sunnuntai 14. heinäkuuta 2019

Delfiinikakku Emilian rippijuhliin

Kummityttöni lähetti minulle kuvan kakusta, jonka hän halusi rippijuhliinsa. Kuva on jostain Dubain kakkukaupasta. Googlailemalla selvisi, että delfiinikakkuja on tehty kotikonsteilla, mutta päällys on tehty esim. kermasta. Täti lupasi tehdä, vaikka aavistus olikin, että sokerimassan laittaminen siististi tuon muotoiseen kakku tulee olemaan vaikeaa. Sitähän se olikin. Kakku oli hyvää, mutta tekijää harmittaa, että se ei ole niin kaunis kuin haluaisin. Sokerimassa kuivahti nopeasti, ja sitä oli hiukan liian vähän. Jouduin sen vuoksi paikkailemaan pintaa useammalla palalla. 

Tässä on delfiinikakun malli eli miten pyöreästä kakkupohjasta saa muotoiltua delfiinin. Tarvitaan kaksi kakkupohjaa, joiden halkaisija on noin 22-24 cm. Kakkupohja kannattaa paistaa etukäteen ja pakastaa, jotta leikkaaminen onnistuisi paremmin. Tulipa kuitenkin tehtyä kaksi pohjaa halk. 26 cm vuokaan.


2 x kakkupohja:

4 kananmunaa
yhtä paljon sokeria
yhtä paljon vehnäjauhoja
0,5 tl vaniljasokeria
0,5 tl leivinjauhetta

Tee kaksi tällaista pohjaa.

Riko kananmunat lasiin. Mittaa toiseen samanlaiseen lasiin yhtä paljon sokeria kuin kananmunia on ja kolmanteen yhtä paljon vehnäjauhoja. Lisää sokerilasiin vaniljasokeri ja jauholasiin leivinjauhe. Vaahdota huoneenlämpöiset kananmunat ja sokeri kuohkeaksi ja vaaleaksi vaahdoksi. Siivilöi vehnäjauhot joukkoon. Sekoita varovasti. Paista irtopohjavuoassa (halk. 26 cm) 175 asteessa noin 30 minuuttia. Anna jäähtyä. Pakasta kakkupohjat.


Vadelmamousse: (ohje Annin uunista)

2,5 dl kuohukermaa
2 dl vaahtoutuvaa vaniljakastiketta
n. 1 dl tomusokeria
8 liivatetta
200 g maustamatonta tuorejuustoa
150 g tuoreita vadelmia
1 rkl vadelmahilloa
muutama tippa punaista elintarvikeväriä

Laita liivatelehdet kylmään veteen. Liota noin 5 minuuttia. Vaahdota kerma ja vaniljakastike. Lisää tomusokeri. Sekoita tuorejuusto ja vadelmat. Lisää elintarvikeväriä, jotta saat vaahdosta vähän enemmän punaista. Purista liivatelehdistä vedet pois. Liota ne puoleen desiin kiehuvaa vettä. Sekoita tasaiseksi. Lisää liivateseos vadelma-tuorejuustoseokseen ohuena nauhana hyvin sekoittaen. Lisää lopuksi kermaseos varovasti käännellen.

Anna kakkupohjien sulaa hetki huoneenlämmössä. Leikkaa sitten delfiinin osat kakkupohjista. Asettele palat tarjoilualustalle. Minun delfiinini tarvitsi 50 x 40 cm kokoisen levyn, joka juuri ja juuri mahtui jääkaappiin, kun levyä kallisti varovasti.

Halkaise kakun osat varovasti. Laita väliin vadelmamoussea. Painele päälle päällyskerroksen palat. Laita tarvittaessa ylimääräisiä paloja väleihin. Anna kakun levätä jääkaapissa sen aikaa, kun teet voikreemin.


Voikreemi: (katsoin ohjeen Annin uunista)

400 g voita
8 dl tomusokeria
1 rkl kuohukermaa

Vatkaa huoneenlämpöinen voi kuohkeaksi vaahdoksi. Lisää tomusokeri vähitellen. Vatkaa seosta 5 minuuttia. Lisää sitten kerma. Vatkaa seos vaaleaksi ja kuohkeaksi.

Levitä ohut kerros voikreemiä kakun päälle ja reunoille. Jäähdytä kakkua jääkaapissa noin puoli tuntia. Levitä sitten toinen kerros kreemiä ja tasoita pinta siistiksi. Jäähdytä kakkua uudestaan jääkaapissa.
Pinnalle:

värjättyä sokerimassaa
(Minulla oli 500 g turkoosia ja 250 g valkoista. Turkoosia olisi pitänyt olla yksi pakkaus lisää, jotta olisin saanut tehtyä päällyksen yhdestä palasta.)

