tiistai 3. lokakuuta 2017

Oluessa haudutettu possupata

Tämän reseptin kokeilin ja hyväksi havaitsin jo viime talvena (Glorian ruoka ja viini 1/2017). Vähän muunsin ohjetta yhdistelemällä paria eri reseptiä. Kaupasta oli lanttu loppunut. Olisin laittanut sitä oikein reilusti tähän, jos se olisi ollut mahdollista. Kaslerista irtoaa tähän tosi mehevä ja ihananmakuinen rasva, joten ihan kaikkea rasvaa ei kannata poistaa.


600 g porsaan kasleria
rypsiöljyä
suolaa
mustapippuria
1 sipuli
1 lanttu
3 porkkanaa
(voit korvata edellä mainitut juurekset keittojuurespakkauksella, ei pakasteena vaan raakana hevi-osastolta)
lihalientä
1 tlk tummaa olutta
2 laakerinlehteä
timjamia
1,5 dl kokonaisia ohrasuurimoita

Leikkaa liha reiluiksi kuutioiksi. Ruskista lihat öljyssä pienissä erissä. Mausta suolalla ja pippurilla. Siirrä lihat pataan. Huuhtele pannua välillä. Kaada huuhteluvesi pataan, ja raaputa sekaan myös pohjaan tarttunut maku.

Kuori ja kuutioi juurekset. Kuullota niitä hetki pannulla ja lisää sitten pataan. Huuhtele pannusta kaikki maku talteen. Lisää olut ja mausteet lihojen päälle. Hauduta pataa uunissa 150 asteessa kannella peitettynä tunti.

Ota sitten pata uunista ja sekoita ohrasuurimot lihojen joukkoon. Jatka kypsentämistä vielä 1,5 - 2 tuntia. Huolehdi, että liemi ei kuivu. Lisää tarvittaessa lihalientä, jotta ruoka pysyy mehevänä.

Omena-inkivääricrumble

Sadepäivän herkkua maahan pudonneista omenoista paistettuna leivinuunissa. Tänään oli sitten tämän viikon sokeripäiväni, jo tiistaina, mutta oli sen arvoista! Resepti on Sikke Sumarin kirjasta Ruokaa rakkaudella.


4 omenaa
4 rkl vettä
1/2 sitruunan mehu
1 rkl muscovadosokeria
2 cm pala tuoretta inkivääriä

175 g täysjyvävehnäjauhoja
100 g margariinia
1,5 dl ruokosokeria
100 g pähkinöitä


Viipaloi omenat paksuiksi viipaleiksi. Pane omenapalat, vesi, sitruunamehu ja sokeri kattilaan, ja keitä hiljalleen noin 5 minuuttia. Kuori inkivääri, ja pilko se pieniksi kuutioiksi. Lisää inkivääri kattilaan. Kaada seos matalaan uunivuokaan.

Sekoita jauhot ja margariini kulhossa. Lisää seokseen sokeri ja rouhitut pähkinät. Levitä seos omenien päälle vuokaan. Paista uunissa 180 asteessa noin puoli tuntia, kunnes pinta on saanut kauniin värin. Tarjoa vaniljajäätelön kanssa.

lauantai 26. elokuuta 2017

Vihreät kvinoa-papupihvit ja herneguacamole


Tein jo tällä samalla reseptillä aikaisemminkin pihvejä (Glorian ruoka ja viini -lehti 6/2016). Tällä kertaa lisäsin taikinaan valkoisia papuja. Taikina oli löysää ja huonosti kasassa pysyvää pannulla paistettuna. Todella herkullista kuitenkin!


1 dl kvinoaa
1 tl kasvisliemijauhetta
3 dl vettä
100 g fetajuustoa
1 dl mantelijauhetta
1 pkt valkoisia isoja papuja
100 g pinaattia
2 rkl oliiviöljyä
1 dl persiljaa
2 rkl sitruunamehua

Huuhtele kvinoa runsaalla vedellä. Keitä kvinoa kasvisliemessä kypsäksi pakkauksen ohjeen mukaan. Valuta ylimääräinen neste pois.

Laita pinaatti, pavut, persilja, feta, mantelijauhe, sitruunamehu ja oliiviöljy monitoimikoneeseen ja pyöräytä tasaiseksi seokseksi. Lisää kvinoa. Muotoile pihvejä ja paista ne öljyssä pannulla, noin 4 minuuttia molemmin puolin.


