perjantai 11. maaliskuuta 2016

Haukikvenellit, kastike ja porkkanapyree

Säästövapaalla yksi arkipäivä hujahti aika nopeasti. Kun ei palkka juossut, päätin tehdä lounaan niistä aineksista, mitä kotoa löytyi. Ja löytyi monenlaista syötäväksi kelpaavaa (ja myös poisheitettävää..). Mies totesi kymmenen minuutin ruokatauollaan, ettei hän yleensä syö näin hyvää ruokaa lounaaksi. :) Löysin ohjeen Soppa365:stä, mutta muuttelin sitä niin, että on kai väärin sanoa kastiketta nantua-liemeksi..



Haukikvenellit:

400 g haukifileetä
1 tl suolaa
0,5 tl valkopippuria
loraus sitruunamehua
tilliä
1 kananmuna
2 dl ruokakermaa

Paloittele hauki paloiksi. Laita kylmät kalapalat monitoimikoneeseen ja jauha tasaiseksi. Lisää mausteet ja kananmuna. Laita kone pyörimään. Lisää kerma ohuena nauhana. Laita kulho jääkaappiin odottamaan kvenellien keittämistä, ainakin puoleksi tunniksi.

Keitä kattilassa pari litraa vettä. Lisää kasvisliemijauhetta. Kalaliemi olisi tietysti tässä parasta, mutta kun ei ollut, niin tälläkin pärjäsi oikein hyvin. Muotoile mureketaikinasta soikeita kvenellejä kahden lusikan avulla ja keitä noin 6 minuuttia.



Kastike:

1 porkkana
2 pientä salottisipulia
oliiviöljyä
muutama tillinoksa
1,5 dl valkoviiniä
3 dl vettä
1 rkl kasvisliemijauhetta
2 dl ruokakermaa
suolaa

Paloittele porkkana ja sipulit kuutioiksi. Kuullota kasviksia öljyssä pari minuuttia. Lisää tillinoksa ja viini. Keitä, kunnes neste on haihtunut puoleen. Lisää vettä ja kasvisliemijauhetta. Keitä noin puoli tuntia. Lisää kermaa ja suola. Maistele, että maut ovat tasapainossa.


Porkkanapyree:

4 porkkanaa
maitoa
voita
suolaa

Kuori ja paloittele porkkanat. Keitä ne maidossa kypsiksi. Soseuta. Lisää voita ja suolaa maun mukaan.


Lisäksi tein hunaja-porkkanakuutioita, punajuurilastuja ja tillifetatahnaa.



sunnuntai 14. helmikuuta 2016

Punajuuri-kikhernepihvit

Ahmija kertoo etsineensä Sitä Parasta Kasvispihvien ohjetta. Samalla asialla olin minäkin, kun laitoin ruokaa. Neiti toivoi saavansa kasvispihvejä mukaan, kun oli lähdössä opiskeluasuntoonsa. Olen yrittänyt lisätä proteiineja ruokiin linssien ja kikherneiden avulla, ja tässähän niitä on. Tästä ohjeesta löytyi tosi oleellinen asia kuvasta: taikina painellaan rengasmuotin avulla pellille ja paistetaan uunissa. Nyt pysyivät pihvit kasassa lautaselle asti! Muuten en tuota ohjetta käyttänyt, vaan tein jääkaapin sisällön mukaan. Erittäin hyviä! Kuvassa pihvit ovat vasta uuniin menossa. En muistanut kuvata niitä valmiina.


1 pkt keittojuureksia (he-vi-osastolta: porkkanaa, lanttua, juuriselleriä, palsternakkaa, purjosipulia)
4 pientä punajuurta
1 sipuli
1 pkt käyttövalmiita kikherneitä
0,5 dl tummia korppujauhoja
2 kananmunaa
0,5 dl ruokakermaa
suolaa, timjamia, mustapippuria


Kuori punajuuret. Raasta kaikki juurekset tehosekoittimessa. Lisää kikherneet ja muut ainekset. Aja taikina tasaiseksi. Mausta. Laita stanssi leivinpaperin päälle pellille. Painele taikinaa muotin avulla pellille noin sentin paksuinen kerros. Tästä annoksesta tuli pihvejä yksi pellillinen. Paista uunissa 200 asteessa n. 25 minuuttia.

