tiistai 6. marraskuuta 2018

Fish and chips

Palasin muutama päivä sitten Englannista. Tällä reissulla en syönyt kalaa ja perunoita, sillä edellisellä kerralla annos ei ollut erityisen hyvä. Kotona vastaavasta ruoasta saa herkullista ja vähempirasvaista, kun laittaa lohkoperunat uuniin ja paistaa kalan pannulla.


500 g kuhafileitä
1 dl vehnäjauhoja
suolaa, valkopippuria
1 dl korppujauhoja
2 kananmunaa
oliiviöljyä
tilliä

1 kg perunoita
oliiviöljyä
suolaa


Pese ja kuori perunat. Lohko ne neljään tai kuuteen osaan. Levitä perunalohkot pellille leivinpaperin päälle. Ripottele päälle suolaa ja lisää oliiviöljyä. Sekoita käsin. Paista perunoita uunissa 200 asteessa n. 30 - 40 minuuttia.

Sekoita syvällä lautasella vehnäjauhot, suola ja pippuri. Kaada toiselle lautaselle korppujauhot ja kolmannelle kananmunat. Riko kananmunien rakenne. Pyörittele kuhafileet yksitellen ensin vehnäjauhoissa, sitten kananmunassa ja lopuksi korppujauhoissa. Kuumenna pannulla reilusti oliiviöljyä (n. 1 dl). Paista kalat kullanruskeiksi, noin pari minuuttia kummaltakin puolelta.

lauantai 20. lokakuuta 2018

Moussaka

Syyslomalla kävimme kuopiolaisessa ravintola Kreetassa, jossa tarjottiin erinomaista kreikkalaista kotiruokaa. Moussakaa olen syönyt ensimmäisen kerran Ateenassa syksyllä 1993. Pidän enemmän perunaversiosta. Tänään kotona tein tällaisen moussakan.

1,5 kg perunoita
oliiviöljyä
suolaa

Jauhelihakastike:

800 g naudan jauhelihaa
2 sipulia
1 rkl yrttiseosta (oreganoa, timjamia, basilikaa, rosmariinia, kirveliä ja minttua)
suolaa
laakerinlehti
3 rkl tomaattipyreetä
3 dl tomaattimurskaa
3 tl kasvisliemijauhetta
5 dl vettä

Valkokastike:

50 g voita
1,5 dl vehnäjauhoja
7 dl maitoa
jauhettua muskottipähkinää
suolaa
2 kananmunaa
200 g juustoraastetta


Kuori perunat ja viipaloi ne ohuiksi siivuiksi esim. mandoliinin avulla.

Ruskista jauheliha hyvin. Kuori ja viipaloi sipulit. Lisää sipulit lihan sekaan ja anna hautua hyvin. Mausta seos. Lisää tomaattipyree ja -murska, kasvisliemijauhe ja vesi. Hauduta kastiketta kannen alla 30 minuuttia. Poista laakerinlehti.

Sulata voi kattilassa. Lisää vehnäjauhot ja sekoita hyvin. Lisää maito vähitellen voimakkaasti sekoittaen. Kuumenna kastiketta, kunnes se kiehuu. Mausta. Nosta kastikekattila pois liedeltä. Lisää kananmunat hyvin vatkaten ja lopuksi juustoraaste.

Öljyä uunivuoka. Asettele vuokaan vuorotellen viipaloituja perunoita ja jauhelihakastiketta. Ripottele perunaviipaleiden päälle vähän suolaa. Kaada lopuksi päälle valkokastike. Siirtele vuoan pohjalle ulottuvalla lusikalla kastiketta varovasti alaspäin. Paista uunissa 180 asteessa kypsäksi, n. 1,5 - 2 tuntia. (Minä paistoin leivinuunissa 4 tuntia lämpötilassa 160-180 astetta.)

perjantai 19. lokakuuta 2018

Hernekeitto

Hernekeitto on helppo tehdä, mutta pikaruokaa se ei itsetehtynä ole. Tarvitaan pussillinen kuivattuja herneitä, vettä, suolaa, laakerinlehti, rosmariinia, timjamia ja pala (n. 500 g) porsaan uunilihaa. Herneitä liotetaan vedessä yön yli. Vesi kaadetaan pois. Uunipataan laitetaan herneet, lihapala, mausteet ja niin paljon vettä, että ainekset peittyvät. Sitten pata leivinuuniin 180-200 asteeseen noin kolmeksi tunniksi. Ota liha pois keitosta, ja siivoa siitä ylimääräinen rasva. Nyhdä liha sopiviksi paloiksi ja laita takaisin keittoon.

