tiistai 8. huhtikuuta 2014

Broileripyörykkäkeitto

Tähän ruokaan löysin ohjeen Australian Masterchefista. Artisokkaa ei sitten löytynyt mistään, joten laitoin perunoita, porkkanoita ja selleriä niinkuin keittoihin yleensäkin. Liemestä tuli todella maukas, ja noita kanapyöryköitä syötiin vielä eilen kastikkeessa, kun olin ylimääräiset pakastanut raakoina.

Kanaliemi

750 g broilerin koipi-reisipaloja
1 sipuli
1 porkkana
4 sellerin vartta
2 laakerinlehteä
4 mustapippuria

Paloittele broilerit kahteen osaan. Paloittele kasvikset vähän pienemmiksi. Laita kaikki ainekset kattilaan. Kaada päälle sen verran kylmää vettä, että ainekset peittyvät. Kuori vaahto pois, kun liemi kiehuu. Keitä noin 1 tunti. Siivilöi. (Hyödynsin ainekset risottoon eli paloittelin siivotut broilerin palat ja tein kasviksista soseen.  Hyvin kelpasi perheelle...)

Kanapyörykät

2 broilerin rintafileetä
kourallinen persiljaa
hyppysellinen muskottipähkinää
50 g tuoretta vaaleaa leipää
2 kananmunaa
20 g parmesaaniraastetta

Paloittele broileri blenderiin. Lisää muut aineet, ja soseuta. Varotuksen sananen on tarpeen... Hajotin tyttären smoothieblenderin tässä. Kyllä se jauhoi ainekset, mutta palaneen käryä alkoi tulla, eikä toiminut enää tämän jälkeen. Eli käytä riittävän tehokasta laitetta.

Muotoile pieniä kvenellejä lusikoiden avulla. Jäähdytä jääkaapissa.

Kaada liemi isoon kattilaan. Lisää haluamasi juurekset. Itse laitoin perunoita, porkkanoita ja selleriä. Keitä, kunnes perunat ovat lähes kypsiä. Lisää kanapyörykät ja keitä vielä 5-6 minuuttia. Mausta tarvittaessa suolalla ja pippurilla.

Tumma suklaamoussekakku

Tämän kakkupohjan resepti on peräisin Koti ja keittiö -lehden sivuilta.

225 g tummaa suklaata
(kaakaota 70 %)
5 munaa
1 ¾ dl sokeria
125 g suolatonta voita
50 g (noin 1 dl) mantelijauhetta



1. Sulata suklaa. Erottele valkuaiset ja keltuaiset. Vaahdota keltuaiset ja sokeri. Lisää pehmeä voi ja jatka vatkaamista. Lisää sula suklaa ja mantelijauhe. Sekoita tasaiseksi.
2. Vaahdota valkuaiset. Lisää valkuaisvaahto erissä taikinaan.
3. Kaada taikina leivinpaperilla vuorattuun ja reunoilta voideltuun irtovuokaan (halkaisija 20 cm). Paista uunissa 180 asteessa 45–50 minuuttia. Anna jäähtyä.

Moussetäyte

2 dl kuohukermaa
100 g tummaa suklaata
4 kananmunaa
1 dl sokeria

Sulata suklaa vesihauteessa. Vatkaa kerma vaahdoksi. Sekoita suklaa varovasti kerman joukkoon. Riko munat lasikulhoon. Lisää sokeri. Nosta kulho vesihaudekattilan päälle. Vatkaa munat ja sokeri vesihauteessa paksuksi vaahdoksi. Ota kulho pois kattilan päältä. Jatka vatkaamista, kunnes vaahto on jäähtynyt. Yhdistä seokset varovasti.

4. Leikkaa kakku kahtia. Käsittele kakkupohjaa varovasti, koska se on sisältä mehevä ja päältä rapea.
5. Aseta toinen puoli tarjoiluvadille leikkuupinta ylöspäin. Kostuta vedellä. Levitä päälle moussetäyte ja nosta sen päälle toinen kakkulevy leikkuupinta alaspäin. Kostuta myös päältä. Peitä kelmulla ja laita jääkaappiin pariksi tunniksi tekeytymään. Sihtaa kakun päälle tummaa kaakaota ja tomusokeria.

sunnuntai 23. maaliskuuta 2014

Chocolate delice

Heinin 15-vuotissynttäreiden kunniaksi uhrasin tuntikausia ihanaan suklaaherkkuun. Todella tuhtia syötävää (varsinkin iltapalaksi pizzan jälkeen...) eikä kaloreita kannata edes miettiä. Ohje on Australian Masterchefista parin vuoden takaa. Tein annokset viidelle, ja kaikkia komponentteja oli reilusti liikaa. Lopulta tein kuorrutetta ja kinuskia vain puolet, ja silti niitä jäi. Ensi viikko syödään sitten näitä herkkuja.


