maanantai 6. heinäkuuta 2020

Gluteeniton naanleipä

Tämä oli ensimmäinen kerta, kun teimme kotona intialaista ruokaa. Naanleipä oli niin hyvää, että sitä olisi mennyt paljon enemmänkin. Resepti löytyiTinskun keittiöstä. Vaihdoin tuorehiivan kuivahiivaan.


Taikina:

2 dl turkkilaista jugurttia
1 dl maitoa
1 pss kuivahiivaa
1 tl suolaa
1 tl sokeria
4 dl gluteenittomia jauhoja
2 tl psylliumia
3 rkl öljyä

Voiteluun:

voita


Lämmitä maito ja jugurtti kädenlämpöiseksi. Lisää suola, sokeri ja öljy. Sekoita psyllium ja kuivahiiva jauhojen sekaan. Lisää jauhot taikinaan koko ajan alustaen. Anna taikinan kohota peitettynä noin kaksinkertaiseksi.

Lämmitä uuni 230 asteeseen niin, että uunipelti kuumenee samalla. Jaa taikina 8 osaan ja pyörittele palloiksi. Litistä taikinapallot ja kauli ne soikeiksi ohuiksi leiviksi. Nosta leivät kuumalle pellille leivinpaperin päälle ja paista n. 8 minuuttia.

Sulata voi ja voitele leivät kuumina. Tarjoa intialaisen ruoan kaverina.

lauantai 4. heinäkuuta 2020

Vadelma-mustikkakakku

Kummityttö toivoi syntymäpäiväkseen myös vadelma-mustikkakakkua. Annin uunissa -blogista löytyi hyvä moussen ohje.


Pohja:

2 rkl sulatettua voita
2 dl sokeria
100 g mantelijauhetta
1,5 dl perunajauhoja
3 kananmunaa
2 valkuaista
2 rkl sokeria


Mustikkamousse:

50 g maustamatonta tuorejuustoa
1 dl vaahtoutuvaa vaniljakastiketta
0,5 dl tomusokeria
1 tl vaniljasokeria
4 liivatetta 
2 dl kuohukermaa
200 g pakastemustikoita


Vadelmamousse:

50 g maustamatonta tuorejuustoa
1 dl vaahtoutuvaa vaniljakastiketta
0,5 dl tomusokeria
1 tl vaniljasokeria
4 liivatetta 
2 dl kuohukermaa
200 g pakastevadelmia


Valkosuklaaganache:

140 g valkosuklaata
1 dl kermaa


Koristeeksi:

esim. tuoreita vadelmia ja mustikoita, kuivattua vadelmarouhetta ja hopeapalloja


Tee ensin pohja. Sulata voi ja anna jäähtyä. Sekoita kuivat aineet keskenään. Muodosta kuoppa kuivien aineiden keskelle, riko munat kuoppaan ja sekoita tasaiseksi. Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi ja lisää vaahtoon loppuvaiheessa sokeri (2 rkl). Nostele valkuaisvaahto toisen seoksen joukkoon. Lisää jäähtynyt voisula. Vuoraa 24 cm irtopohjavuoka leivinpaperilla. Kaada taikina vuokaan ja levitä tasaiseksi. Paista uunissa 210 asteessa noin 20 minuuttia. Tarkista kakun kypsyys puutikulla. Anna kakun jäähtyä ja pese vuoka. Laita vuoan pohjalle puhdas paperi ja reunusmuovinauha reunoille. Aseta kakkupohja vuokaan.

Voit vaahdottaa kerralla molempiin mousseihin tulevat vaahdot ja jakaa sitten kahteen kulhoon. Vatkaa kuohukerma vaahdoksi. Vatkaa toisessa kulhossa vaniljakastike vaahdoksi. Vatkaa tuorejuusto ja tomusokeri kulhossa. 

Sulata mustikat ja soseuta ne. Laita mustikkamoussen liivatelehdet likoamaan kylmään veteen 5 minuutiksi. Lisää soseutetut marjat tuorejuustoon. (Jos vatkasit molempiin mousseihin tulevat tuorejuustot samassa kulhossa, nyt on aika ottaa siitä puolet tähän.) Liota puristetut liivatelehdet tilkkaan kiehuvaa vettä. Sekoita liivateseos ohuena nauhana mustikka-tuorejuustoseokseen. Lisää vaniljavaahto ja vatkattu kerma varovasti käännellen. Kaada mousse kakkupohjan päälle ja tasoita pinta. Anna kakun jähmettyä jääkaapissa sen aikaa, kun teet vadelmamoussen.