Herneguacamole:

1 ps pakasteherneitä
1/2 avokado
2 rkl sitruunamehua
ripaus suolaa

Sulata herneet. Soseuta avokado ja herneet sauvasekoittimella tahnaksi. Mausta. Tarjoa pihvien kanssa.

maanantai 31. heinäkuuta 2017

Kesän ensimmäinen mansikkakakku

Oma syntymäpäiväni hujahti reissussa ilman mansikoita. Heinäkuun seuraavat synttärit vietimme kotona, ja nyt sain ihan perusmansikkakakun pöytään. Tähän tein pohjaksi mantelikakun. Täytteenä vain kermaa, rahkaa ja mansikoita. Tämä ohje riittää noin 10:lle.


Mantelipohja:

3 kananmunaa
1 dl sokeria
1 1/4 dl vehnäjauhoja
3/4 dl mantelijauhoja
1 tl leivinjauhetta
1/2 tl vaniljasokeria


Kostutukseen:

vettä, sitruunamehua ja tomusokeria


Täytteeksi:

2 dl rahkaa
2,5 dl Flora Vispiä
sokeria
mansikoita


Koristeluun:

mansikoita
sitruunamelissan lehtiä


Vaahdota huoneenlämpöiset munat ja sokeri vaahdoksi. Lisää kuohkeaan vaahtoon keskenään sekoitetut kuivat aineet. Kaada taikina voideltuun ja korppujauhoitettuun vuokaan (halkaisijaltaan 18-20cm vuoka on sopiva; pienemmästä tulee korkeampi kakku). Paista kakkua uunissa 175 asteessa noin 25 minuuttia. Kumoa kakku jäähtyneenä.

Leikkaa kakku kolmeen osaan. Sekoita kostutusta varten vettä, sitruunamehua ja tomusokeria. Maistele sopivan makuiseksi. Kakku on vähäsokerinen muuten. Yhteen pohjaan menee kostutusta noin 0,5 dl, jos aiot tarjota kakun pian täyttämisen jälkeen. Sivele kostutuslientä kakkupohjalle. Vatkaa kerma vaahdoksi. Lisää rahka. Mausta sokerilla maun mukaan. Tavallinen kerma on sokeritonta, Flora Vispissä on sokeria jo valmiina. Leikkaa mansikoita pieniksi kuutioiksi. Levitä kakkupohjan päälle ensin kerma-rahkaseosta ja sitten mansikoita. Laita toinen kakkupohja päälle, ja toista edelliset vaiheet. Levitä loput kermasta kakun päälle ja reunoille. Koristele pinta mansikkaviipaleilla ja sitruunamelissan lehdillä.

Punajuurihummus

Tähän ruokaan pätee samat alkutekstit kuin edelliseen eli kukkakaalisalaattiin: Tomi Björckin grillilisukkeita tämäkin Glorian ruoka ja viini -lehdestä 4/2016. Tämä sopii tosi hyvin hampurilaisen täytteeksi ja yleensäkin naudanlihan kanssa. Kaapissani ollut tahini oli niin vanhaa, että paahdoin itse seesaminsiemeniä ja tein niistä huhmareessa tahnaa (ks. kukkakaalisalaatti edellä).


1 kypsä punajuuri
1 tlk käyttövalmiita kikherneitä
1/2 dl oliiviöljyä
1 rkl sitruunamehua
1 rkl seesaminsiemeniä
suolaa ja pippuria myllystä


Paahda tai keitä punajuuri kypsäksi. Kuori se. Valuta kikherneet. Paahda seesaminsiemenet pannulla ja jauha huhmareessa tahnaksi. Soseuta punajuuri ja kikherneet oliiviöljyn kanssa sauvasekoittimella karkeaksi tahnaksi. Mausta.

Paahdettu kukkakaalisalaatti

Tämän salaatin idea löytyi Glorian ruoka ja viini -lehdestä 4/2016, jossa Tomi Björck esittelee herkullisia lisukkeita mm. grilliruoan seuraksi. Meillä tätä salaattia syötiin grillihampurilaisten kanssa. Kastikkeen tein aika erilaiseksi kuin alkuperäisen, jossa oli käytetty erilaisia valmiita tahnoja ja kastikkeita makua antamassa.


1 kukkakaali
1 sipuli
4 rkl oliiviöjyä
suolaa ja pippuria myllystä
persiljaa
kourallinen pistaasipähkinöitä

2 rkl seesaminsiemeniä
1/2 dl oliiviöljyä
1/2 dl turkkilaista jugurttia
sitruunamehua


Irrota kukkakaalin nuput. Kuori sipuli ja leikkaa se ohuiksi renkaiksi. Kuumenna oliiviöljy pannulla. Paahda sipulia ja kukkakaalia pannulla, kunnes ne ovat kullanruskeita. Mausta hyvin. Paahda pähkinöitä kuivalla pannua, ja rouhi ne karkeaksi. Lisää hakattua persiljaa. Sekoita ainekset keskenään.

