lauantai 17. lokakuuta 2015

Kvinoa-kasvissalaatti

Pari päivää on ihan kiva lomailla ilman keittiötä, mutta sitten alkaa ahdistaa valmiin ruoan syöminen. Heti matkalta tultuamme upotin kädet taikinaan ja ryhdyin pilkkomaan kasviksia. Niistä tuloksena tämä ja seuraava postaus.

Heinin toiveena oli kvinoasalaatti iltapalaksi. En ollut kvinoaa aiemmin käyttänytkään. Paahdoin kasviksia uunissa, mutta unohduin välillä liikaa 24:n Jack Bauerin lumoihin, joten onnistuin kärventämään sipulit kokonaan. ;)

Hyvä ja ruokaisa salaatti!


1 dl kvinoaa
2 dl vettä
1 iso porkkana
1/2 kesäkurpitsa
1 suippopaprika
oliiviöljyä
suolaa myllystä
pippuria myllystä
1 tomaatti
1 avokado
persiljaa
fetajuustoa
sitruunamehua

Huuhtele kvinoa hyvin kuumassa vedessä. Keitä kypsäksi pakkauksen ohjeen mukaan.

Paloittele porkkana, kesäkurpitsa ja paprika suikaleiksi. Pyörittele ne kulhossa oliiviöljyssä. Levitä kasvikset pellille leivinpaperin päälle. Ripottele vähän suolaa pinnalle. Paahda uunissa 225 asteessa, kunnes ne ovat saaneet hiukan väriä.

Paloittele tomaatti ja avokado kuutioiksi. Lisää avokadon päälle heti sitruunamehua. Sekoita mukissa oliiviöljyä ja sitruunamehua. Mausta pippurilla ja suolalla. Sekoita ainekset salaattikulhossa.



lauantai 3. lokakuuta 2015

Kanaa Kung pao

Kun yksi lapsista tulee kotiin, toinen on jo menossa. Heini kertoi eilen haluavansa tänään kiinalaista ruokaa, jota meillä ei juurikaan ole tehty eikä kiinalainen ravintolakaan ole perheelle tuttu ollenkaan. Löysin Sundie blondielta oikein hyvältä vaikuttavan reseptin (jota vähän hioin omaan keittiööni sopivaksi esim. jättämällä pois varmaan melko oleellisen valkosipulin :)), ja tehdessäni ihmettelin, miksen ole aikaisemmin älynnyt broileria valmistaa tällaisilla mausteilla; kaikkea löytyi valmiiksi kotoa ja sitä tavallisesti maustettua syödään ainakin pari kertaa viikossa. Todella hyvää ja helppoa. Lähdössä ollut Onni kysyi, että miten täällä tuoksuu ihan paahdetuille siemenille. Niinpä. Muistin, että meillä seesaminsiemenöljyä, joka oli tähän todellakin oikea öljy. Aivan ihana tuoksu ja maku! (Kuvassa ruoka näyttää tosi lattealta:()


3 broilerin rintaleikettä
1 pieni punainen chili
2 cm inkivääriä
10 cm purjoa
kourallinen cashewpähkinöitä
3 rkl seesaminsiemenöljyä


Marinadi:

1 kananmunan valkuainen
1/2 suolaa
2 tl soijakastiketta
1 tl maissijauhoja


Kastike:

1 dl vettä
2 tl maissijauhoja
2 tl valkoviinietikkaa
3 rkl soijakastiketta
2 tl makeaa chilikastiketta
1 tl suolaa


Poista broilerista luut ja muut ylimääräiset osat. Paloittele reiluiksi suupaloiksi. Sekoita marinadin ainekset kulhossa, ja lisää broilerin palat. Anna maustua noin puoli tuntia.

Sekoita kastike valmiiksi. Paloittele chili ja inkivääri pieniksi kuutioiksi ja purjo viipaleiksi.

Kuumenna öljy wokkipannussa. Paista chiliä ja inkivääriä pari minuuttia. Lisää broileri. Paista kypsäksi ja anna saada vähän väriä. Lisää purjo ja pähkinät. Kaada joukkoon myös kastike. Tarjoa esim. riisin kanssa.



tiistai 29. syyskuuta 2015

Hyvää kukkakaalista

Tiistai-illaksi oli suunnitteilla silakkapihvejä. Näin kaupassa hyvännäköisiä kukkakaaleja, joten nappasin yhden mukaan. Posti oli tuonut Yhteishyvän ja Pirkan, ja molemmissa oli kukkakaalireseptejä. Pikku hiljaa huomasin, että ruoan pääosan olikin vienyt silakoiden sijaan kukkakaali :)


Juustoiset kukkakaalipihvit (Alkuperäinen ohje: Yhteishyvä lokakuu 2015)

kukkakaalia
parmesaaniraastetta
1 kananmuna
1 rkl vehnäjauhoja
1/2 tl suolaa

Irrota kukkakaalista pieniä nuppuja. Keitä ne vähässä vedessä melko kypsiksi. Valuta ja murskaa haarukalla. Lisää muut ainekset ja sekoita. Muotoile massasta pihvejä lusikan avulla pannulle. Paista noin 3-4 minuuttia ja käännä sitten.