Crème brulee:
375g kermaa
135ml maitoa
1 vaniljatanko halkaistuna
7 keltuaista
1 kokonainen kananmuna
60g sokeria

Lämmitä uuni 140 asteeseen. Kiehauta kermamaito ja vaniljatanko kattilassa. Ota kattila levyltä. Sekoita keltuaiset ja kananmuna kulhossa sokerin kanssa. Kaada kuuma kerma hitaasti kananmunien sekaan hyvin sekoittaen. Siivilöi. Kaada liemi leivinpaperilla vuorattuun uunipannuun ja kypsennä vesihauteessa. 
Alkuperäisessä ohjeessa pyydettiin laittamaan puolet liemestä, ja 6-8mm paksuinen kerros. Itse kaadoin kaikki, jolloin siitä tuli parin sentin kerros. Kypsymiseen meni siten tuplasti pitempään eli noin 40min. Jäädytä pakastimessa, mutta ei liian pitkään, jotta saat helposti leikattua palat muotin avulla. Itse käytin 8cm stanssia. Säilytin palat pakastimessa tarjoiluun asti.

Suklaavaahto:
190g kermaa
60g tummaa kaakaojauhetta siiviöitynä
190g kiehuvaa vettä

150g sokeria 
125g tummaa suklaata rouhittuna
6 liivatelehteä kylmään veteen upotettuna
350g kermaa vatkattuna


Sekoita kerma, kaakao, vei ja sokeri kattilassa. Kiehauta. Lisää suklaa ja sekoita, kunnes se on sulanut. Purista vesi liivatteista ja lisää kuumaan suklaaseokseen sekoittaen samalla. Siivilöi ja jäähdytä kylmässä vesihauteessa viileäksi. Vatkaa kerma pehmeäksi vaahdoksi ja sekoita varovasti suklaaseen. Säilytä kylmässä. Huomaa, että painavampi suklaa painuu pohjalle, joten sekoita, kun alat laittaa vaahtoa leivokseen.

Keksipohja:

250g vehnäjauhoja
150g margariinia
100g sokeria
iso hyppysellinen suolaa
1 kananmuna

Lämmitä uuni 180 asteeseen. Sekoita jauhot, margariini, sokeri ja suola tehosekoittimessa muruksi. Lisää kananmuna ja jatka sekoittamista, kunnes taikina muotoutuu. Painele taikina kelmuun levyksi ja anna levätä jääkaapissa 10min. Laita taikina kahden leivinpaperin väliin ja kaaviloi 2-3mm paksuiseksi levyksi. Itse paistoin tämän levynä, noin 10min, ja leikkasin vasta sen jälkeen 8cm stanssilla paloiksi. Anna jäähtyä.


Suklaakuorrute:
110g kermaa
80g glukoosisiirappia
0,5dl vettä
150g tummaa suklaata rouhittuna

Kiehauta kattilassa kerma, glukoosisiirappi ja vesi. Nosta pois levyltä. Sekoita mukaan suklaarouhe. Sekoita tasaiseksi ja kiiltäväksi kastikkeeksi.

Suolakinuskikastike:

120g sokeria
20ml vettä
70ml kermaa
70g voita
pari hyppysellistä suolaa

Keitä sokerista ja vedestä karamelliä. Lisää kerma joukkoon sekoittaen. Lisää voi pieninä nokareina. Sekoita hyvin. Mausta suolalla. Lisäsin vielä muutaman ruokalusikallisen siirappia värin vuoksi. En malttanut keittää riittävästi väriä sokeriin...


Kokoa annos:
Alimmaksi lautaselle keksipohja, laita stanssin sisään,
sen päälle creme brulee,
sitten suklaavaahtoa. Tässä vaiheessa jäädytä vähän, niin leivos pysyy paremmin muodossaan, ja saat stanssin siististi pois.
Tässä vaiheessa alkoi jo uurastus väsyttää, joten lusikoin suklaakuorrutetta pinnalle ja kinuskikastiketta lautaselle leivoksen viereen. Todella hyvää. Annoskoko olisi voinut pienempikin...

