maanantai 3. elokuuta 2020

Mango-vadelmakakku ilman liivatetta

 Teimme Helmin työpaikalle moussekakkua, jossa ei käytetty liivatetta, vaan kasviperäistä agar agar -jauhetta hyydyttämiseen. Oikeat mittasuhteet löytyivät täältä, Ruoka ja koti -sivulta.

Pohja:

2 kananmunaa
sokeria
perunajauhoja
0,5 tl leivinjauhetta


Mangotäyte:

4 dl vispikermaa
200 g sitruunatuorejuustoa
1 dl sokeria
2,5 dl mangososetta (esim. Bonne)
2,5 dl hedelmämehua (esim. mango-appelsiini)
3,25 tl agar agar -jauhetta


Vadelmatäyte:

4 dl vispikermaa
200 g maustamatonta tuorejuustoa
1 dl sokeria
250 g pakastevadelmia
1/4 dl sokeria
2,5 dl vadelmamehua
3,25 tl agar agar -jauhetta


Koristeluun:

tuoreita vadelmia, kuivattua vadelmarouhetta, marenkeja, mustaherukan lehtiä

Tee ensin pohja. Ota kolme samanlaista juomalasia. Riko kananmunat yhteen lasiin. Mittaa saman verran sokeria toiseen lasiin, ja perunajauhoja kolmanteen lasiin. Lisää leivinjauhe perunajauhon sekaan, ja sekoita. Vatkaa kananmunat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Siivilöi jauhot vähitellen vaahtoon nuolijalla käännellen. Kaada taikina leivinpaperilla vuorattuun irtopohjavuokaan (halk. 24 cm). Paista kakkua 200 asteessa noin 10 minuuttia. Anna kakkupohjan jäähtyä. Pese vuoka ja laita kakkupohja irtopohjavuokaan, jossa on pohjalla paperi ja reunoilla muovireunus.

Tee mangotäyte. Vaahdota vispikerma vatkaimella. Sekoita tuorejuusto ja sokeri hyvin sekaisin. Lisää mangosose ja sekoita hyvin. Lisää puolet kermavaahdosta ja sekoita. Mittaa kylmään kattilaan mehu ja agar agar -jauhe. Kuumenna mehu kiehuvaksi sekoittaen lusikalla, ja anna kiehua vähintään kaksi minuuttia. Toimi sen jälkeen ripeästi. Kaada mehuseos tuorejuustoseoksen joukkoon ohuena nauhana koko ajan hyvin sekoittaen. Lisää loppu kermavaahto ja sekoita. Kaada massa heti pohjan päälle ja tasoita pinta. Anna kakun hyytyä jääkaapissa vähintään tunnin ajan ennen vadelmatäytteen lisäämistä.

Tee vadelmatäyte. Vaahdota vispikerma vatkaimella. Sekoita tuorejuusto ja sokeri (1 dl) hyvin sekaisin. Jos käytät ulkolaisia pakastevadelmia, keitä niitä pienessä vesitilkassa kattilassa 5 minuuttia.  Lisää sokeri (1/4 dl). Anna jäähtyä hetki. Puserra sitten vadelmaseos siivilän läpi. Lisää vadelmasose tuorejuustoseokseen ja sekoita hyvin. Lisää puolet kermavaahdosta ja sekoita. Mittaa kylmään kattilaan mehu ja agar agar -jauhe. Kuumenna mehu kiehuvaksi sekoittaen lusikalla, ja anna kiehua vähintään kaksi minuuttia. Toimi sen jälkeen ripeästi. Kaada mehuseos tuorejuustoseoksen joukkoon ohuena nauhana koko ajan hyvin sekoittaen. Lisää loppu kermavaahto ja sekoita. Kaada massa heti pohjan päälle ja tasoita pinta. Anna kakun hyytyä jääkaapissa yön yli.