Näihin tuli himo!!



Kukkakaali-linssisalaatti (idea löytyi: Pirkka 10/2015)

kukkakaalia
kurkkua
punasipulia
punaisia linssejä
persiljaa
sitruunamehua
oliiviöljyä
sokeria
suolaa
mustapippuria

Raasta kukkakaali ja kurkku. Silppua punasipulia ihan pieniksi kuutioiksi. Keitä linssit melkein kypsiksi. (Kuten kuvasta näkyy, en ihan vieläkään hallitse sitä. Taas hajosivat tuusannuuskaksi...) Sekoita kastikkeen ainekset kulhossa. Lisää muut ainekset. Ripottele pinnalle persiljaa.

lauantai 19. syyskuuta 2015

Puolukkakukko

Tänään olen ollut ahkera! Olen pessyt ikkunoita, kerännyt puolukoita ja tehnyt ruokaa enemmän kuin olisi ollut pakko saadakseni perheen nuoret kylläisiksi. Olen kyllä ollut tehokas ja aikaansaava töissä, mutta kotona ei ole aikoihin virtaa riittänyt muuhun kuin pikaruoanlaittoon. Sillä on tietysti iso merkitys, että pitkästä aikaa olen kotona koko viikonlopun.

Viime viikonloppuna kävimme Finnkampenia seuraamassa Tukholmassa. Olin aikeissa tutustua ruokarekkoihin, joista oli kiinnostava artikkeli Helsingin Sanomissa pari viikkoa sitten, mutta ihan stadionin lähettyvillä ei ollut sunnuntaina yhtään, joten söimme kisaravintolan grillistä två gånger pytt i panna och en hamburgare. Olipa hyvää! Hampurilaispihvejä paistoi kokki avoteltassa hirvittävässä käryssä. Keuhkoja pisteli jo asiointi tiskillä. Mahtoi kokilla oli huikea olo työpäivän jälkeen.

Metsässä oli sopivasti puolukoita, kun päätavoite oli ulkoilu. 8 litraa sain puolessatoista tunnissa. Aikaa oli miettiä, mitä herkkua tekisin. Siispä rukiinen kukko alkoi houkuttaa. Nuoret söivät kukkoa sellaisenaan, mutta itse nautin vaniljajäätelön kera.
200 g margariinia
3/4 dl fariinisokeria
3 dl ruisjauhoja
3/4 dl täysjyvägrahamjauhoja
1/2 tl leivinjauhetta

5 dl tuoreita puolukoita
3/4 dl fariinisokeria
1 rkl perunajauhoja

Vatkaa margariini ja fariinisokeri vaahdoksi. Lisää jauhot vähitellen, ja sekoita taikin tasaiseksi. Painele suurin osa taikinasta vuoan pohjalle. Tee lopusta taikina vuoan muotoinen levy.

Sekoita puolukat, fariinisokeri ja perunajauhot. Kaada taikinan päälle. Asettele taikinalevy puolukoiden päälle. Pistele taikinan pintaan haarukalla muutamia höyryreikiä.

Paista 200 asteessa noin 40 min. Tarjoile vaniljajäätelön tai -kastikkeen kanssa.


lauantai 29. elokuuta 2015

Kukkakaalirisotto

Näitä ihania syysherkkuja riittää uudessa Glorian ruoka ja viini -lehdessä (6/2015)! Lehdessä oli tehty palsternakkalastuja. Minä tein punajuuresta sipsejä. Jonkun verran muuntelin aineksia oman kaappini sisällön mukaan.


1 kukkakaali
1 l kasvislientä
2 rkl oliiviöljyä
1 sipuli
1/2 tl suolaa
3 dl risottoriisiä
1/2 dl valkoviiniä
1 dl ruokakermaa

Kuumenna kasvisliemi. Laita kukkakaalin nuput siihen kypsymään, ja jätä liemi hiljalleen poreilemaan kannen alle.

Kuori ja hienonna sipuli. Kuumenna öljy pannussa. Kuullota sipulia noin 5 min. Lisää suola. Lisää myös riisi. Sekoittele koko ajan, kunnes riisi on läpikuultavaa. Lisää viini ja anna sen imeytyä riisiin. Lisää sitten kauhallinen kerrallaan kuumaa kasvislientä kukkakaalikattilasta. Anna liemen imeytyä ennen uuden lisäämistä.

Survo kukkakaalit rakeiseksi pyreeksi ja lisää risottoon. Maistele. Lisää loraus ruokakermaa. Tarjoile esimerkiksi öljyssä paistettujen punajuurilastujen kanssa.

perjantai 28. elokuuta 2015

Lähi-idän punajuuriröstit

Samaan aikaan uuden lukuvuoden aloituksen kanssa metsät ovat täynnä mustikoita, vadelmia ja sieniä. Pakkomielteenomaisesti olen käyttänyt kaiken liikenevän ajan metsässä. Ihana hiljaisuus ympärillä. Sitten välillä muistan, että ääntä pitäisi pitää, jotta karhut pysyvät etäällä, ja laulan maakuntalauluja.