Linssi-kasvissalaatti


Nyt löytyi ihana resepti linsseille! Tytär osti käyttövalmiita vihreitä linssejä, ja minä etsin, mitä niistä voisi tehdä uunibroilerin seuraksi. Löysin Iltasanomien sivulta linssi-kasvissalaatin, joka oli maustettu yrttiöljyllä. Tämä versio poikkeaa tavan mukaan jonkun verran alkuperäisestä. Meillä oli vain vähän korianteria tuoreena, mutta lisäsin valmista pestokastiketta sekaan. Tämä oli sitä, mitä olen ehkä linsseiltä hakenut. Sellaisenaan ne eivät oikein maistu miltään. Otin kuvan heti tehtyäni salaatin, kun muu perhe oli vielä aamulenkillä hiihtämässä enkä muistanut laittaa silloin vielä mozzarellaa.


3 dl vihreitä linssejä
kirsikkatomaatteja
punasipulia
paprikaa
oliiviöljyä
mozzarellaa


Yrttiöljy:

tuoretta korianteria
50 g pinjansiemeniä
0,5 dl oliiviöljyä
suolaa
limemehua
valmista rucola-pestokastiketta


Paloittele punasipuli ja paprika lohkoiksi. Levitä lohkot leivinpaperin päälle pellille. Kääntele sekaan oliiviöljyä. Paahda uunissa 225 asteessa, kunnes kasvikset saavat hieman väriä. Sipuli kärähtää helposti! Sekoita linssit ja hieman jäähtyneet sipulit ja paprikat kulhossa. Lohko tomaatit pienemmiksi ja sekoita joukkoon.

Tee yrttiöljy ajamalla ainekset sauvasekoittimella tahnaksi. Sekoita öljy muun salaatin joukkoon. Lisää mozzarellapalat salaatin päälle.






lauantai 6. helmikuuta 2016

Raikas sitrus-lohisalaatti

 Arki-iltana oli aihetta normaalia parempaan iltapalaan. Yksinkertaista, kaunista ja hyvää!

salaattia
10 cm kurkkua
1 verigreippi
1 appelsiini
1 avokado
sitruunamehua
loimulohta
tilliä


Limevinegretti:

0,5 dl oliiviöljyä
1 lime
ripaus suolaa
ihan vähän juoksevaa hunajaa

Huuhtele ja kuivaa salaatti. Asettele lautasille. Paloittele kurkku. Kuori greippi ja appelsiini. Irrota veitsellä lohkot kalvoista. Kuori avokado. Kuutioi se, ja purista päälle sitruunamehua. Asettele ainekset salaatinlehtien päälle. Sekoita limevinegretti, ja valuta se salaatin päälle.



perjantai 5. helmikuuta 2016

Runebergintortut

Isäni syntyi tasan 78 vuotta sitten Viipurissa. Viimeisen runebergintortun hän söi syntymäpäivänään kaksi vuotta sitten pari viikkoa ennen kuolemaansa. Meillä kotona ei leivottu runebergintorttuja syntymäpäiväsankarille; täytekakkua kyllä syötiin. Yläasteikäisenä tein torttuja ensimmäisen kerran kotitaloustunnilla. Siitä lähtien olenkin niitä lähes vuosittain tehnyt vaihtelevilla resepteillä. Tänä vuonna otin pohjaksi Kinuskikissan reseptin. En pärjäisi alkuunkaan Masterchefissä, koska en vaan paina mieleeni mittasuhteita, vaan teen ohjeen mukaan. Aineksia vaihdan usein niinkuin nyt: tavallinen sokeri vaihtui intiaanisokeriin ja vehnäjauhot osittain vehnäspelttijauhoihin. Tämä on 1,5-kertainen annos, koska vein osan työtovereilleni.