Paahda seesaminsiemeniä pannulla. Varo polttamasta siemeniä. Anna jäähtyä. Murskaa siemenet huhmareessa tahnaksi. Mausta muilla aineksilla. Sekoita kastike kukkakaaliseokseen.




Mustikka-jäätelökeksit

Tätä jälkiruokaa mainostettiin "rättänän viileäksi serkuksi". Ihanat ainekset loppukesän kahvipöytään! Resepti on peräisin Glorian ruoka ja viini -lehdestä 5/2017, ja siinä oli sekoitettu jäätelöön vuohenjuustoa. Itselleni se olisi passannut oikein hyvin, mutta päädyin muita kahvittelijoita ajatellen jättämään juuston pois.


Ruiskeksit:

200 g pehmeää voita
1 dl muscovadosokeria
3 dl ruisjauhoja
1,5 dl ruishiutaleita
2 tl leivinjauhetta


Mustikkahillo:

1 l mustikoita (pakastemustikat käyvät oikein hyvin)
3 rkl balsamiviinietikkaa
3 dl hillosokeria
2 rkl tuoretta timjamia hienonnettuna


Lisäksi:

0,5 l vaniljajäätelöä


Tee hillo. Kiehauta mustikat ja etikka kattilassa. Lisää hillosokeri sekoittaen ja keitä noin 15 minuuttia. Siirrä hillo liedeltä ja anna jäähtyä puoli tuntia. Hienonna timjami hillon joukkoon.

Vaahdota voi ja sokeri. Sekoita kuivat aineet keskenään ja yhdistä ne voi-sokerivaahtoon. Sekoita taikina tasaiseksi. Pyöritä taikinasta n. 30 palloa (reilu teelusikallinen taikinaa yhteen). Litistä pallot leivinpaperilla vuoratulle pellille. Jätä reilusti leviämisvaraa, sillä keksit leviävät uunissa melkein kuin kaurakeksit. Itse laitoin yhdelle pellille 12 keksiä. Paista keksejä uunissa noin 8 minuuttia. Anna jäähtyä.

Levitä keksin päälle reilu teelusikallinen hilloa. Leikkaa hieman pehmenneestä jäätelöstä keksin kokoinen pala ja laita se hillon päälle. Paina toinen keksi kanneksi.

sunnuntai 25. kesäkuuta 2017

Skonssit

Sattuipa sopivasti Glorian ruoka ja viini 4/2017 -lehdestä vastaan skonssiresepti! Viime viikolla Englannissa kello viiden teellä söin erinomaisia skonsseja hillo-kermatäytteellä, ja ne olivat parasta sillä tarjottimella. Nämä ovat ihanan rapeita pinnalta. Taikinassa ei ole sokeria, joten näistä saa sekä makeita että suolaisia herkkuja, mutta maistuvat kyllä hyviltä sellaisenaankin.

7 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1 tl suolaa
150 g kylmää voita
2 dl kylmää maitoa
2 kananmunaa
2 rkl öljyä voiteluun

Laita uuni kuumenemaan 220 asteeseen. Yhdistä kuivat aineet kulhossa. Kuutioi kylmä voi jauhojen joukkoon ja sekoita haarukalla murumaiseksi seokseksi. Sekoita maito ja kananmuna keskenään, ja kaada ne jauho-voiseokseen. Sekoita vain sen verran, että taikina on tasaista. Älä vaivaa, ettei taikinaan muodostu sitkoa. Taputtele taikinasta 12 palaa pellille. Voitele öljyllä ja paista 10-15 minuuttia.

Täytä skonssit jäähtyneenä makealla tai suolaisella täytteellä.

lauantai 24. kesäkuuta 2017

Juhannuksen perunasalaatti

Tämä perunasalaatti kuvaa hyvin ruoanlaittoani: jostain lähtee liikkeelle ja sitten suunnitelma muuttuu koko ajan 😊  Tästä oli alunperin tulossa kirkas, maidoton salaatti, mutta oliiviöljyn loputtua lisäsin salaattiin lopussa jugurttia. Tämä oli myös juhannusaaton ruokapöydässämme.


