sunnuntai 23. lokakuuta 2016

Suklaa-vadelmamoussekakku

Tämä kakku lähentelee täydellisyyttä minun makuuni! Kaunis kuva pisti silmään Sugar Hero -blogissa. Mitat olivat unsseina, joten tein tähän omia pyöristyksiä. Suklaan määrä reseptissä vähän hirvitti, joten jätin vadelmamoussesta kokonaan pois valkosuklaan, jolloin moussesta tuli raikas ja hieman hapan. Se tasapainotti kivasti muuten suklaista kokonaisuutta. Vadelmamousse aiheutti myös huonounisen yön minulle. Tein kakkua illalla migreenin yltyessä eikä järki juossut toivotulla tavalla. Kertaalleen jo korjailin moussea, koska lisäsin liivateseokseen tosi kylmään vadelmasoseeseen, jolloin liivate hyytyi riekaileiksi soseeseen. Tein sen uusiksi. Ei sitten tullut mieleen, että jos lisään vadelmamousseen jäisiä vadelmia, vaahto alkaa heti hyytyä. Säikähdin, että vaaleanpunainen kerros olisi siis epätasainen. Onneksi valmiissa kakussa ei ollutkaan mitään vikaa. Kuvassa olisi ehdottomasti kauniimpi, jos pakastevadelmien pintaan olisi sipaissut vähän kiiltoa hyytelösokeriliemellä, mutta näin mentiin ja hyvä oli!

Brownie-pohja:

1 dl vehnäjauhoja
0,5 dl tummaa kaakaota
0,5 tl suolaa
0,5 tl leivinjauhetta
100 g margariinia
reilu 2 dl sokeria
2 kananmunaa
1 tl vaniljajauhetta


Suklaamousse:

200 g tummaa suklaata
1 dl kuohukermaa
2 dl kuohukermaa (vaahdoksi)
hyppysellinen suolaa
2 liivatelehteä (20g)
2 rkl vettä


Vadelmamousse:

1 dl vadelmia
2 dl kuohukermaa (vaahdoksi)
tomusokeria
2 liivatelehteä (20g)
2 rkl vettä


Vaniljamousse:

200 g valkosuklaata
1 dl kuohukermaa
2 dl kuohukermaa (vaahdoksi)
hyppysellinen suolaa
2 liivatelehteä
2 rkl vettä
1 tl vaniljajauhetta


Kakun päälle:

100 g tummaa suklaata
1 dl kuohukermaa
2 dl vadelmia
suklaarouhetta


Sekoita kuivat aineet keskenään kulhossa. Kuutioi margariini, ja sulata se kattilassa. Lisää sokeri. Sekoittele, kunnes sokeri liukenee. Älä anna seoksen kiehua. Ota kattila liedeltä, ja anna seoksen jäähtyä kädenlämpöiseksi. Lisää kananmunat yksi kerrallaan hyvin sekoittaen. Lisää kuivat aineet. Sekoita tasaiseksi. Kaada taikina halkaisijaltaan 22 cm kokoiseen irtopohjavuokaan, joka on vuorattu leivinpaperilla. Paista 175 asteessa noin 22 minuuttia. Anna kakkupohjan jäähtyä. Irrota se vuoasta, ja pyyhi vuoka puhtaaksi. Aseta vuoan pohjalle leivinpaperi ja reunoille asetaattinauha.

Vatkaa kerralla kaikkiin mousseihin tuleva kermavaahto (2 dl + 2 dl + 2 dl). Pidä kulho jääkaapissa, kunnes kermaa tarvitaan.

Suklaamousse: Rouhi suklaa. Laita suklaa, kerma (1 dl) ja suola mikronkestävään kulhoon. Kuumenna 30 sekunnin jaksoissa välillä sekoitellen, kunnes suklaa on sulanut ja seos on tasaista. Anna jäähtyä. Liota liivatelehtiä kylmässä vedessä 5 minuuttia. Purista lehdet kuiviksi, ja sulata ne mukissa kiehuvaan veteen. Sekoita liivateseos suklaasulaan. Lisää kolmasosa kermavaahdosta suklaaseen. Levitä suklaamousse kakkupohjan päälle. Tasoita pinta. Jäähdytä kakkua jääkaapissa noin 20 minuuttia.

Vadelmamousse: Soseuta vadelmat. Jos käytät pakastemarjoja, sulata ne ensin. Siivilöi seos, jos et halua kakkuun vadelman siemeniä. Liota liivatelehtiä kylmässä vedessä 5 minuuttia. Purista lehdet kuiviksi, ja sulata ne mukissa kiehuvaan veteen. Lisää liivateseos vadelmasoseeseen. Huom. soseen pitää olla huoneenlämpoistä. Lisää kolmasosa kermavaahdosta vadelmasoseeseen. Lisää tomusokeria, ja maistele. Levitä mousse suklaamoussekerroksen päälle. Tasoita pinta. Jäähdytä kakkua jääkaapissa noin 20 minuuttia.

Vaniljamousse: Tee samoin kuin suklaamousse. Jätä kakku yöksi jääkaappiin lepäämään.

Suklaaganache: Rouhi suklaa, ja laita se kulhoon. Kiehauta kerma kattilassa. Kaada kerma suklaan päälle. Sekoita suklaa tasaiseksi. Valuta suklaata lusikalla kakun reunan yli valumaan sopivin välimatkoin. Levitä loput suklaakastikkeesta kakun päälle. Koristele kakku vadelmilla ja suklaarouheella.




2 kommenttia: