keskiviikko 9. joulukuuta 2020

Jamie Oliverin suolakaramellifudge

Tämän reseptin olin löytänyt jo aikaisemmin, mutta nyt vasta kokeilin sitä. Karamellista tuli vähän epätasaista rakenteeltaan ja paloista tuli rouheita. Eipä taida nämä herkut silti kauan pöydällä säilyä...

360 g sokeria
1,5 dl kermaa
30 g voita
merisuolaa

Sulata 120 g sokeria pannulla keskilämmöllä, kunnes sokeri on kullanruskeaa. Lisää sitten loput yhdessä kerman, voin ja suolan (1 tl) kanssa. Keitä karamellia keskilämmöllä, kunnes seos on 118-asteista. Nosta pannu liedeltä. Vatkaa seosta sähkövatkaimella, kunnes seos on paksua. Kaada karamelli n. 20 x 20 cm vuokaan ja tasoita pinta.

Anna karamellin jäähtyä jääkaapissa. Sirottele pinnalle suolahiutaleita. Leikkaa fudgesta suupaloja.

tiistai 8. joulukuuta 2020

Glögimarmeladi

TV-ohjelman mukaan nimitän kokkisota-ruoanlaitoksi sitä, että katson, mitä kaapista löytyy ja sitten mietin, mitä niistä voisi tehdä. Nyt mielessäni oli jääkaapissa oleva tyrniglögi, josta teki mieli kokeilla marmeladin tekemistä. Tämä on niin joulukuinen homma kuin vaan voi. Ei tulisi mieleenkään tehdä tai syödä marmeladia muulloin.

1,5 dl tyrniglögiä
2,5 dl vettä
5 tl agar agar -jauhetta
2 dl sokeria
0,5 tl piparkakkumaustetta

Mittaa glögi, vesi ja agar agar kattilaan. Kuumenna kiehuvaksi. Anna sitten seoksen kiehua maltillisesti 10 minuuttia. Lisää sokeri ja piparkakkumauste. Sekoita, kunnes sokeri liukenee. Anna jäähtyä hetki. Kaada seos tuorekelmulla vuorattuun vuokaan. Anna jähmettyä yön yli. Leikkaa marmeladi paloiksi. Anna palojen kuivua. Pyörittele palat sokerissa. Anna palojen kuivahtaa.

maanantai 7. joulukuuta 2020

Karpalo-pähkinäpikkuleivät

Toinen yritys pikkuleivistä.. Edellinen kaatui siihen, etten tajunnut reseptistä puuttuvaa kananmunaa, ja lopputulos oli sitten hyvin nähtävissä lopputuloksesta😏 Tänään löysin uuden reseptin kokeiluun.

1,8 dl vehnäjauhoja
0,5 tl ruokasoodaa
0,5 tl kanelia
1/4 tl suolahiutaleita
120 g margariinia
1,2 dl ruokokidesokeria
2 rkl fariinisokeria
1 kananmuna
3,6 dl kaurahiutaleita
1,2 dl kuivattuja karpaloita
1,2 dl pekaanipähkinöitä rouhittuna

Sekoita kulhossa jauhot, sooda, kaneli ja suola. Mittaa toiseen kulhoon huoneenlämpöinen margariini ja sokerit, ja vatkaa ne kuohkeaksi vaahdoksi (n. 3 min). Lisää kananmuna ja vatkaa vielä minuutin ajan. Lisää sitten jauhoseos, kaurahiutaleet, karpalot ja pähkinät lastalla sekoittaen. Tee taikinasta möykky voipaperin päälle ja laita jääkaappiin vähintään tunniksi.

Muotoile taikinasta ruokalusikan kokoisia palloja. Laita pellille jättäen riittävästi tilaa. Voit painaa taikinamöykkyä vähän, jos haluat. Paista pikkuleivät 175 asteessa n. 10-15 min.

sunnuntai 6. joulukuuta 2020

Itsenäisyyspäivän mustikkamoussekakku

Itsenäisyyspäivän kakuksi valikoitui tällä kertaa simppeli mustikkakakku, eli väri oli se tärkein juttu. Hyvää itsenäisyyspäivää!


Kakkupohja:

3 kananmunaa
sokeria
gluteenittomia jauhoja
1 tl leivinjauhetta

Riko kananmunat lasiin. Mittaa toiseen lasiin yhtä paljon sokeria ja kolmanteen lasiin yhtä paljon jauhoja. Sekoita jauhojen joukkoon leivinjauhe. Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Nostele jauhot varovasti sekoittaen vaahtoon. Vuoraa pieni irtopohjavuoka (halk. 20 cm) leivinpaperilla. Kaada taikina vuokaan. Paista kakkua uunissa 180 asteessa noin 25 minuuttia. Anna kakun jäähtyä.


Mustikka-vaniljakreemitäyte:

5 dl maitoa
100 g vaniljakreemijauhetta
2 dl mustikoita soseena

Kaada maito ja vaniljakreemijauhe kulhoon. Vatkaa seosta sähkövatkaimella 3 minuuttia. Anna täytteen asettua jääkaapissa 20 minuuttia. Sekoita mustikkasose täytteeseen.