Irrota kakusta vuoan reunus sekä muovinauha. Koristele.

sunnuntai 2. elokuuta 2020

Mansikkakakku

Tein tämän kakun anoppini 85-vuotissyntymäpäiväjuhlaan. Uusi asia minulle oli käyttää vaniljakreemijauhetta jämäköittämään täytettä. Idean siitä sain Kinuskikissalta. Olen tosi tyytyväinen tähän kakkuun. Siitä tuli hyvin tasapainoisen makuinen.

3 x pohja:

3 kananmunaa
sokeria
perunajauhoja
1 tl leivinjauhetta


Kostutukseen:

vettä, vaniljasokeria


Pohjalle:

lemon curdia


Täyte:

2 dl vispikermaa
200 g mansikkarahkaa
250 g tuoreita mansikoita
0,5 dl vaniljakreemijauhetta


Pinnalle:

2 dl mansikkahilloa
4 dl vispikermaa
tuoreita mansikoita


Tee ensin kakkupohjat, yksi kerrallaan. Ota kolme samanlaista juomalasia. Riko kananmunat yhteen lasiin. Mittaa toiseen lasiin yhtä paljon sokeria, ja kolmanteen yhtä paljon perunajauhoja. Lisää perunajauhoihin leivinjauhe ja sekoita. Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Siivilöi jauhot sekaan vähän kerrallaan nuolijalla varovasti käännellen. Kaada taikina leivinpaperilla vuorattuun suorakaiteen muotoiseen vuokaan. Paista kakkua 200 asteessa noin 20 minuuttia. Tarkista kakun kypsyys puutikulla. Anna kakkupohjan jäähtyä. Tee kaksi muuta pohjaa samalla tavalla.

Laita yksi kakkupohja paperilla päällystetylle tarjoiluvadille. Kostuta pohjaa varovasti vaniljasokerilla maustetulla vedellä. Sivele päälle hieman lemon curdia.

Vatkaa kerma vaahdoksi. Sekoita joukkoon mansikkarahka. Paloittele mansikat pieniksi paloiksi ja lisää vaahtoon. Sekoita joukkoon vaniljakreemijauhetta. Levitä puolet täytteestä pohjan päälle. Laita päälle toinen pohja, kostuta, laita päälle lemon curd ja mansikkatäyte. Laita päälle kolmas pohja. Sivele pinnalle mansikkahilloa. Aseta päälle puolitettuja mansikoita. Vatkaa kerma vaahdoksi ja pursota reunoille.

perjantai 24. heinäkuuta 2020

Kantarelliquiche


Tein syntymäpäiväjuhlapäivään tarjottavaksi pikkusuolapaloina kantarelliquichea muffinivuokiin, jolloin ne ovat helpommin syötäviä. Reseptin olen julkaissut aiemmin. Nyt tein saman gluteenittomana.

Pohja:

3,5 dl gluteenittomia jauhoja
0,5 tl suolaa
hyppysellinen sokeria
n. 85 g margariinia (voita)
4 rkl kylmää vettä


Täyte:

kantarelleja
sipulia
2 kananmunaa
1,5 dl kermaa
1 tl suolaa
hyppysellinen muskottia
1 dl juustoraastetta


Tähän on kirjassa piiiiiiiitkä ohje. Tässä reilusti yksinkertaistaen. Sekoita jauhot, suola, sokeri ja rasva kulhossa nopeasti sekaisin sormenpäilläsi. Rasvan ei tarvise sekoittua vielä kunnolla. Lisää kylmä vesi ja sekoita nopeasti kädellä tahnaksi. Puserra taikina löyhäksi palloksi niin, että se pysyy juuri ja juuri koossa. Pane taikina kevyesti jauhoitetulle leivinpöydälle. Painele taikina kämmenen tyvipuolella pieninä paloina pöytään vetäen (= fraisage; jauhot ja rasva sekoittuvat). Kokoa taikina kaapimella sileäksi pyöreäksi palloksi. Sirota sille jauhoja ja kiedo se voipaperiin. Pane se jääkaappiin 2 tunniksi.