Sulata vadelmat ja soseuta ne. Jos käytät ulkomaisia pakastevadelmia, kuumenna niitä kattilassa 5 minuuttia ja anna jäähtyä. Laita vadelmamoussen liivatelehdet likoamaan kylmään veteen 5 minuutiksi. Lisää soseutetut marjat tuorejuustoon. Liota puristetut liivatelehdet tilkkaan kiehuvaa vettä. Sekoita liivateseos ohuena nauhana vadelma-tuorejuustoseokseen. Lisää vaniljavaahto ja vatkattu kerma varovasti käännellen. Kaada mousse mustikkamoussen päälle ja tasoita pinta. Laita kakku jääkaappiin.

Tee ganache kakun päälle: rouhi suklaa kulhoon. Kuumenna kerma kiehuvaksi ja kaada suklaan päälle. Sekoita tasaiseksi. Kaada ganache kakun päälle. Ganachen kuuluu olla juoksevaa, mutta ei liian löysää. Lisää siis kerma vähitellen. Meidän kakussamme ganache oli liian löysää, joten se imeytyi kakun pintaan. Hyvältä maistui silti!

Koristele kakku esimerkiksi tuoreilla marjoilla, kuivatulla vadelmarouheella ja hopeapalloilla.

Daim-kakku

Kummityttö toivoi syntymäpäivänään Daim-kakkua. Herkullinen ohje löytyi Kinuskikissalta, joka oli kehitellyt sen kaupan pakastekajun pohjalta. Tämä on tosi hyvää! Varsinkin pieni määrä suolaa pohjassa ja täytteessä maistui hyvältä. Teimme kakun gluteenittomana.

Pohja:

100 g gluteenittomia kaurakeksejä
75 g gluteenittomia suolakeksejä
100 g voita


Mantelikreemi:

80 g pehmeää voita
3/4 dl tomusokeria
1,5 dl mantelijauhetta
pari hyppysellistä suolaa
pieni määrä vaniljajauhetta
0,5 dl kermaa


Suklaatäyte:

3 dl vispikermaa
150 g tummaa suklaata


Suklaakuorrute:

150 g maitosuklaata
100 g voita
1 Daim-patukka


Vuoraa irtopohjavuoan (halkaisija 24 cm) pohja leivinpaperilla. Aseta reunaan muovireunus.
Murskaa digestivet ja suolakeksit tehosekoittimessa. Sulata voi ja yhdistä keksimurskan kanssa. Painele seos vuoan pohjalle. Nosta jääkaappiin.
Notkista voi vatkaimella. Lisää joukkoon loput kreemiainekset. Levitä kreemi pohjan päälle. Jätä kreemin ja vuoan reunan väliin parin sentin rako, koska paksumpana kerroksena se on näyttävämpi. Laita vuoka jälleen jääkaappiin.
Vatkaa vispikerma vaahdoksi. Sulata tumma suklaa mikrossa. Sekoita suklaasula kermavaahdon joukkoon ohuena nauhana koko ajan vatkaten. Levitä suklaavaahto vuokaan kauttaaltaan kreemin ja pohjan päälle. Anna jähmettyä jääkaapissa noin 3 tuntia.
Irrota kakun ympäriltä vuoan reunaosa ja muovireunus. Nosta kakku noin vartiksi pakastimeen, jotta pinta kohmettuu. Leikkaa Daim-patukka valmiiksi rouheeksi.
Sulata maitosuklaa mikrossa ja voi kattilassa. Yhdistä sulat keskenään. Sekoita, kunnes kuorrute on tasaista.
Suojaa pöytä leivinpaperilla. Nosta päälle ritilä, jonka päälle nostat kakun. Kaada kuorrute kakun päälle ja anna valua myös reunoille. Tasoita pinta lastalla. Ripottele pinnalle Daim-rouhe. Anna jähmettyä jääkaapissa. Siirrä kakku tarjoilulautaselle.

sunnuntai 8. joulukuuta 2019

Ellen Svinhufvudin kakku


Tein itsenäisyyspäiväksi manteli-marenkikakkua, jota on tarjottu vuosikymmenten ajan Linnan juhlissa. Stella Konditoria on julkaissut presidentin rouvan nimeä kantavan reseptin vuonna 1956.


