lauantai 28. maaliskuuta 2015

Lauantaipizzaa leivinuunin arinalla

Onni toivoi saavansa leivinuunissa paistettua pizzaa katsoessaan jääkiekkoa. Vähän kauhistutti ajatus, koska ruisleivätkin on toisinaan hankalaa saada laskettua arinalle. Pippurimyllyn rohkaisemana uskalsin kuitenkin kokeilla, ja kyllä kannatti!! Pohja oli ihanan rapeaa. 

Poika itse lämmitti uunin kuumaksi 250 asteeseen ollessamme Sibelius-konsertissa päivällä. Olimme ajatelleet kokeilla italialaista tapaa eli paistaa pizzaa etualalla ja pitää tulta takana. Uuni oli kuitenkin niin kuuma, että tyhjensimme hiilloksen pois heti kotiin tultuamme. Valmisteluissa meni aikaa tunnin verran, ennen kuin sain pizzat uuniin. Tällöin arinan lämpö oli todella sopiva. Meillä on puinen leipälapio, joka on niin paksu, että leipien käsittelykin on toisinaan hankalaa. Nyt tein pizzoista melko pieniä, joten sain siirreltyä niitä isolla muurikkapannulastalla. Ensimmäisen uunin satsissa onnistuin pudottelemaan täytteitä arinalle, mutta muuten onnistui hyvin. Paistoin kerralla neljä pizzaa. Noin 5 minuuttia oli sopiva aika. Kerran nostin hieman pizzoja paistamisen aikana. Isolle joukolle pizzan tekeminen näyttää olevan järkevintä näin. Kiertoilmauunista niitä saa aina odotella pöytään.

Taikina on aiemmin mainitulta Pastanjauhantaa-sivulta. Vaihdoin jauhot tummemmiksi. Vähän jouduin lisäämään vettä. Taikinasta tuli sopivan sitkeä leivinuunissa paistamiseen.

350 g luomu-täysjyvävehnäjauhoja
1 ps kuivahiivaa
1 tl suolaa
2,5 dl lämmintä vettä
2 rkl oliiviöljyä

Sekoita kuivat aineet keskenään. Lisää vesi ja öljy. Vaivaa taikinaa kunnolla sitkon saamiseksi. Anna kohota lämpimässä liinan alla. Kauli taikina isoksi, parin millin paksuiseksi levyksi. Leikkaa paloiksi. Nosta palat pellille jauhotetun leivinpaperin päälle. Levitä päälle tomaattikastiketta (Mutti-tomaattimurskaa + Mutti-tomaattipyreetä + suolaa, sokeria, mustapippuria), juustoraastetta ja täyteaineet.

Liu'uta pizzat ison metallilastan avulla arinalle. Paista, kunnes juusto on sulanut ja hiukan saanut väriä. 

Ensimmäinen uunillinen paistui hieman liikaa.


Paprika-fetasalaatti

Edellisen kanawokin kuvassa näkyy lautasella marokkolaisia salaatteja, joiden reseptit ovat myös Glorian ruoka ja viini 2/2015 -lehdestä. Näistä kolmesta suosikkini oli ehdottomasti tämä helppo paprika-fetasalaatti.


2 suippopaprikaa
oliiviöljyä
merisuolaa myllystä
mustapippuria myllystä
fetajuustoa palana

Grillaa paprikat uunissa 250 asteessa, kunnes kuoret mustuvat ja kupruilevat. Tähän menee noin 10 minuuttia. Kuori ja suikaloi paprikat. Asettele suikaleet laakealle astialle. Pirskota päälle oliiviöljyä, rouhi pippuria ja suolaa. Murustele fetaa salaatille.

Keitän usein lisukkeeksi porkkanoita al dente. Lisään oliiviöljyä, hunajaa, pippuria, suolaa ja rosmariinia. Kuvassa ollut mausteinen porkkanasalaatti ei ihan osunut minun makumaailmaani. Siitä ei siis sen enempää.