Kaalilaatikko

Tämä resepti on Sikke Sumarin kirjasta Ruokaa rakkaudella. Tähän tarvitaan aikaa ja lämmin leivinuuni.

1 keräkaali
öljyä, voita
2 porkkanaa
2 sipulia
500 g jauhelihaa
meiramia, timjamia
2 dl keitettyä riisiä
soijakastiketta
5 dl lihalientä
2 dl kermaa
2 rkl siirappia
korppujauhoja
suolaa, pippuria

Kuutioi sipuli ja porkkanat pieniksi kuutioiksi ja kuullota ne padassa, jossa on öljyä. Lisää suikaloitua kaalia vähitellen. Anna kaalin ruskistua ennenkuin lisäät uuden satsin. Mausta suolalla ja soijalla.

Paista jauheliha toisella pannulla. Mausta suolalla, pippurilla, meiramilla ja soijalla.

Lisää kaalipaistokseen lihaliemi, siirappi ja kerma.Yhdistä kaalipaistos, riisi ja jauheliha padassa. Ripottele päälle korppujauhoja ja voinokareita. Paista 180-asteisessa uunissa vajaan tunnin ajan niin, että korppujauhot ovat ruskistuneet ja laatikon pinta on kauniin ruskea ja rapea. Tarjoa puolukoiden kanssa.

torstai 12. heinäkuuta 2018

Sitruunamoussekakku

Löysin tämän reseptin jo maaliskuussa tehdessäni serkkusynttäreille tarjottavaa. Silloin tein lähes Sugar Heron ohjeen mukaisia leivoksia (kuva alla). Palaute oli silloin, että liian tuhtia ja liian isoja. Omana syntymäpäivänäni halusin kokeilla samaa reseptiä uudestaan (kuva yllä). Laitoin tätä ihanan mehevää sitruunakakkupohjaa muffinivuokiin ja kuorrutin pikkuiset kakut valkosuklaa-sitruunamoussella. En siis laittanut mousseen liivatetta enkä tehnyt valkosuklaakuoria ympärille. Nämä ovat tosi herkullisia, mutta vaativat tuoreita marjoja seuraksi.


Sitruunakakkupohja (Sugar Heron ohjeesta mukaeltu ja tehty gluteenittomana):

1/2 luomusitruunan kuori
130 g sokeria
35 g margariinia
0,5 dl rypsiöljyä
1 kananmuna
0,5 tl vaniljajauhetta
120 g gluteenittomia kaurajauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 dl kermaa

Pese sitruuna hyvin. Raasta kuori ohueksi raasteeksi. Sekoita kulhossa sitruunankuoriraaste ja sokeri sormilla niin, että kosteus tarttuu sokeriin. Lisää margariini ja öljy. Vatkaa kuohkeaksi. Lisää kananmuna taikinaan ja vatkaa hyvin. Sekoita vaniljajauhe ja leivinjauhe jauhoihin. Lisää jauhot taikinaan vähitellen vuorotellen kerman kanssa. Sekoita taikina tasaiseksi. Jaa taikina vuokiin. Tästä annoksesta saa 16 matalaa leivosta. Paista leivoksia 175 asteessa noin 15 minuuttia. Jäähdytä.


Sitruunamousse:

100g valkosuklaata
2 dl kuohukermaa
1/2 luomusitruunan kuori
hyppysellinen suolaa

Sulata suklaa varovasti mikrossa sekoittaen puolen minuutin välein. Varo, ettei suklaa kuumene. Sekoita tasaiseksi ja anna jäähtyä. Vatkaa kerma vaahdoksi. Lisää sulatettu suklaa ja mausteet. Laita mousse pursotinpussiin. Säilytä moussea jääkaapissa. Kuorruta leivokset juuri ennen tarjoilua. Koristele tuoreilla marjoilla.


maanantai 28. toukokuuta 2018

Gluteeniton ja maidoton raparperipiirakka

Tämän ihanan gluteenittoman raparperipiirakan tein iltapäiväteelle, jota nautin katsoessasi tv:stä kuninkaallisia häitä (Meghan & Harry). Ohje on helppo: kaikki ainekset sekoitetaan samassa kulhossa. Jääkaapissa oli nyt kaurajugurttia, mutta sen sijaan voi laittaa muutakin nestettä.