Pohja:

6 valkuaista
3,5 dl tomusokeria
150 g mantelijauhoja


Mokkakreemi:

3/4 dl sokeria
1,5 dl vahvaa kahvijuomaa
1,5 dl kuohukermaa
300 g voita
100 g mantelijauhoja


Pinnalle:

80 g mantelilastuja
0,5 dl tomusokeria


Vaahdota valkuaiset ja tomusokeri paksuksi vaahdoksi. Kääntele mantelijauho sekaan nuolijalla. Piirrä leivinpaperille viisi tai kuusi ympyrää (halk. 17 cm). Laita leivinpaperit kahdelle pellille. Levitä vaahdot. Paista uunissa +125 asteessa noin 1,5 tuntia. Vaihda peltien paikkaa uunissa pari kertaa paistamisen aikana. Irrota levyt varovasti leivinpaperista lämpimänä ja anna jäähtyä.

Sekoita sokeri kuumaan kahviin. Anna jäähtyä. Lisää kerma. Vatkaa huoneenlämpöinen voi sileäksi vaahdoksi. Lisää kahvi-kerma -seos vaahtoon ohuena nauhana voimakkaasti sekoittaen. Lisää myös mantelijauho.

Kokoa kakku. Nosta pohja tarjoiluvadille. Levitä päälle mokkakreemiä. Tee loput kerroksista samalla tavalla. Levitä kuorrutetta myös kakun päälle ja reunoille.

Paahda mantelilastut kuivalla pannulla. Anna jäähtyä. Ripottele lastut kakun päälle. Siivilöi päälle tomusokeria.


maanantai 28. lokakuuta 2019

Vegaaninen puolukkamousse-kinuskikakku



Kakkuprojekti, joka tuntui aluksi nopealta ja helpolta, mutta vähitellen vaikeutui. Alkuperäinen resepti oli Annin uunista.

Haaste 1: agar-agarin käyttö kakussa ensimmäistä kertaa
Haaste 2: agar-agarin oikea määrä, kun moussessa käytetään puolukkaa, joka on hapanta (eikä mansikkaa niinkuin Annin ohjeessa).

Tässä käytettiin kahta päätä, yhtä laskinta ja monta tuntia. Lopulta kävi niin, että täytteestä tuli oikein hyvä, mutta kinuskia keiteltiin innoissamme toffeeksi asti, jolloin siitä tuli venyvää ja liian paksua. Parin tunnin jäähdyttämisen jälkeen kinuski olikin menettänyt venyvyyden ja löystynyt leikattavaksi ☺️

Mutta nyt on testattu tämäkin yhdistelmä, jota emme löytäneet mistään muualta. Gluteeniton-merkinnästä sellainen huomio, että kannattaa lukea Oatlyn tuoteselosteet, jos on tarkka dieetti, sillä nämä tuotteet ovat vähägluteenisia.


Pohja:

200 g gluteenittomia kaurakeksejä
70 g maidotonta margariinia


Puolukkamousse:

5 dl Kaslink-kauravispiä
450 g Oatly påMackan Maustamaton -levitettä (tuorejuustohyllyssä)
1 dl sokeria
4 dl puolukoita
1 dl tomusokeria
2 rkl eli 16 g agar agar -jauhetta


Kinuskikuorrute:

2,5 dl Oatly iMat -ruoanlaittokaurakermaa
1 rkl margariinia
1,5 dl fariinisokeria
1 dl ruokosokeria

Murskaa keksit tehosekoittimessa. Sulata rasva. Sekoita pohjan ainekset tasaiseksi. Vuoraa 24 cm irtopohjavuoan pohja voipaperilla laittamalla se pohjan ja reunan väliin. Aseta vuoan reunalle reunakalvo. Painele seos vuokaan. Laita pohja jääkaappiin.