Perhe ei myöskään lämmennyt ajatukselle, että keitettyjä papuja maustetaan sitruunamehulla. Minusta pieni määrä happamuutta piristi.

torstai 26. maaliskuuta 2015

Kanaa kung pao

Ostin uusimman Glorian ruoka ja viini -lehden 2/2015. Siinä oli montakin kokeilemisen arvoista reseptiä. Arki-illan päivälliseksi valikoitui tämä kanawokki, johon ainekset löytyvät helposti jääkaapista. Siis niissä rajoissa, mitä käytän normaalistikin omaa harkintaa... Tässä minun käyttämäni ainekset. Reseptissä oli maapähkinöitä (aiheuttavat allergiaa), valkosipulia (en vaan muuten käytä), kevätsipulia (jota ei täällä kaupassa vielä ole), maapähkinäöljyä, kuivaa sherryä (johon en ole koskaan tutustunut)ja hoi sin -kastiketta (jota ilman olen pärjännyt tähänkin asti). Näilläkin pikku korjauksilla saimme vähän erilaisen ruoan.


500 g broilerin minuuttipihvejä
1/2 dl kuorellisia manteleita
2 cm inkivääriä ohuina lastuina
10 cm purjon valkoista osaa
3 rkl seesamiöljyä
1/2 punainen chili


marinadi:

1 rkl soijakastiketta
2 tl riisiviinietikkaa
1,5 tl maissitärkkelystä


kastike:
(Tästä käytin vain puolet, kun pelkäsin, että tulee liian tujua perheen makuun. Lisäsin myös vettä lopussa.)

2 rkl balsamiviinietikkaa
2 tl soijakastiketta
2 tl seesamiöljyä
4 tl sokeria
2 tl maissitärkkelystä
1/2 tl mustapippuria rouheena


Paahda manteleita kuivalla paistinpannulla. Rouhi mantelit pienemmiksi. Paloittele broileri pienemmiksi paloiksi. Tee marinadi sekoittamalla kaikki ainekset. Laita broileripalat marinadiin ja anna maustua huoneenlämmössä 15 minuuttia.

Kuori ja hienonna inkivääri. Hienonna myös purjo ja chili.

Tee kastike sekoittamalla ainekset keskenään.

Kuumenna öljy wokkipannussa. Paista chilejä öljyssä hetki. Lisää broileri marinadeineen. Paista kypsäksi. Lisää purjo ja inkivääri. Lisää kastike ja mantelit.

Tarjoa keitetyn (jasmiini)riisin kanssa.

sunnuntai 15. maaliskuuta 2015

Vesihauteessa kypsennettyä lohta, tomaattikastiketta ja fenkoli-rucolalisäkettä

Olen katsonut viikonlopun aikana joitakin jaksoja Australian Masterchefiä. Eilen George valmisti lohta sous vide eli matalalämmöllä vesihauteessa tyhjiöpakattuna. Se on kiehtonut aikaisemminkin, mutta enhän tuota laitetta omista ja on arveluttanut tehdä järisyttäviä kokeiluja isolla määrällä ruokaa perheelle. Olen miettinyt myös lohen kypsennystä oliiviöljyssä. Tänään ei sitten tullutkaan normaali ruoanlaittopäivä, koska tytöt ja mies lähtivät pitkälle hiihtoreissulle ja sen jälkeen mummolaan syömään. Pääsin siis tekemään ruokaa vain itselleni. (Poika söi jauhelihapastaa...) 

Tämä oli sitten kokeilu, joka onnistui hyvin. Lohipalan päälle reilusti oliiviöljyä, suolaa, limemehua ja tilliä. Sitten käärin kalan moninkertaisesti elmukelmuun rullaksi ja tosi tiukasti päistä solmuun. Tein varmuuden vuoksi tämän kahteen kertaan. Kattilassa oli pari litraa 70 asteista vettä, jonne pakkauksen laitoin, ja kansi päälle. Mittari oli koko ajan vedessä, mutta ei näyttänyt lämpötila laskevan juurikaan, vaikka virta ei ollut enää päällä. Kattila oli kuitenkin koko ajan lämpimällä liedellä. Georgen ohje oli, että 38 asteessa 40 minuuttia. Minä pidin puoli tuntia. Kalasta tuli erittäin mehevää ja minun mielestäni sopivan kypsää, Masterchef-tuomareiden mielestä varmaan hiukan ylikypsää. Ei tuo veden lämpötila tuntunut liian kuumalta.