3 dl gluteenitonta tummaa jauhoseosta
2 dl intiaanisokeria
1,5 dl gluteenittomia kaurahiutaleita
1,5 dl kookoshiutaleita
1 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria
2 tl kardemummaa
125 g margariinia
1 dl kaurajugurttia
1 kananmuna
5 dl raparperipaloja

Sekoita kuivat aineet kulhossa. Paloittele kylmä margariini joukkoon ja nypi murumaiseksi seokseksi. Ota 1 dl muruseosta kuppiin ja laita sivuun odottamaan. Lisää kaurajugurtti ja kananmuna kulhoon muruseoksen joukkoon ja sekoita taikinaksi.
Levitä taikina piirakkavuokaan. Ripottele raparperipalat taikinan päälle ja muruseos pinnalle. Kypsennä piirakkaa uunissa noin 30 minuuttia.
Tarjoa piirakka esim. mansikoiden ja vaniljajäätelön kanssa.

Raparperimousse-mansikkakakku

 Raparperia puskee maasta kovaa vauhtia, joten eipä ollut vaikea valinta, millainen kakku tulee työpaikan kevätkahveille. Resepti on peräisin Doron kakku -blogista. Suurensin kakun 26 cm vuokaan sopivaksi, ja muutin kakun gluteenittomaksi ja laktoosittomaksi. En siis käyttänyt valkosuklaata toiseen mousseen, vaan mansikkarahkaa.
Pohja:

3 kananmunaa
2,5 dl tomusokeria
170 g mantelijauhoja
3 valkuaista
3,5 rkl sokeria
0,8 dl perunajauhoja
50 g margariinia


Raparperipyree:

500 g raparperia paloina
0,8 dl sokeria


Raparperimousse:

1,5 dl raparperipyreetä
2 rkl sokeria
5 liivatetta
5 dl vispikermaa


Mansikkahyytelö:

4 dl mansikkasosetta (soseutettu kohmeisista pakastemansikoista)
0,8 dl sokeria
4 liivatetta


Mansikkarahkamousse:

2 dl mansikkarahkaa
5 dl vispikermaa
0,5 dl mansikkamehua
5 liivatetta


Koristeluun: 
mansikoita, mustikoita, vadelmia, sitruunamelissaa, marenkia


Marenki:

1 valkuainen
0,5 dl sokeria


Pohja:
Sulata ja jäähdytä margariini.
Vatkaa valkuaiset vaahdoksi. Lisää sokeri vähitellen. Vatkaa, kunnes valkuaisvaahto on kuohkeaa ja kovaa.
Vatkaa kananmunat, tomusokeri ja mantelijauhot vaahdoksi. Lisää valkuaisvaahto vähitellen lastalla nostellen. Lisää myös perunajauhot ja sula margariini varovasti käännellen.
Kaada taikina leivinpaperilla vuoratulle pellille. Levitä sen verran, että taikinasta voi valmiina leikata halk. 26 cm ympyrän. (Voit piirtää ympyrän leivinpaperin nurjalle puolelle.) Paista levyä 200 asteessa noin 12 minuuttia, kunnes kakku on kypsää ja saanut vähän väriä. Jäähdytä. Leikkaa kakkupohjasta ympyrämuotilla 26 cm ympyrä ja laita kakkurenkaaseen. Laita renkaan sisäpuolelle kalvonauhaa, jotta saat reunasta siistin.

Raparperipyree:
Levitä raparperipalat pellille. Sekoita niihin sokeri. Paahda uunissa 200 asteessa noin 20 minuuttia. Anna raparperin jäähtyä vähän. Kaada sitten raparperit sokeriliemineen kulhoon ja soseuta sauvasekoittimella tasaiseksi pyreeksi.

Raparperimousse:
Liota liivatteita kylmässä vedessä 5 minuuttia. Vatkaa kerma vaahdoksi. Kuumenna raparperipyree kattilassa. Lisää puristetut liivatelehdet ja sekoita, kunnes liivatteet ovat sulaneet kunnolla ja seos jäähtyy. Lisää 1 dl kermavaahtoa vähän jäähtyneeseen raparperiseokseen. Sekoita hyvin. Sekoita sitten koko raparperiseos kermavaahtoon. Lisää sokeria tarpeen mukaan. Levitä mousse kakkupohjan päälle. Tasoita ja jäähdytä jääkaapissa noin tunti tai pakastimessa 20 minuuttia, ennenkuin teet eteenpäin.