Halkaise jäähtynyt kakkupohja kolmeen osaan. Nosta alin pohja tarjoiluvadille. Laita irtopohjareunus kakun ympärille. Aseta reunukseen kakunreunakalvo. Levitä puolet täytteestä kakkupohjalle. Laita keskimmäinen kakkupohja päälle. Levitä loput täytteestä. Aseta kolmas kakkupohja päälle. Laita kakku yöksi kylmään.


Kuorrutus:

2 dl vispikermaa
2 dl vaniljarahkaa
tomusokeria
50 g valkosuklaata
pensasmustikoita
rosmariinioksa
sinisiä kakunkoristeita


Sulata valkosuklaa varovasti vesihauteessa. Vatkaa kerma vaahdoksi. Sekoita mukaan rahka ja sulatettu suklaa. Lisää tarvittaessa tomusokeria. Levitä kuorrute kakun päälle. Koristele mustikoilla ja muilla sinisillä koristeilla.

lauantai 5. joulukuuta 2020

Tomaattitapenade

 

Tämä on tehty Hans Välimäen ohjeella, joka on julkaistu uusimmassa Kauppalehti Optiossa. Tämä sopii alkuruoaksi tuoreen leivän kanssa.


15 mustaa oliivia
5 kirsikkatomaattia
2 tl limemehua
2 tl kapriksia
2 rkl persiljaa
2 rkl oliiviöljyä

Hienonna ainekset pieniksi. Sekoita kaikki ainekset yhteen. Tarjoa leivän kanssa.

perjantai 4. joulukuuta 2020

Punajuuri-carpaccio


Hävikkiviikko jatkuu niin, että mietin, mitä voisin tehdä jääkaapin punajuurista. Idea carpaccioon löytyi Suomelan sivuilta. Olisin halunnut vuohenjuustomoussesta vihreämpää, mutta nyt ei löytynyt kotoa enempää tuoreita yrttejä.

4 pientä punajuurta


Marinointikastike:

2 rkl oliiviöljyä
2 tl limemehua
2 tl sitruunabalsamicoa
suolaa
mustapippuria
timjamia


Vuohenjuustomousse:

2 rkl lusikoitavaa vuohenjuustoa
2 rkl tuoretta tilliä
1 rkl oliiviöljyä
1 tl limemehua
suolaa


Päälle:

pinjansiemeniä
hunajaa
basilikaa


Pese ja harjaa punajuuret. Keitä ne puolikypsiksi. Jäähdytä hetki kylmässä vedessä. Kuori punajuuret ja siivuta ohuiksi esim. mandoliinin avulla. Laita siivut kannelliseen rasiaan. Sekoita marinointikastikkeen ainekset ja kaada punajuurien päälle. Anna maustua jääkaapissa seuraavaan päivään.

Mittaa moussen ainekset tasapohjaiseen kulhoon. Aja tasaiseksi tahnaksi sauvasekoittimella. Paahda pinjansiemenet kuivalla pannulla.

Annostele lautaselle punajuurisiivuja ja vuohenjuustomoussea. Ripottele päälle pinjansiemeniä. Valuta hunajaa. Koristele basilikalla.

torstai 3. joulukuuta 2020

Puolukka-kinuskipannacotta

 

Ihana jälkiruoka joulupäivälliselle tai ihan pimeän joulukuun iltaherkuksi. Tein annokset kolmelle jääkaapista löytyneistä aineksista. Tämä on helppo ja nopea tehdä.

Pannacotta:

1,5 dl vispikermaa
1,5 dl turkkilaista jugurttia
0,5 vaniljatanko
1 liivatelehti
0,5 dl sokeria


Puolukkahillo:

2 dl pakastepuolukoita
0,5 dl vettä
0,5 dl hillo-marmeladisokeria


Kinuski:

0,5 dl vispikermaa
0,5 dl fariinisokeria


Laita liivatelehti kylmään veteen 5 minuutiksi. Halkaise vaniljatanko ja kaavi siemenet. Sekoita ainekset liivatetta lukuunottamatta pienessä kattilassa. Vaniljatangon voi myös laittaa sekaan. Kuumenna seos kiehuvaksi. Poista tanko. Purista liivatelehdestä vesi pois. Sekoita hieman jäähtyneeseen kermaseokseen. Kaada seos annoslaseihin, ja laita jäähtymään kylmään pariksi tunniksi.

Laita jäiset puolukat pieneen kattilaan. Lisää vähän vettä. Kiehauta. Lisää hillo-marmeladisokeria, ja anna kiehua hiljalleen hilloksi.

Mittaa kerma ja sokeri pieneen kattilaan. Kuumenna kinuski kiehuvaksi, ja anna kiehua muutama minuutti.

Annostele annoslaseihin hieman puolukkahilloa. Kaada ympärille lämmintä kinuskikastiketta.