä kermaviiliversiona, kuten Lidossa. Mutta tässä siis yhdistelmä retiisi-tilli.
1 kg uusia perunoita
3 retiisiä
tuoretta tilliä
tuoretta ruohosipulia
oliiviöljyä
limemehua
suolaa myllystä
limepippuria myllystä
sokeria
Pese perunat harjalla huolellisesti. Keitä höyryssä kypsiksi, ja jäähdytä. Lohko perunat kahteen tai neljään osaan. Pese retiisit. Leikkaa niin ohuiksi siivuiksi kuin pystyt. Silppua tilli ja ruohosipuli. Sekoita ainekset keskenään. Tee kastike oliiviöljystä ja limemehusta. Mausta suolalla, pippurilla ja sokerilla. Kaada kastike ainesten päälle. Sekoita salaatti käsin.
1 kg uusia perunoita
3 retiisiä
tuoretta tilliä
tuoretta ruohosipulia
oliiviöljyä
limemehua
suolaa myllystä
limepippuria myllystä
sokeria
Pese perunat harjalla huolellisesti. Keitä höyryssä kypsiksi, ja jäähdytä. Lohko perunat kahteen tai neljään osaan. Pese retiisit. Leikkaa niin ohuiksi siivuiksi kuin pystyt. Silppua tilli ja ruohosipuli. Sekoita ainekset keskenään. Tee kastike oliiviöljystä ja limemehusta. Mausta suolalla, pippurilla ja sokerilla. Kaada kastike ainesten päälle. Sekoita salaatti käsin.
sunnuntai 5. kesäkuuta 2016
Paras raparperipiirakka EVER
KESÄ = LOMA !!!!!!!!
Poikkeuksellisen väsyttävä loppukevät on nyt takana. Blogin päivitys on jäänyt lähinnä sen takia, että en ole jaksanut kuvata ruokia. Ensimmäisen lomapäivän kunniaksi tein raparperipiirakkaa uusimman Glorian ruoka ja viini -lehden (3/2016) mukaan. Parasta ikinä!! En kaivellut pakastimesta viimeisiä vadelmia tähän, mutta näinkin oli tosi hyvää. Vähän muutenkin muuttelin.
Pohja:
100 g margariinia
3 1/4 dl vehnäjauhoja
2 dl sokeria
1/2 dl mantelijauhetta
1 tl leivinjauhetta
1/2 tl ruokasoodaa
2 dl kreikkalaista jugurttia
1 kananmuna
sitruunamehua
vaniljajauhetta
Täyte:
5 raparperin vartta
Muruseos:
40 g margariinia
1 1/4 dl vehnäjauhoja
3/4 dl sokeria
ripaus suolaa
Pinnalle:
1 dl kuorittuja pistaasipähkinöitä
Sulata margariini. Sekoita keskenään kuivat aineet. Lisää muut aineet. Sekoita tasaiseksi taikinaksi. Kaada taikina piirakkavuokaan.
Leikkaa raparperit paloiksi ja levitä piirakan päälle. Sekoita muruseoksen ainekset kulhossa. Ripottele muruseos pintaan. Leikkaa pistaasit veitsellä rouheeksi ja ripottele pinnalle. Paista 175 asteessa noin 45 min. Tarjoa vaniljajäätelön kanssa.
maanantai 28. maaliskuuta 2016
Pääsiäinen: osa 3 Pääsiäismaanantai
Karitsan paahtopaisti
Kahvikastike
Kukkakaalipyree
Paahdetut hunajajuurekset
Karitsan paahtopaisti:
3 karitsan paahtopaistia (löysin vain marinoituja)
öljyä
voita
Huuhtele marinadi paistien pinnasta ja kuivaa hyvin. Kuumenna pannulla öljyä ja voita. Paista paahtopaisteihin hyvä ruskea pinta. Kypsennä loppuun uunissa 200 asteessa. Mittaa paistin sisälämpötila. Minä paistoin 65 asteiseksi, jolloin sisus oli kypsä, mutta vielä pehmeää ja mureaa. Anna paistien levätä folion alla 10 minuuttia. Leikkaa paloiksi.
