keskiviikko 28. helmikuuta 2018

Kikhernepihvit

Teimme lauantai-illan hampurilaisia. Kasvissyöjälle tein tällaisia pihvejä. Rakenne oli tahnamainen ennen paistamista, ja osa pihveistä oli hankalaa saada paistettua ehjinä. Kääntäminen onnistui parhaiten kahden lastan avulla. Glorian ruoka ja viini -lehdessä 1/2017 samantyyppiset pihvit oli leivitetty tuplasti, mutta tästä minun versiostani ei kyllä saanut sellaista, että leivittäminen olisi onnistunut. Mielessä kävi kyllä pihvien pikapakastaminen ennen paistamista. Hyviä olivat silti.

2 tlk käyttövalmiita kikherneitä
1 sipuli
1/2 chili
2 rkl tahinia
100 g fetajuustoa
suolaa
juustokuminaa
persiljaa
sitruunamehua

Mittaa ainekset tehosekoittimen kulhoon. Soseuta tahnaksi. Muotoile taikinasta pihvejä rengasmuotin avulla ja paista pihvejä öljyssä 3-4 minuuttia kummaltakin puolelta.

Paahdettu kukkakaali-bataattisosekeitto

Löysin reseptin Glorian ruoka ja viini -lehdestä 1/2017 nimellä paahdettu kukkakaalikeitto. Vaihdoin perunoiden tilalle bataatin, koska yhdistelmästä kukkakaali+bataatti+sipuli on tullut suosikkisosekeittoni viime aikoina. Paahtaminen toi ruokaan vähän lisäpotkua.

1 kukkakaali
1 bataatti
1 dl kokonaisia kuorettomia manteleita
oliiviöljyä
tuoretta timjamia
suolaa myllystä
1 sipuli
1 tl kurkumaa
1 l kasvislientä

Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen. Leikkaa kukkakaali pieniksi nupuiksi. Kuori ja paloittele bataatti reiluiksi lohkoiksi. Levitä kukkakaali, bataatti ja mantelit leivinpaperilla päällystetylle pellille. Pirskota päälle oliiviöljyä, lisää timjamin oksia ja suolaa. Paahda uunissa noin 10 minuuttia.

Kuullota sipulisilppua öljyssä pari minuuttia. Lisää kurkuma ja jatka kuullottamista vielä pari minuuttia. Lisää kattilaan uunista otetut paahdetut kukkakaalit, bataatit ja mantelit. Lisää kasvisliemi. Anna kiehua kannen alla, kunnes ainekset tuntuvat pehmeiltä. Soseuta keitto sauvasekoittimella. Tarjoile esim. vuohenjuustonokareen kanssa.

sunnuntai 18. helmikuuta 2018

Nachosalaatti

Perjantai-illan täydellinen salaatti: hyvin maustettua jauhelihaa ja hyvät salaattiainekset!

400 g jauhelihaa
1/2 ps taco-maustetta
suolaa
jäävuorisalaattia
kirsikkatomaatteja
kurkkua
suippopaprikaa
avokado
1 ps pakastemaissia
cheddar-juustoraastetta
nacholastuja
tacokastiketta
turkkilaista jugurttia

Pese, pilko ja asettele kasvikset salaatiksi. Paista jauheliha ja mausta. Kaikki sekaisin ja lautaselle. Helppo tehdä ja herkullista syödä!