Kuori ja silppua iso määrä sipulia (minulla oli 9 kpl). Kuullota sipulia öljyssä miedolla lämmöllä, kunnes se on kullankeltaista ja hajoavan pehmeää. Tähän menee aikaa melkein tunti.

Puhdista ja huuhdo kantarellit. Kuumenna pannulla, kunnes neste haihtuu. Mausta suolalla.

Sekoita täytteen ainekset keskenään.

Kauli taikina nopeasti kevyesti jauhotetulla pöydällä noin 3 mm:n paksuiseksi kiekoksi, ja ota levystä esim. lasin avulla taikinaympyröitä, jotka ovat halkaisijaltaan 2 cm isompia kuin muffinivuoan pohja. Painele taikina muffinivuokiin. Paista pohjia 200 asteessa  8-10 minuuttia. Kaada täyte vuokaan. Paista noin 20 minuuttia, kunnes quiche on kohonnut ja pinnalta ruskistunut. Koristele tuoreella timjamilla.

Ihana kantarellisaalis kovan juoksutreenin jälkeen!

lauantai 11. heinäkuuta 2020

Geishakakkua gluteenittomallekin

Mietin, mitä tekisin itselleni syntymäpäiväkakuksi. Suurinta herkkuani ovat vaniljajäätelö, tuoreet mansikat ja geisha-suklaa. Geishakakku alkoi kuulostaa houkuttelevalta. Löysinkin hyvältä näyttävän reseptin. Geisha-suklaassakin on vehnäjauhoja, ja halusin tästä kokonaan gluteenittoman. Jätin siis geisha-suklaan pois täytteestä ja kuorrutteesta, vaihdoin sen tavalliseen suklaaseen ja lisäsin mukaan hasselpähkinää jauhettuna. Mielestäni lopputulos tuo mieleeni geishan 🙂


Pohja:

120 g leivontamargariinia
35 g tummaa suklaata (40 %)
100 g ranskankermaa
1,75 dl ruokokidesokeria
2 kananmunaa
1,75 dl gluteenittomia jauhoja (Sunnuntai)
2 rkl tummaa kaakaojauhetta
40 g hasselpähkinärouhetta
1,5 tl leivinjauhetta


Täyte ja kuorrute:

175 g tummaa suklaata (40 %)
3 dl vispikermaa
125 g mascarponea
40 g hasselpähkinärouhetta


Koristeluun: suklaata


Sulata kattilassa suklaa ja margariini. Lisää joukkoon ranskankerma, sokeri ja kananmunat. Sekoita kuivat aineet keskenään, ja ne lisää ne taikinaan. Kaada taikina halk. n. 20 cm irtopohjavuokaan, joka on vuorattu leivinpaperilla. Paista kakkua uunissa toiseksi alimmalla tasolla 175 asteessa n. 40 minuuttia. Peitä kakku lopussa leivinpaperilla, jos pinta näyttää tummuvan liikaa. Kokeile kakun kypsyyttä puutikulla. Anna jäähtyä.

Vatkaa kerma vaahdoksi. Sulata suklaa mikrossa varovasti. Lisää sulatettu suklaa ja mascarpone kermavaahdon joukkoon. Jauha pähkinärouhe jauheeksi ja lisää vaahtoon,

Leikkaa kakkupohja kolmeen osaan. Levitä täytettä pohjien väliin ja loppu täytteestä kakun pinnalle ja reunoille. Koristele.

tiistai 7. heinäkuuta 2020

Kinuskinen mansikka-raparperikakku

Tämä on syntymäpäiväkakku Martta-tädilleni. Resepti on K-Ruoka.fi:stä.

Pohja:

3 kananmunaa
sokeria
perunajauhoja
1 tl leivinjauhetta


Kostutus:

vettä
vaniljasokeria


Raparperihillo:

300 g raparperipaloja
2 dl vettä
1 dl hillo-marmelaadisokeria


Täyte:

3 dl vispikermaa
1,5 dl kinuskikastiketta
tuoreita mansikoita


Koristeluun:

mansikoita ja mansikan lehtiä


Pese ja paloittele raparperin varret. Laita ne kattilaan veden kanssa. Keitä, kunnes raparperit ovat pehmenneet. Lisää hillosokeri, ja keitä miedolla lämmöllä vielä 10 minuuttia. Jäähdytä.