Kahvikastike:
1 porkkana
1 sipuli
pala juuriselleriä
2 rkl kahvijauhetta
oliiviöljyä
voita
3 rkl muscovadosokeria
1 dl punaviiniä
4 dl lihalientä
pari persiljan oksaa
pari timjamin oksaa
laakerinlehti
(suurustukseen vehnäjauhoja)
Kuori ja kuutioi porkkana, sipulit ja selleri. Mittaa kahvijauhetta teensuodatuspussiin ja sulje solmulla. Kuumenna öljy ja voi pannulla. Kuullota juureksia 3 minuuttia. Lisää myös kahvipussi. Lisää punaviini. Anna kiehua hetki. Lisää lihaliemi, persilja, timjami ja laakerinlehti. Anna kiehua, kunnes nestettä on jäljellä 2/3. Itse lisäsin vielä karitsan paistoliemen pannulta, ja annoin kastikkeen kiehua rauhalleen pidempään. Siivilöi kastike ja suurusta halutessasi. Tarkista maku.
Kukkakaalipyree:
kukkakaali
kermaa
vuohenjuustoa
Keitä paloiteltu kukkakaali kypsäksi vähässä vedessä. Lisää loraus kermaa ja vuohenjuustonokareita. Soseuta sileäksi sauvasekoittimella.
Paahdetut hunajajuurekset:
3 porkkanaa
1 lanttu
oliiviöljyä
1 tl hunajaa
suolaa myllystä
Kuori ja kuutioi porkkanat ja lanttu. Kuumenna öljy pannussa. Paista juureskuutiot al dente. Anna niiden saada väriä väriä, vähennä sitten lämpöä. Mausta hunajalla ja suolalla.
sunnuntai 27. maaliskuuta 2016
Pääsiäinen: osa 2 pääsiäissunnuntai
Menu
Maa-artisokka-mantelikeitto
*
Uunilohi
Parsarisotto
Paistetut herkkusienet
Papuja ja pistaasipähkinöitä
Lehtikaali-tomaattipaistos
Maa-artisokka-mantelikeitto:
100 g kuorettomia manteleita
500 g maa-artisokkia
6 perunaa
10 cm purjon valkoista osaa
oliiviöljyä
vettä
1 kasvisfondi
Liota manteleita vedessä yön yli. Kaada liotusvesi pois ja valuta mantelit.
Kuori ja lohko maa-artisokat ja perunat. Leikkaa purjo renkaiksi. Kuumenna öljy kattilassa. Lisää kasvikset, ja kuullota niitä pari minuuttia. Lisää fondi ja vettä niin, että kasvikset peittyvät. Keitä kypsiksi n. 20-30 min. Lisää mantelit. Laita keitto blenderiin ja soseuta samettiseksi keitoksi. Tarjoa yrttiöljyn ja paahdettujen pistaasipähkinöiden kanssa.
Parsarisotto:
2 nippua tuoretta vihreää parsaa
1 l vettä
2 rkl voita
1 dl kermaa
2 tl sitruunamehua
3,5 dl risottoriisiä
2 salottisipulia
oliiviöljyä
1,5 dl valkoviiniä
1 l kiehuvaa vettä
1 kasvisfondi
1 dl parmesaania
Napsauta parsan varret poikki siitä kohtaa, mistä puumainen osa päättyy. Kuori varret ohuesti. Kiehauta vesi ja voi kattilassa. Lisää parsat. Keitä noin 4 minuuttia. Nosta puolet parsoista jäähtymään kylmään veteen. Kaada keitinvesi pois, jätä kattilaan vajaa desi. Lisää kerma. Soseuta parsat pyreeksi. Mausta sitruunamehulla.
Hienonna sipulit pieniksi kuutioiksi. Kuumenna oliiviöljy kattilassa. Kuullota sipulisilppua öljyssä. Lisää riisi. Sekoittele pari minuuttia. Lisää valkoviini. Keitä miedolla lämmöllä niin, että viini imeytyy riisiin. Lisää kasvisfondi ja vettä kauhallinen kerrallaan, kunnes riisi on al dente eli lähes kypsää. Mausta parmesaaniraasteella. Lisää tarvittaessa suolaa.