Valkosuklaa-limekakku

Synttärikakkua taas tekeillä. Ajattelin tehdä Australian Masterchefista Lorrainen mojitokakkua sovellettuna. Lopulta siitä tulikin hyvin paljon sovellettu... Kakkupohja oli ihana, ja minulle uusi. Rommia en käyttänyt kostukkeeksi. Täytteeksi en tehnyt voikreemiä. Koristelu ominpäin.

Taikina:
6 kananmunaa
260g sokeria
115g margariinia
260g jauhoja

Riko kananmunat kuumuutta kestävään kulhoon. Kiehauta kattilassa vettä noin kolmasosa kattilan tilavuudesta. Nosta kattila pois levyltä. Aseta kulho kattilan päälle, ja vatkaa munat vaahdoksi. Lisää sokeri vähitellen kulhon reunaa pitkin, ei siis keskelle. Vatkaa hyvin lisäysten välillä. Nosta kulho pois vesihauteesta. Vatkaa taikinaa 5 min. Lisää sulatettu margariini varovasti nostellen reunoja pitkin. Käännä kulhoa ympäri samalla. Lisää lopuksi jauhot samalla tavalla varovasti. Kaada taikina leivinpaperilla vuorattuun n. 24cm irtopohjavuokaan. Paista 160 asteessa 30-35min. Jäähdytä vuoassa 10 min. Kumoa jäähtymään ritilälle.

Sokerisiirappi:
150g fariinisokeria
1,2 dl vettä
1 lime

Sekoita sokeri ja vesi kattilassa. Kiehauta. Lisää puolitettu lime. Keitä muutama minuutti, jotta seos sakenee vähän. Purista limestä mehut siirappiin. Poista kuoret. Anna jäähtyä.

Täyte:
2,5dl kermaa
250g rahkaa
tomusokeria maun mukaan
4 liivatetta
1 limen mehu

Vatkaa kerma. Lisää rahka ja tomusokeri. Liuota sulatetut liivatteet kuumaan limemehuun. Sekoita liivateseos kermaan.

Reunoille:
1 dl sokeria
1 dl pekaanipähkinöitä

Sulata sokeri pannulla. Lisää pähkinät. Kaada öljytylle leivinpaperille jäähtymään. Murskaa tehosekoittimessa.


Puolita kakkupohja. Kostuta reilusti siirapilla. Levitä täytettä väliin ja loput kakun päälle ja reunoille. Painele pähkinämurska reunoille. Koristele limeviipaleilla ja valkosuklaarouheella.


tiistai 4. helmikuuta 2014

Arkea juhlistava salaatti

Tänään oli tarve tehdä tavallista parempaa iltapalaa merkkipäivän kunniaksi. Päädyin yhdistelemään herkkuja eri blogeista löytämieni ideoiden pohjalta. Kiitos siis ideoista Eeva / HS , Lotta / Syötävän hyvä ja Laura / HS !

Marinoidut punasipulit:
1 punasipuli
1,5 rkl oliiviöljyä
1 rkl punaviinietikkaa
1 tl sokeria
0,5 tl suolaa

Leikkaa punasipuli ohuiksi renkaiksi. Lisää muut ainekset. Anna marinoitua huoneenlämmössä pari tuntia.


Granaattiomenavinaigrette:
1 rkl granaattiomenan mehua
1 rkl sipulien marinointilientä
1,5 rkl oliiviöljyä
0,5 tl suolaa
mustapippuria

Purista vähän mehua ruokalusikallisesta granaattiomenan siemeniä painamalla niitä lusikalla kulhon reunaa vasten. Sekoita muut aineet.


Karamellisoidut päärynät:
1 päärynä
2 rkl voita
1 rkl tummaa sokeria

Viipaloi päärynä. Sulata voi pannulla. Lisää sokeri. Paista päärynöitä pari minuuttia. Anna jäähtyä.


Muut ainekset:
rucolaa
salaatin lehtiä
1/2 granaattiomenan siemenet
fetajuustoa
pistaasipähkinöitä

Kokoa salaattikulhoon salaattisekoitusta ja rucolaa. Kaada päälle vinaigrette. Naputtele granaattiomenan siemenet irti. Ripottele ne salaatin päälle yhdessä päärynäviipaleiden kanssa. Murustele fetajuusto. Paahda pähkinöitä hetki kuivalla pannulla. Lisää salaattiin sipulin kanssa.


perjantai 31. tammikuuta 2014

Pizza

Hei! Tällä kertaa täällä kirjoittaa Heini. Tänään siis leivoin pikkupizzoja, joten päätettiin sitten jakaa ohjeen tänne millä tein. Itse en hirveästi tykkää perus ravintolapizzoista, mutta itse tehdystä tulee aina todella hyvää! Ohje on Natalia Oonan ohjeesta sovellettu!