Vatkaa kauravispi vaahdoksi. Laita kulho odottamaan jääkaappiin. Sekoita toisessa kulhossa levite ja sokeri. Soseuta puolukat. Lisää tomusokeria maun mukaan. Laita puolukkasose ja agar agar kattilaan. Sekoita. Lisää vähän vettä (1/2 dl). Kuumenna seosta koko ajan sekoittaen, kunnes se alkaa kiehua. Hämmentele kuplivaa seosta pari minuuttia. Seos on aika paksua ja liisterimäistä. Me teimme niin, että aloimme lisätä kattilaan tuota Oatly-seosta pikkuhiljaa voimakkaasti sekoittaen. Heti kun pystyi, otimme sähkövatkaimen avuksi. Kannattaa huomata, ettei sekoittamista lopeta hetkeksikään. Lisää samaan syssyyn kauravispivaahto vähitellen. Seoksesta tuli melko paksua verrattuna liivatteella tehtyihin mousseihin. Mousse kannattaakin nopeasti laittaa pohjan päälle ja varmistaa, että se reunoillakin menee pohjaan asti. Tämä oli meistä stressaava vaihe, kun ei tiennyt, onko suuresta vaivannäöstä mitään hyötyä. Kuitenkin veimme kakun jäähtymään ulos noin puoleksi tunniksi. Sinä aikana mousse oli hyvin hyytynyt.

Mittaa kuorrutteen ainekset kattilaan. Kuumenna seos kiehuvaksi, ja keitä kinuskia 10-15 minuuttia, kunnes se sakenee. Älä keitä liian pitkään, ettei kinuskista tule toffeeta. Kaada kinuski kakun päälle, ja koristele kakku puolukoilla.



Kuten kuvasta näkyy, takana on juuri hektinen vaihe, jolloin moussea lenteli muuallekin kuin kulhoon ja vuokaan..

perjantai 18. lokakuuta 2019

Briossi-hampurilaissämpylät


Nytpä löytyi mahtava resepti hampurilaissämpylään! Rakenne on ihanan kuohkea ja maukas. Syy siihen löytyy kananmunista ja rasvasta.


Taikina:

150 g huoneenlämpöistä margariinia
2 dl haaleaa maitoa
50 g hiivaa
2 rkl sokeria
1,5 tl suolaa
n. 1 l vehnäjauhoja
4 kananmunaa

Voiteluun:
2 keltuaista

Pinnalle:
siemeniä

Lämmitä maito haaleaksi. Liuota maitoon hiiva. Lisää sokeri ja suola. Sekoita joukkoon pari desiä jauhoja ja anna taikinan käydä huoneenlämmössä, kunnes se kuplii. Sekoita kananmunat taikinaan. Lisää loput jauhot vähän kerrallaan hyvin sekoittaen. Lisää lopuksi pehmeä voi pieninä nokareina. Vaivaa taikinaa 10 minuuttia.

Peitä taikina kelmulla ja liinalla. Anna kohota huoneenlämmössä noin tunti tai jääkaapissa yön yli.

Kaada taikina kevyesti jauhotetulle leivinpöydälle. Vaivaa taikina hyvin. Pyörittele taikinasta 12-18 sämpylää. Kohota sämpylöitä pellillä liinan alla noin tunti.

Voitele kohonneet sämpylät keltuaisilla. Ripottele päälle siemeniä. Paista 175 asteessa 15-20 minuuttia, kunnes pinta on kauniin ruskea.





keskiviikko 9. lokakuuta 2019

Chili-suklaakakku

Tein uudella reseptillä chili-suklaakakkua työkaveria muistaen syksyn aherruksista. Resepti on Iltasanomien ruokasivulta.


200 g tummaa suklaata
200 g margariinia
4 kananmunaa
2 dl sokeria
5 rkl kaakaojauhetta
1,5 dl gluteenitonta jauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 tl chilirouhetta


Kuorrutus:

150 g tummaa suklaata
25 g margariinia


Pinnalle:

kuivattua vadelmaa
chiliä


Sulata suklaa ja margariini kattilassa. Älä kuumenna tarpeettomasti. Anna jäähtyä.
Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Murskaa chilirouhe morttelissa jauheeksi. Sekoita kuivat aineet keskenään kulhossa. Lisää kuivat aineet ja sula suklaa-margariiniseos taikinaan. Sekoita tasaiseksi. Kaada taikina halk. 24 cm vuokaan. Paista 175 asteessa noin 30 min.

Sulata kattilassa suklaa ja margariini kuorrutusta varten. Levitä kuorrute kakun päälle. Koristele kuivatulla vadelmarouheella ja chilillä.