Mansikkahyytelö:
Sulata ja soseuta mansikat. Liota liivatelehtiä kylmässä vedessä 5 minuuttia. Kuumenna pieni määrä mansikkasosetta kattilassa. Lisää puristetut liivatelehdet ja sekoita, kunnes liivatteet ovat sulaneet kunnolla. Lisää sitten loput soseesta. Sekoita hyvin. Lisää sokeria tarpeen mukaan. Levitä hyytelö jähmettyneen raparperimoussen päälle. Tasoita ja jäähdytä jääkaapissa noin tunti tai pakastimessa 20 minuuttia, ennenkuin teet eteenpäin.

Mansikkarahkamousse:
Liota liivatteita kylmässä vedessä 5 minuuttia. Vatkaa kerma vaahdoksi. Lisää mansikkarahka. Kuumenna mansikkamehu kattilassa. Lisää puristetut liivatelehdet ja sekoita, kunnes liivatteet ovat sulaneet kunnolla ja seos jäähtyy. Lisää 1 dl kermavaahtoa vähän jäähtyneeseen liivateseokseen. Sekoita hyvin. Sekoita sitten koko liivateseos kermavaahtoon. Lisää sokeria tarpeen mukaan. Levitä mousse kakkupohjan päälle. Tasoita ja jäähdytä jääkaapissa mieluiten yön yli. Koristele kakku ennen tarjoilua.

Marenki:
Vatkaa valkuainen vaahdoksi. Lisää sokeri vähitellen. Vatkaa, kunnes valkuaisvaahto on kuohkeaa ja kovaa. Laita puolet vaahdosta pursotinpussiin. Leikkaa kulmaan pieni reikä. Tee pieniä marenkeja ja marenkitankoja pellille leivinpaperin päälle. Värjää loput vaahdosta pastavärillä ja tee samoin. Kuivata marengit varovasti uunissa noin 70 asteessa uunin luukku raollaan noin puoli tuntia. Tarkkaile, ettei uunin lämpö ole liian lämmin. Marenkeihin ei saisi tulla väriä pintaan. Laita sitten virta pois. Jätä luukku raolleen, ja anna marenkien kuivua vaikka yön yli. Marenkitankoja voi murustella kakun päälle.

maanantai 26. maaliskuuta 2018

Vadelma-kinuskikakku

Maaliskuun serkkusynttäreille tein vadelmamousse-kinuskikakun, johon inspiraatio löytyi Annin blogista. Yhdistelin kakkuun hyviksi koettuja osia.


Pohja: (sama kuin ylioppilasjuhlien marjamoussekakussa)

2 rkl sulatettua margariinia
2 dl sokeria
100 g mantelijauhetta
1,5 dl perunajauhoja
1,5 tl unikonsiemeniä
3 kananmunaa
2 valkuaista
2 rkl sokeria

Sulata voi ja anna jäähtyä. Sekoita kuivat aineet keskenään. Muodosta kuoppa kuivien aineiden keskelle, riko munat kuoppaan ja sekoita tasaiseksi. Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi ja lisää vaahtoon loppuvaiheessa sokeri (2 rkl). Nostele valkuaisvaahto toisen seoksen joukkoon. Lisää jäähtynyt voisula. Kaada taikina leivinpaperin päälle pellille ja levitä tasaiseksi. Paista uunissa 210 asteessa noin 10 minuuttia. Leikkaa jäähtyneestä pohjasta irtopohjavuoan reunalla pala. Laita leivinpaperia irtopohjavuoan pohjalle ja reunusmuovinauhaa reunoille. Aseta kakkupohja vuoan pohjalle.



Vadelmamousse:


2 dl kuohukermaa

200 g vaniljatuorejuustoa
5 dl vadelmia
2 liivatelehteä
tomusokeria
vähän elintarvikeväriä 

Laita liivatelehdet pehmenemään kylmään veteen. Soseuta vadelmat ja painele sose siivilän läpi. Vatkaa kerma kevyeksi vaahdoksi. Lisää tuorejuusto sekaan. Mausta tomusokerilla maun mukaan. Lisää hippunen elintarvikeväriä, mikäli haluat voimakkaamman värin mousseen. Sulata liivatelehdet kuumaan vesitilkkaan. Lisää liivateliuos ohuena nauhana kermaseokseen. Kaada mousse kakkupohjan päälle. Anna kakun asettua jääkaapissa parin tunnin ajan.