Pizzapohja (16 pientä pizzaa)
3 dl lämmintä vettä
1 tl suolaa
2 tl sokeria
1 pussi kuivahiivaa (11 g)
6 dl durumvehnäjauhoja
6 rkl oliiviöljyä

Mittaa isoon kulhoon vesi, suola ja sokeri. Sekoita kuivahiiva jauhoihin erillisessä astiassa. Yhdistä jauhot ja hiiva veteen. Lisää lopuksi oliiviöljy, ja sekoita tasaiseksi. Peitä taikinakulho ja kohota n. 45 min.

Kun taikina on kohonnut tarpeeksi, muotoile siitä pellille halkaisijaltaan noin 15 sentin kokoisia pyöreänmuotoisia. "Voitele" oliiviöljyllä. Lisää tomaattikastike ja haluamasi täytteet. Paista noin 10 minuuttia 225 asteessa.

Tomaattikastike
400 g tomaattimurskaa
2 tl sokeria
1 tl suolaa
½ dl oliiviöljyä
Basilikaa

Sekoita kaikki aineet keskenän kattilassa ja keitä matalalla lämmöllä noin 10 minuuttia.










maanantai 20. tammikuuta 2014

Sitruunaglaseerattu broileri

Etsin lehdistä jotain uutta pakkaspäivän ruokaa. Löysin tarralapulla merkityn reseptin Glorian ruoka & viini -lehdestä 1/2012. Lähes tulkoon kaikki ainekset löytyivät lähikaupasta. Pieniä muutoksia tein ja oioin mutka. Ruoka tuoksuu uunissa ihanalta, ja odottelen nälkäisenä ruokailijoita kotiin syömään. Lisäsin reilusti kypsennysaikaa ja vähensin lämpötilaa, eikä se yleensä ruokaa pahenna.

Sitruunaglaseerattu broileri


Sitruunaglasyyri:
1 sitruuna
1/2 dl hunajaa
1/2 tl paprikajauhetta

Pese sitruuna huolellisesti. Raasta kuori ja purista mehu pieneen kattilaan. Lisää hunaja ja paprikajauhe. Keitä muutama minuutti, kunnes seos on siirappimaista.


1,2 kg broilerin koipi-reisiä
1 sitruuna
3 rkl voita
suolaa, mustapippuria

Paloittele broilerit kahteen osaan koiveksi ja reideksi. Halkaise sitruuna ja paista halkaisupintaan väriä paistinpannussa voissa. Lisää voita ja paista broilerit kullanruskeiksi ja rapeiksi. Laita broilerit ja sitruunat uunivuokaan. Mausta broilerit suolalla ja pippurilla, valele pinta glasyyrilla. Kypsennä uunissa +200 asteessa noin 1,5 tuntia. Valele broileria vuokaan valuneella glasyyrilla muutaman kerran kypsentämisen aikana.


Uunissa paistuvat yhtä aikaa:
Sinapinsiemenperunat

1 kg jauhoisia perunoita
2 porkkanaa
3 sipulia
3 rkl oliiviöljyä
2 rkl sinapinsiemeniä
1 tl suolaa
1/2 tl mustapippuria
2 tl rosmariinia

Pese perunat ja leikkaa reiluiksi lohkoiksi. Kuori porkkanat ja paloittele. Kuori ja lohko sipulit. Levitä perunat, porkkanat ja sipulit leivinpaperilla vuoratulle uunipellille. Lisää öljy ja mausteet. Sekoita. Kypsennä uunissa yhtä aikaa broilerin kanssa.


Tarjoa sitruunamajoneesin kanssa:

1 kananmunan keltuainen
1,5 tl sinappia
sitruunan kuorta
2 tl sitruunamehua
3/4 tl sokeria
1/4 tl suolaa
1 dl rypsiöljyä

Sekoita keltuainen, sinappi, sitruunan kuori ja mehu, sokeri ja suola sauvasekoittimella. Lisää öljyä ensin tipoittain samalla sekoittaen ja lopuksi pienissä erissä. Laita hetkeksi jääkaappiin tekeytymään.


Salaattiin löytyi jääkaapista:
rucolaa
latva-artisokkaa öljyssä
kurkkua

Idean tähän olen saanut joskus Rossossa. Jotain tämän tapaista oli broilerin lisukkeena. Tosi hyvää!