1 kg uusia perunoita
1 pss retiisiä
1 punakevätsipuli
oliiviöljyä
2 dl turkkilaista jugurttia
sitruunamehua
suolaa ja pippuria myllystä

Pese ja harjaa perunat huolellisesti. Keitä perunat kypsiksi ja jäähdytä hyvin. Kuutioi perunat. Siivuta retiisit ja sipuli. Sekoita ainekset kulhossa. Anna salaatin maustua jääkaapissa ennen tarjoamista.

Kirsikka-mozzarellasalaatti

Löysin idean tähän salaattiin Glorian ruoka ja viini 4/2017 -lehdestä. Alkuperäisessä ohjeessa oli myös kesäkurpitsaa, kesäsipulia, minttua ja manteleita. Tämä oli yksi juhannusaattopöytämme herkuista!

1 pss salaatinlehtiä
400 g kirsikoita
2 palloa mozzarellaa
kourallinen pistaasipähkinöitä
basilikaa
oliiviöljyä
sitruunamehua
suolaa ja pippuria myllystä

Pese ja kuivaa salaatti. Puolita kirsikat ja poista kivet. Revi mozzarella paloiksi. Rouhi pähkinät. Mausta salaatti pirskottamalla päälle oliiviöljyä ja sitruunamehua. Rouhi päälle vähän suolaa ja pippuria.

maanantai 17. huhtikuuta 2017

Tuorejuustolla ja pistaasipähkinöillä täytettyä broileria ja sitruunarisottoa


Eipä ollut ihan ensimmäinen kerta tässä talossa, että syömme täytettyä broileria. Ensimmäistä kertaa kokeilin niin, että tein broilerin leikkeistä yhtenäisen pötkön ja käärin sen ilmakuivattuun kinkkuun. Yllättävän hyvin pysyi käärö kasassa, vaikka kinkku repeili ja leikkeet olivat kaikki ihan eri muotoisia.


Täytetty broileri:

broilerin ohutleikkeitä
suolaa
yrttituorejuustoa
kevätsipulia
persiljaa
pistaasipähkinöitä
ilmakuivattua kinkkua

Leikkaa ohutleikkeitä ohuemmiksi, jos ne ovat paksuja nimestään huolimatta. Levitä leikkeet leikkuulaudalle levyksi, jonka lyhempi sivu on noin 15 cm. Leikkeiden pitää olla vähän reunoiltaan päällekkäin, jotta levy pysyy yhtenäisenä. Ripottele pinnalle suolaa. Levitä tuorejuustoa sekä silputtua sipulia, persiljaa ja pähkinöitä. Kääri liha rullalle. Kiedo ympärille ilmakuivattua. Sido kiinni puuvillanarulla. Paista lihaan väriä pintaan kuumalla öljytyllä paistinpannulla. Nosta sitten liha uunivuokaan ja paista kypsäksi uunissa 200 asteessa noin 15 minuuttia.


Sitruunarisotto:

oliiviöljyä
1 sipuli
4 dl risottoriisiä
ripaus kurkumaa
2 dl valkoviiniä
2 kanafondia
kiehuvaa vettä
1 sitruuna puristettuna mehuksi

Kuutioi sipuli pieniksi kuutioiksi. Kuullota sipulia öljyssä pari minuuttia. Lisää riisi ja kurkuma ja jatka kuullottamista pari minuuttia. Lisää valkoviini. Sekoittele varovasti, kunnes viini on imeytynyt riisiin. Lisää kanafondit ja kauhallinen kiehuvaa vettä kerrallaan. Kypsennä risotto juuri ja juuri kypsäksi. Anna risoton jäädä hieman löysäksi rakenteeltaan. (Kuvassa se ehti kuivua vähän...) Purista sekaan sitruunamehua  maun mukaan.

sunnuntai 16. huhtikuuta 2017

Yellow velvet cake


Nyt löytyi sellainen kakku, joka maistuu niillekin, jotka eivät välitä kerma- ja moussekakuista. Keltainen väri on peräisin sahramista, joka maistuu reilusti kakussa. Jos siitä ei pidä, voi kakkutaikinan värjätä elintarvikeväreilläkin, mutta tämä on sellainen luonnonmukaisempi vaihtoehto. Täytteenä on sitruunaista tuorejuustoa. Kakku paranee jääkaapissa parin päivän säilytyksellä. Resepti on peräisin Soppa365:stä.