Sitten muistin väärin tuon tomaattikastikkeen valmistuksen. Kaksi eri reseptiä oppitunneilta sekoittui päässäni... Tässä oli (liikaa) oliiviöljyä kattilassa lämmitettynä. Siihen pari kaltattua tomaattia kuutioina, vähän sitruunamehua, suolaa ja sokeria. Kun on syömisen aika, seos blenderiin ja sitten ravistelemalla siivilän läpi.

Lisäkkeeksi jotain vihertävää eli öljyssä haudutettua fenkolia, vähän rucolaa, loraus appelsiinimehua suoraan appelsiinista.

Tässä vielä jonkinlaiset ainesluettelot:

Vesihauteessa kypsennetty lohi:

annospala lohta
loraus oliiviöljyä
merisuolaa myllystä
limemehua puolikkaasta limestä
tilliä


Tomaattikastike:

1/2 dl oliiviöljyä
2 tomaattia
suolaa, sokeria


Fenkoli-rucolalisäke:

loraus oliiviöljyä
1/3 fenkolia siivuina
kourallinen rucolaa
puristus appelsiinin puolikkaasta



lauantai 14. maaliskuuta 2015

Linssi-punajuuri-vuohenjuustosalaatti



Pari viikkoa on mennyt ruokarintamalla hyvin perusotteilla. Selkäsärky ei todellakaan jalosta ihmistä eikä myöskään tee ihmisestä luovaa. Valoa tunnelin päässä (siis selkäsärystä kevätaurinkomigreeniin...) näkyi tänään, kun ruoanlaitto alkoi kiinnostaa. Tv-ohjelmistosta huomasin, että Rachel Khoo on jälleen ruudussa ja jaksossa olisi salaattia tarjolla. Lopulta selailin Rachelin kauniita nettisivuja pari tuntia etsien perjantai-illan syötävää. Tämä salaatti ei kiinnostanut nuorta väkeä, lähinnä tuon vuohenjuuston vuoksi, mutta ihan itseäni nyt hemmottelin. Lopulta salaatista tuli omanlainen, ja sitä tuli niin paljon, että syön sitä koko viikonlopun. En sitten jaksanut muuta uutta laittaa, mutta kaksi pellillistä pizzaa kelpasi toisille!


3 pientä punajuurta
1 dl vihreitä linssejä
suolaa, laakerinlehti, timjamia
salaattisekoitusta
1/2 tankoa vuohenvalkohomejuustoa
juoksevaa hunajaa
kourallinen pähkinöitä

Keitä punajuuret kypsiksi. Jäähdytä ja kuori. Siivuta mandoliinilla ohuiksi siivuiksi. Huuhtele linssit. Keitä linssit suolalla, laakerinlehdellä ja timjamilla maustetussa vedessä kypsäksi n. 30 min. Jäähdytä.

Leikkaa juustosta reilun sentin paksuisia siivuja. Laita uunivuokaan. Valuta päälle hunajaa. Rouhi pähkinöitä ja laita myös vuokaan. Paahda uunin ylätasolla, kunnes juusto saa vähän väriä ja pähkinät paahtuvat.

Kokoa salaattiainekset tarjoiluvadille.


Tillivinegretti:

1/2 punttia tilliä
2 tl oliiviöljyä
2 tl valkoista balsamicoa
ripaus suolaa
ripaus sokeria

Silppua tilli pieneksi silpuksi. Sekoita muiden ainesten kanssa. Kaada kastike salaatin päälle.

sunnuntai 1. maaliskuuta 2015

Limekakku


Tämä raakakakku on myöhäisiltapalaa Heinille! Resepti on Karita Tykän kirjasta Raakaa ja makeaa. Vähän yksinkertaistin ohjetta ja pienensin annosta. Aika monet kirjan ohjeet sisältävät sellaisia raaka-aineita, joita ei ihan perusmarketista löydy.