Taikina:

150 g piparkakkuja
3,5 dl mantelijauhetta
2,5 dl vehnäspelttijauhoja
2 dl vehnäjauhoja
3 tl leivinjauhetta
1,5 rkl kardemummaa
1,5 rkl vaniljasokeria
375 g margariinia
4,5 dl intiaanisokeria
6 kananmunaa
3 dl vettä


Kostutus:

kiehuvaa vettä
sokeria
rommiaromia


Koristeluun:

tomusokeria
vettä
vadelmahilloa


Murskaa piparit tehosekoittimessa jauhoksi. Sekoita kuivat ainekset keskenään. Vatkaa margariini ja sokeri vaahdoksi. Lisää kananmunat yksitellen. Ripottele välillä sekaan lusikallinen jauhoja. Lisää kuivat aineet ja vesi lopuksi vuorotellen taikinaan. Annostele taikina torttuvuokiin tai muffinipellille. Minä käytin Tupperwaren silikonista muffinivuokaa, jolla paistaa kerralla 7 torttua. Paista 200 asteessa n. 20 min. Anna jäähtyä hetki ennen kumoamista.

Kiehauta vettä. Lisää sokeria ja rommiaromia. Kostutusliemi saa olla reilusti makea. Sivele tortut liemellä reilusti lämpiminä. Annostele päälle nokare hilloa. Sekoita tomusokerista ja vesitilkasta jämäkkä, mutta liikkuva seos. Laita tomusokerikuorrute pursotinpussiin, ja pursota rengas hillonokareen ympärille.

sunnuntai 31. tammikuuta 2016

Täytetty kalkkunanfilee


Etsin jotain uutta joulunpyhiksi, kun oli vieraitakin tulossa. Stockmannin resepteistä löytyi täytetty kalkkunanrinta, joka kuullosti houkuttelevalta. Tämä on siitä hiukan mukaeltu, joulun jälkeen kokeiltu ruoka.

1 kalkkunanfilee
10 siivua pekonia
suolaa, mustapippuria
Leikkaa filee auki haitarileikkauksella. Mausta suolalla ja pippurilla. Tee täyte sekoittamalla ainekset tehosekoittimessa. Levitä täyte fileen päälle. Kääri filee rullalle. Kiedo pekoni siivut ympärille. Aseta rulla uunivuokaan ja kypsennä uunissa 180 asteessa noin 40 minuuttia. Anna vetäytyä folion alla vielä 20 minuuttia. Olen hiukan arka lintujen kypsentämisessä. Näissä pitäisi käyttää (ja uskoa myös) lämpömittaria. Nyt lihasta tuli liian kuiva, kun pidin pidempään.
Täyte:
1 dl oliiviöljyä
1 kananmuna
2 sitruunan kuori
50 g pinjansiemeniä
1 nippu lehtipersiljaa (hienonnettuna)
100 g korppujauhoja
100 g parmesaania (raastettuna)
Kalkkunan kastike:
2 rkl voita
1 rkl vehnäjauhoja
½ dl valkoviiniä
3 dl hyvää kanalientä
1 dl kermaa
4 rkl hienonnettua lehtipersiljaa
1 rkl sitruunamehua
kalkkunan paistoliemi
suolaa, mustapippuria
Sulata paksupohjaisessa kasarissa voi, lisää joukkoon vehnäjauho ja kuullota miedolla lämmöllä hetki. Lisää valkoviini ja lämmin kanaliemi. Hauduta noin 15 minuuttia. Lisää kerma ja kalkkunan paistoliemi, anna hautua vielä hetki. Mausta sitruunalla, persiljalla, suolalla ja mustapippurilla.