Kinuskimousse:


2 dl kuohukermaa

200 g kinuskituorejuustoa
2 liivatelehteä
tomusokeria

Laita liivatelehdet pehmenemään kylmään veteen. Vatkaa kerma kevyeksi vaahdoksi. Lisää tuorejuusto sekaan. Mausta tomusokerilla maun mukaan. Sulata liivatelehdet kuumaan vesitilkkaan. Lisää liivateliuos ohuena nauhana kermaseokseen. Kaada mousse kakkupohjan päälle. Anna kakun asettua jääkaapissa parin tunnin ajan.



Kinuskikiille:


2 dl valmista kinuskikastiketta

2 liivatelehteä

Laita liivatelehdet pehmenemään kylmään veteen. Kuumenna pieni määrä kinuskikastiketta kattilassa. Sulata liivatelehdet kinuskiin. Sekoita tasaiseksi. Lisää loput kastikkeesta. Kaada kiille kakun päälle. Laita kakku jäähtymään jääkaappiin.



Koristeluun:


marenkia murusteltuna

vadelmia, mustikoita, karhunvatukoita
vaaleanpunaisia sokerihelmiä

Vuohenjuusto-päärynäpizzaa

Lähikaupan jauhohyllystä löytyi uutuus: Hungry chef -pizzajauho (hienojakoista 00-jauhoa). Pussin kyljessä oli kehotus kokeilla pizzaan vuohenjuustoa, päärynää ja kinkkua. Resepti löytyi taikinaan täältä. Ohjeessa kehotettiin kohottamaan taikinaa jääkaapissa yön yli. Itse käsitän sellaisen 10-12 tunniksi, mutta meillä oli aikaa 6 tuntia, joka taitaa olla monelle muulle ihan tavallinen unimäärä. Tykkäsin sekä pohjasta että täytteistä. Hyvää saa näköjään ilman normaalia juustoraastettakin.


Taikina kolmeen pizzaan:

500 g pizzajauhoja
1 tl kuivahiivaa
1 tl suolaa
4 dl kylmää vettä
0,5 dl oliiviöljyä

Laita kuivat aineet yleiskoneen kulhoon. Sekoita hitaasti ja lisää samalla vesi ja öljy. Sekoita taikinaa noin 7 minuuttia, kunnes taikina on sileää, mutta edelleen tahmeaa. Jaa taikina kolmeen osaan. Pyörittele taikinasta jauhojen avulla pallot, ja laita ne kulhoon. Levitä päälle oliiviöljyä. Peitä kulho kelmulla ja kohota taikinaa jääkaapissa vähintään 6 tuntia.

Muotoile taikinapalloista venyttämällä pizzapohjat. Täytä haluamallasi tavalla ja paista 250 asteessa noin 10 minuuttia.


Täytteet ylläolevaan pizzaan:

tomaattimurskaa ohuesti
vuohenjuustoa ohuina kiekkoina
1/2 päärynä ohuina viipaleina (säilykepäärynä voisi olla makeampaa ja pehmeämpää)'
serrano-kinkkua
(paistamisen jälkeen basilikaa ja oliiviöljyä)

keskiviikko 28. helmikuuta 2018

Kikhernepihvit

Teimme lauantai-illan hampurilaisia. Kasvissyöjälle tein tällaisia pihvejä. Rakenne oli tahnamainen ennen paistamista, ja osa pihveistä oli hankalaa saada paistettua ehjinä. Kääntäminen onnistui parhaiten kahden lastan avulla. Glorian ruoka ja viini -lehdessä 1/2017 samantyyppiset pihvit oli leivitetty tuplasti, mutta tästä minun versiostani ei kyllä saanut sellaista, että leivittäminen olisi onnistunut. Mielessä kävi kyllä pihvien pikapakastaminen ennen paistamista. Hyviä olivat silti.

2 tlk käyttövalmiita kikherneitä
1 sipuli
1/2 chili
2 rkl tahinia
100 g fetajuustoa
suolaa
juustokuminaa
persiljaa
sitruunamehua

Mittaa ainekset tehosekoittimen kulhoon. Soseuta tahnaksi. Muotoile taikinasta pihvejä rengasmuotin avulla ja paista pihvejä öljyssä 3-4 minuuttia kummaltakin puolelta.