Vaikein vaihe alkaa nyt. Kaaviloi sokerimassa leivinalustalla tomusokerin päällä isoksi levyksi. Levyn pitäisi olla reilusti isompi kuin kakku. (Minulla ei ollut, joten jouduin leikkaamaan välillä paloja ja liittämään niitä kakun päällä.) Sokerimassan laittamiseen kannattaa katsoa tutoriaali, jos homma ei ole ennestään tuttua. Delfiinin silmä on tehty täytelakusta.

torstai 11. heinäkuuta 2019

Suklaakakku

Tämä kakku kuvailtiin erinomaisin mainesanoin Annin uunissa -blogissa. Kakkupohja on nopea ja helppo tehdä, koska aineksia ei tarvitse edes vatkata, pelkkä sekoittaminen riittää. Tässä yksinkertaistin vähän Annin ohjetta. Kakusta oli helppo tehdä gluteeniton vaihtamalla jauhot. Tämän kakun tein serkkutapaamiseen, ja samalla testaan reseptiä kummitytön rippijuhliin.

Uusi keittiöapulaiseni toimi hienosti! Olen haaveillut punaisesta Kitchen Aidista aika monta vuotta. Nyt lähtee 20 vuotta hyvin palvellut Philips Ahkera kierrätykseen.. Tämä on ihana!


Taikina:

4 dl gluteenitonta jauhoa
4 dl sokeria
3 dl tummaa kaakaojauhetta
2 tl soodaa
1 tl suolaa
2 dl vettä
3/4 dl rypsiöljyä
2 kananmunaa
2 dl kuumaa vettä


Täyte ja kuorrute:

400 g maitosuklaata
350 g voita
2 dl tomusokeria
3 rkl kaakaojauhetta
3 rkl kuumaa vettä
200 g maustamatonta tuorejuustoa


Koristeluun: mansikoita, mustikoita ja mustaherukan lehtiä


Sekoita isossa kulhossa jauhot, sokeri, kaakaojauhe, sooda ja suola. Sekoita toisessa kulhossa vesi, rypsiöljy ja kananmunat. Lisää neste vähitellen jauhoseokseen koko ajan sekoittaen. Lisää myös kuuma vesi koko ajan sekoittaen. Sekoita taikinaa niin, että siitä tulee tasaista.

Leikkaa leivinpaperista 20 cm kakkuvuoan pohjan ja reunojen kokoiset palat. Leivinpaperi pysyy paremmin kiinni reunassa, kun siihen suihkuttaa öljyä alle. Kaada taikina vuokaan, ja paista 175 asteessa noin tunti. Kokeile kakun kypsyyttä tikulla. Anna kakun jäähtyä.

Sulata suklaa varovasti. Anna jäähtyä. Vatkaa huoneenlämpöinen voi ja tomusokeri kuohkeaksi vaahdoksi, noin 5 min ajan. Sekoita kaakaojauhe kuumaan veteen. Sekoita ainekset. Vatkaa suklaakuorrute kuohkeaksi, noin 5 min.

Leikkaa kakkupohja kolmeen osaan. Levitä täytettä väleihin ja kakun päälle. Tästä määrästä täytettä riittäisi nelikerroksiseenkin kakkuun.


maanantai 8. heinäkuuta 2019

Raparperi-mansikkapulla

Raparperipiirakan teen aika usein itselleni uudella ohjeella. Nyt vastaan sattui Annin raparperipulla. Siitä lähdin liikkeelle. Lisäsin täytteeseen tuoreita mansikoita. 


Pullan teen näin:

75 g margariinia
2,5 dl vettä
1 tl suolaa
3/4 dl sokeria
1/2 rkl kardemummaa
1 kananmuna
7 dl vehnäjauhoja
1 pss kuivahiivaa

voiteluun: kananmuna

pinnalle: raesokeria

täyte:

200 g vaniljarahkaa
2 dl raparperihilloa
tuoreita mansikoita

raparperihillo:

300g raparperin varsia
1 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria


Sulata margariini kattilassa. Lisää vesi. Kokeile, että seos on riittävän lämmintä kuivahiivaa varten eli reilusti lämpimämpi kuin kädenlämpöinen. Laita margariini-vesiseos yleiskoneen kulhoon. Lisää suola, sokeri ja kardemumma sekä osa jauhoista, joihin on sekoitettu kuivahiiva. Sekoita taikinaa muutama minuutti. Lisää kananmuna. Lisää loput jauhot vähitellen sekoittaen. Vaivaa taikina tasaiseksi. 

Anna taikinan kohota liinan alla ainakin 30 minuuttia.

Keitä raparperihillo: Paloittele raparperit kattilaan ja lisää sokerit. Keitä raparperia matalalla lämpötilalla hilloksi välillä sekoittaen. Anna jäähtyä.

Laita leivinpaperi suorakaiteen muotoisen vuoan pohjalle ja reunoille. Kauli taikinasta ohut levy. Levitä taikinalevylle rahka. Levitä rahkan päälle hilloa. Ripottele päälle tuoreita mansikoita pieninä paloina. 

Kääri taikina rullaksi. Leikkaa rullasta noin 3-4 cm paksuja paloja ja asettele ne vuokaan niin, että palojen väliin jää vähän (1-2 cm) tilaa. Anna pullan kohota uudelleen liinan alla 30 minuuttia.

Paista pulla 175 asteessa noin puoli tuntia.