Eilen ilmestyi uusi Glorian ruoka ja viini -lehti. Syksyn ensimmäisistä punajuurista tein pihvejä, jotka olivat tosi hyviä. Mutta ihmettelen, kuka tekee tämän annoksen puolessa tunnissa. Itse seurasin toisella silmällä Pekingin kisoja ja rennosti kokkasin, ja reilusti sain enemmän aikaa käytettyä. No tämä on se syy, miksi kokkikisat eivät kiehdo: en halua kokata otsa hiessä!


400 g punajuuria
200 g perunoita
1 sipuli
3 kananmunaa
2 tl juustokuminaa
1 tl suolaa
1 tl jauhettua korianteria

Paistamiseen: öljyä

Lisäksi: 
1/2 granaattiomenan siemenet
1/2 dl suolattomia pistaasipähkinöitä (rouhin ja paahdoin hiukan kuivalla pannulla)


Jugurttikastike:

1 ruukku korianteria
1 ruukku persiljaa
2 dl turkkilaista jugurttia
1 rkl tahinia
1 rkl sitruunamehua
1 tl suolaa
mustapippuria myllystä


Sekoita ensin kastike. Hienonna yrtit. Sekoita kastikkeen ainekset keskenään. Laita kastike jääkaappiin viilenemään.


Kuori punajuuret ja perunat. Raasta ne karkeaksi raasteeksi esim. monitoimikoneella. Sekoita raasteet kulhossa. Kuori ja hienonna sipuli raasteen joukkoon. Lisää kananmunat ja mausteet. Sekoita tasaiseksi. Muotoile massasta pieniä röstejä ja paista ne öljyssä noin 2 minuuttia molemmilta puolilta.  Tarjoa kuumat röstit jugurttikastikkeen, granaattiomenan siementen ja pistaasien kanssa.

lauantai 8. elokuuta 2015

Vihreät perunat, juustoiset yrttilihapullat ja caponata

Pari viikkoa on mennyt valveillaoloaika lähes yksinomaan mustikoiden parissa. Tänään huokaisin helpotuksesta, kun kaikki mustikat ovat pakastimessa, ja lisää haen vasta joskus ensi viikon puolella. Mustikkaherkkujakaan en ole ehtinyt tehdä muuten kuin eka satsista pullapohjaisen piirakan, joka syötiin kerralla.

Tämän päivän ruoan idea lähti siivotessani jääkaappia. Valitettavan paljon sieltä lähti tavaraa kompostiin, kun en vaan pysy kärryillä koko taloudenpidosta tämän mustikkavillityksen aikana. Joko jääkaapissa ei ole mitään tai sitten sinne jää pyörimään ja pilaantumaan ruokaa. Mutta kuivaa patonkia ja kuivahtanutta juustoa löytyi.

Juustoiset yrttilihapullat

3 palaa ei-niin-tuoretta patonkia, että muuten viitsisi syödä
1 dl vettä
1 rkl kasvisliemijauhetta
1 kananmuna
1 dl chili-paprikajuustoa raastettuna
kourallinen tuoretta oreganoa
puolikas sipuli ronskisti silputtuna
700 g naudan jauhelihaa

Revi patonki pieniksi paloiksi. Lisää vettä ja hämmennä tasaiseksi mössöksi. Lisää muut aineet ja sekoita taikina tasaiseksi. Muotoile pullat pellille. Paista 225 asteessa noin 15-20 min.

Vihreät perunat

1 kg varhaisperunoita
Pinaatti-basilikapestoa:
75 g babypinaatin lehtiä
kourallinen basilikan lehtiä
1 dl oliiviöljyä
0,5 dl parmesaania raastettuna
1 rkl sitruunamehua
merisuolaa myllystä

Keitä hyvin pestyt perunat höyryssä kypsiksi. Puolita perunat kulhoon. Tee pesto sauvasekoittimella ja sekoita perunoiden sekaan.

Samalla pestolla maustoin myös orzopastasalaatin, johon lisäsin myös pinaatinlehtiä sellaisenaan.


Caponata

puolikas munakoiso
1 varsisellerin oksa
puolikas sipuli
oliiviöljyä
rasiallinen kirsikkatomaatteja
10 oliivia
2 rkl kapriksia
0,5 dl pinjansiemeniä
puoli purkkia valmista tomaattikastiketta
suolaa myllystä
ripaus sokeria

Pese ja kuutioi munakoiso. Ripottele päälle suolaa. Valmistele muut ainekset: silppua selleri ja sipuli, puolita tomaatit, siivuta oliivit ja silppua kaprikset. Huuhtele ja kuivaa munakoisokuutiot. Kuumenna öljy pannulla. Ruskista munakoisot. Lisää selleri ja sipuli. Kuullota. Lisää tomaatit, oliivit, kaprikset ja pinjansiemenet. Kääntele vähän aikaa. Lisää tomaattikastike. Mausta ripauksella suolaa ja sokeria. Anna hautua.