Pariloi jäähdytetyt parsat. Lisää risoton päälle.
Papuja ja pistaasipähkinöitä:
Keitä papuja kattilassa. Kaada vesi pois. Lisää vähän voita ja ripaus suolaa. Sekoita joukkoon rouhittuja pähkinöitä, jotka on paahdettu kuivalla pannulla.
Paistetut herkkusienet:
Huuhtele ja puolita sienet. Paista voissa kauniin ruskeiksi. Mausta suolalla.
Lehtikaali-tomaattipaistos:
Paista lehtikaalia pannulla. Lisää kirsikkatomaatin puolikkaita. Hauduta. Mausta suolalla.
perjantai 25. maaliskuuta 2016
Pääsiäinen: osa 1 pitkäperjantai
Menu
Keltainen porkkanakeitto, rucolaöljy ja paahdetut kurpitsansiemenet
*
Dipattavat lammasvartaat
Appelsiinijogurtti
Manteliripote
Paahdetut perunat
Paahdetut kukkakaalit
Oreganopavut
Paistetut tomaatit
Pääsiäisen ensimmäinen "laitettu" ateriakokonaisuus löytyi uudesta Glorian ruoka ja viini -lehdestä (2/2016). Kaikkia komponentteja on hiukan muutettu alkuperäisestä. Pyörykät dipataan ensin jugurttiin ja sitten pyöräytetään mantelirouheessa. Herkkua! Tämä oli sellainen kreikkalaistyyppiläinen pääsiäisen noutopöytäateria. Oikein hyvää.
Keltainen porkkanakeitto
(En ehtinyt ottaa kuvaa, kun ruokailijoilla oli jo kiire syömään :)
oliiviöljyä
10 cm purjoa
4 isoa porkkanaa
1 kanafondikuutio
vettä
suolaa
0,5 tlk kookosmaitoa
rucolaa
oliiviöljyä
suolaa, sokeria, sitruunamehua
kurpitsansiemeniä
Hienonna purjo ja kuutioi porkkanat. Kuumenna öljy. Kuullota purjoa ja porkkanoita muutama minuutti. Lisää kanafondi ja vettä sen verran, että porkkanat peittyvät. Keitä porkkanat täysin kypsiksi kannen alla. Soseuta sauvasekoittimella. Painele kasvikset siivilän läpi. Lisää kookosmaito ja tarvittaessa suolaa.
Hienonna rucola sauvasekoittimella. Lisää öljyä. Mausta. Paahda kurpitsansiemenet kuivalla paistinpannulla. Tarjoa keitto rucolaöljyn ja paahdettujen kurpitsansiementen kanssa.
Dipattavat lammasvartaat
800 g karitsan paistijauhelihaa
1 rkl tuoretta rosmariinia hienonnettuna
2 tl suolaa myllystä
1 tl mustapippuria myllystä
Paistamiseen: voita ja tuoretta rosmariinia
Sekoita aineet kulhossa. Ota taikinasta runsaan ruokalusikallisen kokoisia paloja ja muotoile ne soikeiksi lihapyöryköiksi. (Työnnä pyöryköihin puiset varrastikut, jos haluat) Kuumenna voi suuressa paistinpannussa. Lisää rosmariininoksat ja paista niitä noin 1 minuutti. Lisää pyörykät pannulle kahdessa erässä ja paista ne kypsiksi välillä käännellen.
Appelsiinijogurtti
2 dl turkkilaista jogurttia
1 rkl tahinia
1/2 appelsiinin mehu
0,5 tl sokeria
suolaa ja mustapippuria myllystä
Sekoita aineet keskenään. Laita kastike jääkaappiin odottamaan tarjoilua.
Manteliripote
1 dl manteleita
Rouhi mantelit veitsellä. Paahda mantelirouhetta kuivassa kuumassa pannussa pari minuuttia, kunnes rouhe on vaaleanruskeaa.