Taikina:

150 g margariinia
3 dl sokeria
3 kananmunaa
3,5 dl vehnäjauhoja
1,5 dl perunajauhoja
2 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria
0,5 g sahramia
2 dl turkkilaista jugurttia


Täyte:

600 g maustamatonta tuorejuustoa
1 dl tomusokeria
1,5 dl turkkilaista jugurttia
1 sitruunan mehu (voit laittaa myös kuoren raastettuna, jos löytyy luomusitruunoita)
1,5 dl suolattomia, kuorittuja pistaasipähkinöitä


Vatkaa pehmeä margariini ja sokeri vaahdoksi. Sekoita jauhot, leivinjauhe ja vaniljasokeri keskenään. Sekoita sahrami jugurttiin. Lisää kananmunat yksitellen margariini-sokerivaahtoon hyvin vatkaten. Lisää kuivat aineet ja jugurtti ja sekoita nuolijalla taikinaan.

Voitele 20 cm kakkuvuoka. Paista kakkua uunissa + 175 asteessa noin 1 tunti. Tarkista kakun kypsyys tikulla. Anna kakun jäähtyä kunnolla.

Sekoita täytteen ainekset pähkinöitä lukuunottamatta kulhossa. Rouhi pähkinät. Jaa kakku 3-4 osaan. Levitä pohjalle täytettä. Ripottele päälle pähkinärouhetta. Tee muut kerrokset samalla tavalla. Levitä loppu kuorrutteesta kakun päälle. Koristele pähkinöillä.


keskiviikko 22. maaliskuuta 2017

Aamukahville tuoretta pullaa! (yön yli kohotettu taikina)


Nimipäivänäni (siitä on jo viikkoja) oli tarve saada tuoretta pullaa aamulla töihin. Kokeilin ensimmäistä kertaa aamu-uniselle sopivaa vaihtoehtoa eli taikina sekoitetaan illalla ja laitetaan yöksi jääkaappiin kohoamaan. Kuten alemmasta kuvasta näkyy, taikina kannattaa laittaa isoon kulhoon, sillä se todellakin kohoaa! Oikein hyvää oli ja mukava oli aloittaa työviikko pullakahvien merkeissä.


Taikina: (Ohje blogista: Suolaa ja hunajaa)

5 dl maitoa
35 g tuoretta hiivaa
2 dl sokeria
1 kananmuna
1 tl suolaa
1 rkl kardemummaa
13-15 dl vehnäjauhoja
200 g margariinia

Korvapuustien täyte: margariinia, kanelia ja sokeria

Voiteluun: kananmuna

Pinnalle: raesokeria

Sekoita maito, hiiva, sokeri, suola, kardemumma ja kananmuna. Alusta joukkoon vehnäjauhoja vähitellen. Lisää sulatettu margariini loppuvaiheessa. Lisää jauhoja sen verran, että taikina on kimmoisaa ja irtoaa hyvin kulhon reunoista. Jätä taikina kuitenkin mahdollisimman löysäksi. Peitä taikina tuorekelmulla ja pyyhkeellä. Nosta kulho jääkaappiin yön yli. 

Laita aamulla uuni kuumenemaan 40 asteeseen. Leivo taikina normaalisti pulliksi. Kohota pullia uunissa noin puoli tunita. Ota pullat uunista. Kuumenna uuni 225 asteeseen. Voitele pullat. Paista noin 10-12 minuuttia.


tiistai 21. maaliskuuta 2017

Lohi-avokado-okonomiyaki

Tämä on niiiiiin hyvää!!! Kyseessä on japanilainen munakaslettu, ja se sopii oikein mainiosti nopeaksi ruoaksi töiden jälkeen. Kannattaa suosiolla tehdä reilummin, koska yksi annos ei oikein riitä. Teen siis tänään samaa ruokaa toisen kerran iltapalaksi. (Resepti on peräisin Glorian ruoka & viini -lehdestä 2/2017)

Taikina kahdelle:

2 kananmunaa
0,5 dl vehnäjauhoja
0,5 dl vettä
0,5 tl suolaa
0,5 l kiinankaalia silputtuna


Kastike:

1 avokado
1/2 sitruunan mehu
2 rkl majoneesia


Lisäksi:

1 punasipuli
150 g lämminsavulohta
öljyä


Sekoita kulhossa kananmunat, vesi, jauhot ja suola tasaiseksi taikinaksi. Jätä taikina turpoamaan muiden valmistelujen ajaksi.

Leikkaa kiinankaali silpuksi.

Valmista kastike. Leikkaa avokado pieniksi kuutioiksi kulhoon. Lisää sitruunamehu ja majoneesi. Sekoita.