Appelsiini-granaattiomenansiemensalaattia ja persiljaa.

sunnuntai 17. tammikuuta 2016

Gateaux opera -kakku


Tämä kaunis ranskalainen oopperakakku tuli vastaan Masterchef Australiassa. Vähän yksinkertaistin reseptiä alkuperäisestä, esimerkiksi jättämällä pois kahviesanssin. Suklaaganachen teossa en ymmärtänyt englanninkielistä termiä ´refrigerate until set`, joten pidin sitä liian vähän aikaa jääkaapissa jähmettymässä. Olin tosi pettynyt lopputulokseen, ja laitoin kakun suoraan pakastimeen. Siellä se oli pari viikkoa muun perheen ihmetellessä, mitä tarkoitusta varten kakku on tehty. Suostuin viikonloppuna nostamaan sen iltapäiväkahvien aikaan pöytään. Kyllä tätä olisi kehdannut kuitenkin tarjota jouluna vieraille. Anteeksi vaan, Anna, kun jouduitte tyytymään pullaan :)


Kakkupohja:

4 kananmunaa
150 g tomusokeria
150 g mantelijauhetta
60 g vehnäjauhoja
45 g sulatettua margariinia
4 valkuaista
40 g sokeria


Kahvisiirappi:

2,5 dl vettä
250 g sokeria
4 rkl vahvaa kahvia


Voikreemi:

240 g sokeria
4 keltuaista
400 g pehmeää margariinia
4 rkl vahvaa kahvia


Suklaaganache:

400 g tummaa suklaata
3 dl kuohukermaa
30 g pehmeää margariinia


Kakkupohja: Siivilöi taikinan kuivat aineet ja sekoita ne. Vaahdota kokonaiset kananmunat. Kääntele kuivat aineet kananmunavaahdon sekaan. Lisää sulatettu margariini. Vaahdota valkuaiset. Lisää sokeri vähitellen. Kääntele valkuaisvaahto varovasti muun taikinan joukkoon. Levitä taikina kahdelle leivinpaperilla vuoratulle pellille. Paista 200 asteessa 5-8 minuuttia. Leikkaa reunat heti kuumana.

Kahvisiirappi: Keitä aineksia kattilassa noin 5 minuuttia. Sekoita, jotta sokeri sulaa. Anna jäähtyä.

Voikreemi: Sulata sokeri kattilassa vesitilkan kanssa. Sivele kattilan reunoja veteen kastetulla siveltimellä, jotta sokeri ei jämähdä kattilan seinämiin. Kuumenna sokeri 121 asteiseksi. Tällä välin vatkaa kananmunan keltuaiset yleiskoneessa vaaleaksi vaahdoksi. Kun sokeriliemi on valmis, lisää se ohuena nauhana keltuaisvaahtoon. Jatka vatkaamista, kunnes vaahto jäähtyy huoneenlämpöiseksi. Lisää pehmeä margariini ja kahvi vähitellen. Sekoita, kunnes ainekset ovat hyvin sekaisin.

Ganache: Raasta suklaa ja paloittele margariini kulhoon. Kuumenna kerma ja kaada se kulhoon. Sekoita, kunnes suklaa ja margariini ovat sulaneet. Jäähdytä, kunnes seos jähmettyy hieman.

Kakun kokoaminen: Leikkaa kakkupohjat kahteen osaan. Sivele yksi pohjapala suklaalla. Käännä pala toisinpäin, ja sivele pintaan reilusti kahvisiirappia. Levitä sitten ohut, tasainen kerros voikreemiä. Paina päälle toinen pohjapala. Sivele pintaan kahvisiirappia ja suklaata. Toista nämä vaiheet kahden muun kerrosten osalta. Leikkaa reunat vielä varovasti. (Minulla tuo toinen reuna jäi vähän rumannäköiseksi. Kakku oli sen verran pehmeää, etten uskaltanut leikata siitä reilummin, ettei kakku muuten kärsi vahinkoa. Makuun ei vaikuttanut...) Levitä pintaan päällimmäiseksi vähän paksumpi kerros suklaaganachea. Anna kakun asettua jääkaapissa.