Paahdetut perunat
1 kg perunoita
0,5 dl oliiviöljyä
1 tl suolaa
0,5 tl mustapippuria myllystä
1 rkl tuoretta timjamia hienonnettuna
Kuorita perunat. Keitä perunoita n. 7 minuuttia. Valuta perunat. Laita kansi kattilan päälle ja ravista reippaasti niin, että perunoiden pinta hieman hajoaa. Sekoita mausteet kulhossa. Kaada perunoiden päälle ja sekoita hyvin. Aseta perunat pellille. Paista uunissa 200 asteessa n. 50 minuuttia. Kääntele välillä, jotta perunat saavat paistettua pintaa molemmille puolille.
Paahdetut kukkakaalit
1 pieni kukkakaali
0,5 dl oliiviöljyä
2 tl sitruunamehua
1 tl suolaa
1/4 tl kuivattua chiliä
tuoretta timjamia
Irrota kukkakaalin nuput. Laita ne kulhoon muiden aineksien kanssa. Pyöräytä kukkakaalit öljyssä ja nosta leivinpaperilla päällystetylle pellille. Paista uunissa 200 asteessa 25 min.
Oreganopavut
150 g harico verts -papuja
1 rkl oliiviöljyä
1 rkl voita
2 tl sitruunamehua
suolaa ja mustapippuria myllystä
oreganoa
Leikkaa pavuista päät pois. Keitä papuja suolalla maustetussa vedessä 8 minuuttia. Valuta. Kuumenna voi ja öljy pannulla. Paista papuja muutama minuutti. Mausta.
Paistetut tomaatit
250 g kirsikkatomaatteja
suolaa, sokeria
Puolita tomaatit ja aseta ne leivinpaperin päälle pellille. Paista 200 asteessa n. 30 min. Mausta suolalla ja sokerilla.
sunnuntai 20. maaliskuuta 2016
Gluteeniton siemennäkkileipä
Työtoverini toi tätä Yhteishyvän reseptillä tehtyä näkkäriä töihin, ja se oli niin hyvää, että tunnustan syöneeni sitä vähän väliä.
2 dl gluteenitonta tummaa jauhoseosta
1 dl seesaminsiemeniä
1 dl auringonkukansiemeniä
1 dl kurpitsansiemeniä
0,5 dl pellavarouhetta (alunperin siemeniä)
1 tl suolaa
2,5 dl kuumaa vettä
0,5 dl rypsiöljyä
Sekoita jauhot, siemenet ja suola kulhossa. Lisää vesi ja öljy. Sekoita. Kaada taikina leivinpaperilla vuoratulle pellille. Levitä toinen leivinpaperi taikinan päälle ja painele tasaiseksi. Poista paperi. Kypsennä 150 asteessa noin tunti. Anna näkkärin kuivua. Taittele paloiksi.
2 dl gluteenitonta tummaa jauhoseosta
1 dl seesaminsiemeniä
1 dl auringonkukansiemeniä
1 dl kurpitsansiemeniä
0,5 dl pellavarouhetta (alunperin siemeniä)
1 tl suolaa
2,5 dl kuumaa vettä
0,5 dl rypsiöljyä
Sekoita jauhot, siemenet ja suola kulhossa. Lisää vesi ja öljy. Sekoita. Kaada taikina leivinpaperilla vuoratulle pellille. Levitä toinen leivinpaperi taikinan päälle ja painele tasaiseksi. Poista paperi. Kypsennä 150 asteessa noin tunti. Anna näkkärin kuivua. Taittele paloiksi.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
-
Tämä oli ensimmäinen kerta, kun teimme kotona intialaista ruokaa. Naanleipä oli niin hyvää, että sitä olisi mennyt paljon enemmänkin. Rese...
-
Tämä kakku lähentelee täydellisyyttä minun makuuni! Kaunis kuva pisti silmään Sugar Hero -blogissa. Mitat olivat unsseina, joten tein täh...
-
Löysin reseptin Glorian ruoka ja viini -lehdestä 1/2017 nimellä paahdettu kukkakaalikeitto. Vaihdoin perunoiden tilalle bataatin, koska yh...