Laita leivinpaperi irtopohjavuoan pohjan ja reunan väliin. Suihkauta vuoan pohjaan ja reunoihin öljyä. Laita leivinpaperista leikattu suikale reunaan kiinni (pysyy hyvin öljyn ansiosta).

Ota kolme samankokoista lasia. Riko yhteen kananmunat. Mittaa toiseen yhtä paljon sokeria ja kolmanteen yhtä paljon perunajauhoja. Sekoita leivinjauhe perunajauhoihin. Vatkaa kananmunat ja sokeri kulhossa paksuksi vaahdoksi. Siivilöi jauhot vaahtoon vähän kerrallaan ja kääntele joukkoon nuolijalla. Kaada taikina vuokaan. Paista 180 asteessa noin 25 minuuttia. Kokeile kakun kypsyyttä puutikulla. Kun taikina ei tartu tikkuun, kakku on kypsä. Anna kakun jäähtyä. Irrota ja pese vuoka. Leikkaa kakku kolmeen osaan. Laita pohja vuokaan.

Vatkaa kerma vaahdoksi. Lisää kinuskikastike ja jatka vatkaamista, kunnes seos on pehmeää vaahtoa. Paloittele mansikat kuutioiksi.

Kostuta kakkupohja vedellä, johon on sekoitettu vaniljasokeria. Levitä pohjan päälle 1/3 raparperihillosta, kinuskikermaa ja mansikoita. Tee toinen kerros samoin. Laita päällimmäiseksi kakun kolmas kerros. Kostuta vähän. Laita kakku peitettynä jääkaappiin yöksi.

Levitä kakun päälle kermaa. Koristele mansikoilla ja mansikanlehdillä.

maanantai 6. heinäkuuta 2020

Kukkakaalicurry

Tässä toinen helppo ja nopea intialainen kasvisruoka. Perusperiaate on se, että ensin öljyssä kuumennetaan mausteita ja sipulia. Sitten lisätään muuta maun mukaan.


2 rkl öljyä
2 tl garam masalaa
1 tl currya
1 sipuli
1 kukkakaali
1 tlk tomaattimurskaa
1 tlk kikherneitä
ripaus sokeria ja suolaa
korianteria


Kuumenna öljy pannulla. Lisää mausteet ja hienonnettu sipuli. Kuullota pari minuuttia. Paloittele kukkakaali ja lisää se pannulle. Kuullota pannulla muutama minuutti. Lisää tomaattimurska. Hauduta kypsäksi. Lisää valutetut kikherneet. Lisää mausteita maun mukaan. Tarjoile keitetyn riisin ja naanleivän kanssa.

Pinaattidal

Pinaattidalin resepti houkutteli pitkään Vege-lehdessä (syksy 2019) ennenkuin toteutin sen. Yksinkertaistin ohjetta vähän. Tämä on nopea ja helppo kasvisruoka.

1 tlk kypsiä punaisia linssejä
1 sipuli
rypsiöljyä
1 tl garam masalaa
100 g pinaattia
2 dl kasvislientä
2 dl kookosmaitoa
2 tomaattia
1 tl suolaa
korianteria

Kuumenna öljy pannulla. Lisää hienonnettu sipuli ja garam masala. Kuullota pari minuuttia. Lisää pinaatti ja kuullota vielä pari minuuttia. Lisää linssit, kasvisliemi ja kookosmaito. Anna porista keskilämmöllä 10 minuuttia. Leikkaa tomaatit pieniksi paloiksi. Lisää ne pannulle ja hauduta 5 minuuttia. Mausta suolalla. Koristele korianterilla. Tarjoa keitetyn riisin ja naanleivän kanssa.