Kuori sipuli ja leikkaa se ohuiksi suikaleiksi.

Kuumenna paistinpannussa öljyä. Paista puolet kaalista ja sipulista pannulla. Kaada puolet munakaslettutaikinasta pannuun kaalin ja sipulin päälle. Paista 2 minuuttia. Käännä lettu ja paista vielä toiselta puolelta pari minuuttia. Paista toinen lettu samalla tavalla.

Tarjoa letut avokadokastikkeen ja savulohen kanssa.

tiistai 21. helmikuuta 2017

Sitruunajäätelö

Ihanan raikasta sitruunajäätelöä löytyi pakastimesta! Tein monta erilaista jäätelöä jouluksi uudella punaisella jäätelökoneellani. Sitten kun vieraamme estyivät tulemasta, näitä näköjään jäi. Tämän ohjetta en nyt muista, mutta kuva oli pakko laittaa muistoksi!

maanantai 20. helmikuuta 2017

Kuhafilee, kukkakaalipyree ja caponata

Tämä annos on uusinto parin vuoden takaa. Silloin juhla-aterian toinen osapuoli oli sen verran kuumeessa, että tunsi ruoan rakenteen suussaan, mutta ei maistanut mitään ☺ Yksinkertaisia perusmakuja ja lisukkeena hapokas caponata. Tätä tilaisin ravintolassakin.


Kukkakaalipyree:

kukkakaali
ruokakermaa
suolaa

Keitä kukkakaali kypsäksi vedessä. Valuta ylimääräinen vesi pois. Soseuta sauvasekoittimella eikä haittaa, vaikka ei ihan sileäksi mene. Lisää ruokakermaa. Mausta suolalla.


Caponata:

1/2 kesäkurpitsa
10 cm purjoa
1 sellerinvarsi
10 kirsikkatomaattia
0,5 dl pinjansiemeniä
10 oliivia
10 pikku kaprista
2 rkl omenaviinietikkaa
suolaa, pippuria, sokeria
oliiviöljyä

Kuumenna öljy kattilassa. Kuutioi kesäkurpitsa, paloittele purjo, selleri, tomaatit ja oliivit. Paista kurpitsakuutioita, kunnes ne saavat vähän väriä. Lisää purjo ja selleri. Kuullota niitä vähän aikaa. Lisää tomaatit ja oliivirenkaat. Paahda pinjansiemeniä kuivalla pannulla. Lisää mausteet ja muut ainekset kattilaan. Hauduta paistosta noin 10 minuuttia.


Lisäksi voissa paistettua kuhaa ja pestokastiketta yrttipussien jämistä, parmesaanista, limestä ja oliiviöljystä.

lauantai 18. helmikuuta 2017

Kalapuikot kuhafileestä

Sain työkaveriltani pussillisen kuhafileitä. Osan fileistä paistoin tavalliseen tapaan, mutta kokeilin sitten myös kalapuikkoversiota. Todella herkullista!!!


kuhafileitä
1 kananmuna
1 dl vehnäjauhoja
1 dl korppujauhoja
suolaa
limemehua
rypsiöljyä


Paloittele kuhafileet sopivan kokoisiksi paloiksi (esim. 2 x 5 cm). Pirskottele päälle limemehua. Rouhi myös suolaa. Anna maustua hetki. Kuumenna reilu kerros (1 cm) rypsiöljyä paistinpannulla. Pyörittele kalapalat ensin vehnäjauhoissa, sitten kananmunassa ja lopuksi vielä korppujauhoissa. Paista kalapuikot öljyssä kypsiksi. Siinä ei monta minuuttia mene. Todellista pikaruokaa ja kelpaa vähän nirsommallekin ruokailijalle!

maanantai 13. helmikuuta 2017

Kanapekoni-caesarsalaatti

Löysin kaupasta tavallisen pekonin vierestä kanapekonia. Rasvaa vain 7 %, eikä tuote näyttänyt muutenkaan sisältävän mitään erikoisia, ylimääräisiä ainesosia. Pekonimainen, mutta vähärasvaisempi suutuntuma.


romaine-salaattia
kanapekonia
ruisleipää
parmesaania
majoneesia


Ruskista pekonisiivut pannulla rapeiksi. Pese ja kuivaa salaatinlehdet. Leikkaa ruisleivästä sopivia suupaloja, ja paahda leipäkuutiot pannulla oliiviöljyssä. Leikkaa parmesaanista lastuja. Kokoa salaatti lautaselle.