Paahdettu kukkakaali-bataattisosekeitto

Löysin reseptin Glorian ruoka ja viini -lehdestä 1/2017 nimellä paahdettu kukkakaalikeitto. Vaihdoin perunoiden tilalle bataatin, koska yhdistelmästä kukkakaali+bataatti+sipuli on tullut suosikkisosekeittoni viime aikoina. Paahtaminen toi ruokaan vähän lisäpotkua.

1 kukkakaali
1 bataatti
1 dl kokonaisia kuorettomia manteleita
oliiviöljyä
tuoretta timjamia
suolaa myllystä
1 sipuli
1 tl kurkumaa
1 l kasvislientä

Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen. Leikkaa kukkakaali pieniksi nupuiksi. Kuori ja paloittele bataatti reiluiksi lohkoiksi. Levitä kukkakaali, bataatti ja mantelit leivinpaperilla päällystetylle pellille. Pirskota päälle oliiviöljyä, lisää timjamin oksia ja suolaa. Paahda uunissa noin 10 minuuttia.

Kuullota sipulisilppua öljyssä pari minuuttia. Lisää kurkuma ja jatka kuullottamista vielä pari minuuttia. Lisää kattilaan uunista otetut paahdetut kukkakaalit, bataatit ja mantelit. Lisää kasvisliemi. Anna kiehua kannen alla, kunnes ainekset tuntuvat pehmeiltä. Soseuta keitto sauvasekoittimella. Tarjoile esim. vuohenjuustonokareen kanssa.

sunnuntai 18. helmikuuta 2018

Nachosalaatti

Perjantai-illan täydellinen salaatti: hyvin maustettua jauhelihaa ja hyvät salaattiainekset!

400 g jauhelihaa
1/2 ps taco-maustetta
suolaa
jäävuorisalaattia
kirsikkatomaatteja
kurkkua
suippopaprikaa
avokado
1 ps pakastemaissia
cheddar-juustoraastetta
nacholastuja
tacokastiketta
turkkilaista jugurttia

Pese, pilko ja asettele kasvikset salaatiksi. Paista jauheliha ja mausta. Kaikki sekaisin ja lautaselle. Helppo tehdä ja herkullista syödä!


lauantai 27. tammikuuta 2018

Linssipihvit

Olen kokeillut useita erilaisia linssipihvireseptejä. Tästä oli helppo paistaa ehjiä, kasassa pysyviä pihvejä. Ohje on K-ruoka-resepteistä. Käytin ohjeesta poiketen kypsiä linssejä. Niitä käyttäen tämä on pikaruokaa.

1 pkt punaisia linssejä
1 sipuli
1/2 punainen chili
1 tl currya
1 tl juustokuminaa
1 tl suolaa
1 tl hunajaa
2 rkl maissitärkkelystä
1 kananmuna

paistamiseen: öljyä


Kuori ja hienonna sipuli. Kuullota sipuli, hienonnettu chili, curry ja juustokumina öljyssä pannulla. Sekoita linssit ja chili-sipuliseos kulhoon. Anna seoksen jäähtyä ja mausta suolalla ja hunajalla. Sekoita maissitärkkelys ja kananmuna joukkoon. Kuumenna öljy pannulla. Painele linssiseosta lusikalla tasaisiksi pihveiksi ja paista miedolla lämmöllä 2-3 minuuttia.


Jokahetken uunibataatit

Tämä resepti on Meeri Koutaniemeltä (Glorian ruoka&viini -lehti 7/2017). Resepti myös täällä. Olen tehnyt näitä uunibataatteja useita kertoja, ja ne maistuvat erityisen hyviltä lohen kanssa.


Resepti neljälle:

2 bataattia
1 rkl oliiviöljyä
1 tl fenkolinsiemeniä
1 tl chili-lime -mausteseosta
1 tl suolaa
1/2 tl mustapippuria


Pese bataatit hyvin, mutta älä kuori niitä. Halkaise bataatit ja voitele niiden pinta oliiviöljyllä. Hienonna fenkolinsiemenet morttelissa. Ripottele mausteet bataateille. Paista bataatteja uunissa +200 asteessa noin 50 min. Tarjoa kastikkeena turkkilaista jugurttia. Sen voi maustaa halutessaan:


Kastike:

5 cm pala kurkkua
2 dl turkkilaista jugurttia
3/4 dl tuoretta minttua
1/2 tuore chili
1 tl juustokuminaa
1/2 tl kardemummaa
1/4 tl mustapippuria