Pohja:

1 dl cashewpähkinöitä
0,5 dl pekaanipähkinöitä
0,5 dl saksanpähkinöitä
0,5 rkl juoksevaa hunajaa
2 kuivattua taatelia (liota vedessä ensin)
hyppysellinen suolaa

Laita pohjan raaka-aineet monitoimikoneeseen ja sekoita tasaiseksi massaksi. Painele taikina leivinpaperilla vuorattuun irtopohjavuokaan (halk. 16 cm).


Täyte:

2 dl cashewpähkinöitä (liota 30-60 min)
0,5 dl limemehua
2 rkl juoksevaa hunajaa
1,5 rkl sulatettua kookosöljyä
hyppysellinen suolaa

Laita täytteen ainekset monitoimikoneeseen. Sekoita tasaiseksi. Kaada täyte pohjan päälle vuokaan. Minulla tuo täyte jäi aika rakeiseksi. Pähkinöitä voisi varmaan liottaa pitempään, jos haluaa tasaisempaa täytettä.

Anna kakun vetäytyä pakastimessa vähintään kolme tuntia, mieluiten yön yli. Ota jäinen kakku huoneenlämpöön 15 min ennen tarjoilua. Koristele kakku raastetulla limen kuorella ja viipaleilla.

Siken lihapullat napolilaisittain (melkein)

Viikonlopun olemme olleet Onnin kanssa kahdestaan, ja se on tarkoittanut sitä, että ruoanlaittoon eikä tiskaamiseen ole käytetty aikaa ollenkaan. Mutta sunnuntaiaamupäivä kun koitti ja asettauduin sohvalle lukemaan, alkoi tuntua oudolta. Tähän aikaan olen aina ruokaa tekemässä! Siinä se keskittyminen lukemiseen meni. Eli kuten viime viikonloppuna puhuimme, luen vain auringonlaskun jälkeen. Sitä ennen teen kotitöitä :)

Vilkaisu jääkaappiin ja sitten muistikuva Siken Ruokaa rakkaudella -kirjasta, jonka olen lukenut kannesta kanteen ties kuinka monta kertaa. Kokeilematta oli vielä nämä lihapullat, joissa on rusinoita ja pinjansiemeniä. Jotenkin on puistattanut ajatus makeista lihapullista, mutta turhaan. Onnikin oli ennakkoluuloinen, mutta totesi sitten, että tosi hyviä. Parmesaani ja valkosipuli puuttuvat meiltä alkuperäiseen reseptiin verrattuna. Ja pieniä oikomisia on tehty muutenkin, Lihapullien seuraksi tein nenäliinapastaa, josta jo kirjoitin tammikuun alussa.


Lihapullataikina:

1 sämpylä murusteltuna ilman kuorta
tilkka vettä
400 g jauhelihaa
1/2 dl persiljaa hienoksi hakattuna
1 kananmuna
suolaa ja pippuria myllystä
kourallinen rusinoita (paloittelin pienemmiksi)
kourallinen pinjansiemeniä (paloittelin pienemmiksi)
oliiviöljyä paistamiseen


Liota sämpylämurut vesitilkassa. Lisää muut ainekset. Sekoita taikina notkeaksi. Anna maistua kastikkeen tekemisen ajan.


Tomaattikastike:

oliiviöljyä
1 sipuli pilkottuna
1 sellerinvarsi pilkottuna
1 prk tomaattimurskaa
2 rkl tomaattipyreetä
suolaa ja pippuria myllystä
ripaus sokeria


Kuullota sipuli ja sellerinvarsi oliiviöljyssä. Lisää tomaatit ja mausteet. Keitä 15-20 min kannen alla.

Tee taikinasta lihapullia. Paista ne pannussa oliiviöljyssä. Kumoa kastikkeen sekaan, ja keitä vielä 10 min.