lauantai 11. helmikuuta 2017

Burgundin pataa Helinä-keijun tapaan

Suosikkiohjeeni Burgundin pataan on kirjasta Ranskalaisen keittiön salaisuudet, jonka ostin nähtyäni ensimmäisen kerran ihanan ruokaelokuvan Julie&Julia. Olen yksinkertaistanut ohjetta jo aikaisemminkin, mutta nyt en muistanut ostaa edes pekonia ja herkkusieniä, joten jotain muuta piti keksiä. Katse osui ylähyllylle, jossa oli kuivattuja suppilovahveroita. Tiesin, että ne eivät innosta kaikkia ruokailijoita. Laitoin sienet siis mortteliin ja jauhoin. Aivan mahtava sienen umami siis kastikkeeseen eikä kukaan kysynyt, että onko tässä sieniä! Joku voi nyt sanoa, että tämä ei ole Bouef bourguignon, mutta eipä haittaa.


800 g naudan palapaistia
rypsiöljyä
suolaa
mustapippuria
2 isoa sipulia
3 porkkanaa
pannun huuhdeliemi
punaviiniä
laakerinlehti
2 rkl timjamia
maustepippuria
2 rkl tomaattipyreetä
kourallinen kuivattuja suppilovahveroita
2 rkl vehnäjauhoja
1 dl vettä


Kuumenna öljy pannulla. Paista palapaistikuutioihin hyvä väri pienissä erissä. Laita lihat pataan. Rouhi päälle suolaa ja pippuria. Huuhtele välillä pannua vedellä. Anna veden kiehahtaa, kaavi pohjasta ja reunoista maut mukaan ja kaada lihojen päälle. Kuumenna öljy. Paista pannulla myös sipuli- ja porkkanaviipaleet, ja lisää ne pataan. Kaada pannulle punaviiniä. Minulla oli pullon pohjalla pari desiä, mutta enemmänkin voi käyttää. Kaavi lastalla pannulta maut talteen ja kaada viini lihojen päälle. Murenna sekaan laakerinlehti, lisää timjamia ja pari maustepippuria sekä tomaattipyree. Hienonna sekaan myös sienet. Kaada lisää vettä, jos tarvitaan niin, että lihat peittyvät. Kypsennä lihat kypsiksi kannen alla, vähintään 2 tuntia. Suurusta kastike: sekoita vehnäjauhot kylmään veteen ja kaada kastikkeen joukkoon koko ajan sekoittaen. Tarjoa perunoiden tai riisin kanssa.


tiistai 31. tammikuuta 2017

Bataatti-maapähkinäkeitto

Tammikuun aikana olen kokeillut erilaisia sosekeittoja. Ei tämä mikään kevennyskuukausi ole ollut, mutta jotenkin hiihtolenkin jälkeen maistuu paremmin tällainen kuin joku muu ruoka. Ja onhan tämä nopeaakin ruokaa. Tämän keiton olen tehnyt papujen kanssa ja ilman. Your choice. Bataatti on ihan parasta näin sosekeitossa!


1 sipuli
1 bataatti
1 rkl rypsiöljyä
1/2 kukkakaali
1 rkl kasvisliemijauhetta
1 l vettä
(1 prk valkopapuja)
2 dl kookosmaitoa
2 rkl sokeroimatonta maapähkinävoita

Kuori ja paloittele sipuli ja bataatti. Pilko kukkakaali siivuiksi. Kuumenna öljy kattilassa. Kuullota kasviksia muutaman minuutin ajan. Lisää kasvisliemijauhe ja kiehuva vesi. Keitä kasvikset kypsiksi kannen alla. (Lisää valkopavut.) Soseuta keitto sauvasekoittimella tai blenderillä. Lisää kookosmaitoa ja maapähkinävoita maun mukaan.


maanantai 30. tammikuuta 2017

Savulohipasta

Tämä oli herkullinen arki-illan ruoka. Pasta on itsetehtyä, mutta saahan sitä nopeammin kaupasta. Tämän pastan juttu on tuo karamellisoitu punasipuli. Ihanaa ja rapeaa. Lohi on valmiiksi savustettua.  Yleensä pastaan tulee sekoitettua kermaa, mutta näköjään turhaan; pelkkä limemehu riittää kastikkeeksi. Yksinkertainen on kaunista.


nauhapastaa keitettynä
savulohta
1 rkl oliiviöljyä
2 punasipulia
1 rkl muscovado-sokeria
puolikas lime
tilliä


Kuumenna öljy pannulla. Viipaloi sipulit. Kuullota sipuleita pari minuuttia. Lisää sokeri, ja anna sipuleiden hautua muutama minuutti. Lisää sipulit ja lohi pastan päälle lautaselle. Paahda limen leikattua pintaa kuumalla pannulla, kunnes se saa väriä. Purista mehua kastikkeeksi ruoan päälle. Ripottele pinnalle reilusti tuoretta tilliä.


tiistai 17. tammikuuta 2017

Paahdettu panzanella

Ajattelin ottaa tämän vuoden yhdeksi teemaksi eri maiden ruokiin tutustumisen. Perheen ensimmäinen syntymäpäiväsankari toivoi tammikuulle italialaista ruokaa. Tämä leipäsalaatti oli kiva iltaruoka. Panzanellaan näyttää löytyvän jokaiselta oma reseptinsä. Minua miellytti eniten sellaiset, että kasvikset paahdetaan uunissa.


500 g luumutomaatteja
3 keltaista paprikaa
4 paahtoleipäpalaa
basilikaa
mozzarellaa
oliiviöljyä
suolaa
mustapippuria
balsamicokastiketta

Puolita tomaatit, lohko paprikat ja paloittele leipä suupaloiksi. Laita ainekset leivinpaperilla vuoratulle pellille. Pirskottele päälle oliiviöljyä. Ripottele vähän suolaa ja pippuria tomaattien ja paprikoiden päälle. Paahda kasviksia ja leipää uunissa 225 asteessa. Leipä saa nopeammin väriä, joten ne kannattaa nostaa pois aikaisemmin kuin kasvikset. Asettele salaatin ainekset lautaselle. Lisää basilikaa ja mozzarellaa revittyinä paloina. Mausta salaatti balsamicokastikkeella.


sunnuntai 15. tammikuuta 2017

Broilerikeitto con mifu

Ostin ensimmäistä kertaa ruokaraetta. Halusin kokeilla sitä keittoon. Vähän sinnepäin oli Valion resepti. Siitä kehittelin oman maun mukaan tämän herkullisen tammikuisen arkikeiton.


Kanaliemi:

3 broilerin koipi-reisipalaa
1 sipuli
1 porkkana
2 sellerin vartta
suolaa
2 kaffir-limetin lehteä

Laita ainekset kattilaan. Kaada vettä päälle niin paljon, että ainekset peittyvät. Ota keiton pinnalle muodostuva vaahto pois reikäkauhalla, kun liemi alkaa kiehua. Lisää suola ja limetin lehdet. Keitä hiljalleen kannen alla noin 1,5 tuntia. Siivilöi liemi. Perkaa broilerista hyvät osat ja paloittele ne sopiviksi suupaloiksi.


Keittoon:

1 sipuli
1 porkkana
3 mini-paprikaa
oliiviöljyä
1 prk chili sin carne -kastiketta
1 prk punaisia linssejä
1 prk ruokaraetta "Meksikon pippuri"
kanalientä
broileria
persiljaa

Paista ruokarakeisiin kaunis väri pannulla. Nosta rakeet pannulla. Viipaloi sipuli, paloittele porkkana ja paprikat. Kuumenna öljy kattilassa ja kuullota kasviksia pari minuuttia. Lisää chili sin carne -kastike, linssit ja kanalientä. Kypsennä keittoa kannen alla 15 minuuttia. Lisää ruokarakeet ja broileripalat. Koristele persiljalla.



tiistai 10. tammikuuta 2017

Juuriselleri-valkopapusosekeitto

Tämä herkullinen sosekeitto tuli vastaan Soppa365:ssä. Siellä keitto tarjottiin härkiksen kanssa, ja taisi olla jotain kasviperäistä kermaakin. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun käytin kasvissosekeittoon papuja. Hyvää, helppoa, halpaa ja nopeaa ruokaa arki-iltaan!


400 g juuriselleriä
1 sipuli
1 rkl sitruuna-basilikaöljyä
1 pkt valkopapuja
1 rkl kasvisliemijauhetta
5 dl vettä
1 dl ruokakermaa
persiljaa

Kuori ja paloittele selleri ja sipuli. Kuumenna öljy kattilassa. Lisää sellerikuutiot ja sipuli. Kuullota kasviksia pari minuuttia. Lisää pavut, kasvisliemijauhe ja vesi. Anna kiehua kannen alla noin 15 minuuttia. Soseuta keitto sauvasekoittimella, tai blenderillä, jos haluat todella samettista. Lisää vähän ruokakermaa. Koristele persiljasilpulla ja öljyllä.