tiistai 28. huhtikuuta 2015

Suklaa-vadelmakakku


Tämän mehevän suklaakakun (Wicked sweet kitchenistä) pohjat olin tehnyt pakastimeen jo ennen pääsiäistä. Leivoin kakkupohjan pellille, ja leikkasin siitä irtopohjavuoan avulla neljä pyöreää pohjaa (halk. 16 cm). Nyt oli aikaa tehdä kakku maistelukuntoon. Kyllä tämä ehdottomasti kuuluu kevään ylioppilasjuhlapöytään, mutta jonkun verran sitä aiomme muokata.

Ensinnäkin suklaakuorrute on tosi hyvää! Vähensin sen määrää 2/3:aan. Silti suklaa oli tosi hallitseva. Pidän kovasti täyteläisistä suklaakakuista, mutta nyt tuli jo huono olo. Ideani maistelun jälkeen on, että pohjien väliin tulee vain vadelmatäytettä. Siihen lisätään pakastevadelmia antamaan väriä, rakennetta ja happamuutta. Suklaakuorrute tulee vain päälle. Pohjat ovat suklaisia ja oikein hyviä. 


Pohja:
1 dl kaakaojauhetta
2 dl tummaa muscovadosokeria
2½ dl vettä
125g pehmeää voita
1 3/4 dl sokeria
3½ dl vehnäjauhoja
½ tl ruokasoodaa
½ tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria
2 kananmunaa


Sekoita vehnäjauhot, leivinjauhe ja ruokasooda kulhossa. Kiehauta vesi ja sekoita muscovadosokerin ja kaakaojauheen kanssa.

Vatkaa huoneenlämpöinen pehmeä voi ja sokeri vaaleaksi vaahdoksi, noin 5 min sähkövatkaimella. Lisää vaniljasokeri. Lisää yksi kananmuna ja heti perään lusikallinen jauhoja koko ajan vatkaten. Lisää myös toinen kananmuna ja loput jauhoista vähitellen, kevyesti vatkaten samaan aikaan.
Sekoita kaakaoseos taikinan joukkoon ja sekoita tasaiseksi taikinaksi. Kaada taikina leivinpaperilla vuoratulle uunipellille. Paista 175 asteessa noin 12-16 minuuttia. Anna jäähtyä. Leikkaa sitten pohjasta neljä pyöreää pohjaa irtopohjavuoan reunan avulla.


Vadelmakermatäyte:

1 dl kermaa
2,5 rkl vadelmahilloa

Vatkaa kerma vaahdoksi. Mausta vadelmahillolla. Laita jääkaappiin odottamaan.


Suklaatäyte:
300 g tummaa suklaata
0,5 dl  kaakaojauhetta
0,5 dl vettä
220 g pehmeää voita
0,8 dl tomusokeria

Sulata suklaa vesihauteessa. Kiehauta vesi kattilassa. Sekoita joukkoon kaakaojauhe. Vatkaa pehmeä voi ja tomusokeri vaahdoksi noin 5 minuutin ajan.  Lisää sulatettu suklaa ja kaakaoseos. Laita täyte jääkaappiin jähmettymään hetkiseksi, jotta se on sopivan levittyvää.

Kokoa kakku tarjoiluvadille. Levitä pohjien väliin kerros suklaatäytettä ja sen päälle vadelmatäytettä. Levitä päällimmäisen pohjan päälle kerros suklaatäytettä. Maku paranee, kun kakku on jääkaapissa yön yli.




torstai 23. huhtikuuta 2015

Mango-juustokakku


Tämä ohje on viimeisimmästä Pirkka-lehdestä 4/2015. Helmi oli sen jo ennen pääsiäistä halunnut kokeilla, mutta nyt vasta hän sen ehti tehdä. Ei uunia eikä paljon vatkaamistakaan. Hyvät mittasuhteet oli täytteessä, joten päätimme, että tällä ohjeella teemme ylioppilasjuhliin. Tuorejuusto ei tule liian vahvana esiin, ja se on minusta hyvä, vaikka nimenä onkin juustokakku. Kakku tuli halkaisijaltaan 16 cm irtopohjavuokaan, joten täyte on puolitettu ja pohja ja kiille 2/3 alkuperäisestä.


Pohja:

130 g digestivekeksejä
50 g voita

Hienonna keksit puunuijalla. Sekoita joukkoon sulatettu rasva. Levitä seos leivinpaperilla vuoratun irtopohjavuoan pohjalle.


Täyte:

2,5 liivatelehteä
puoli purkkia mangoviipaleita säilykkeenä (puolet 425g tölkistä)
1 dl vispikermaa
125 g maitorahkaa
90 g maustamatonta tuorejuustoa
0,4 dl sokeria
1 rkl sitruunamehua

Liota liivatelehtiä kylmässä vedessä. Valuta mangoviipaleet, ja soseuta sitten sauvasekoittimella. Vatkaa kerma vaahdoksi. Sekoita keskenään rahka, tuorejuusto, sokeri ja mangosose. Kiehauta sitruunamehu. Purista liivatelehdet, ja lisää ne kuumaan mehuun. Sekoita tasaiseksi. Lisää liivateseos mangotäytteeseen hyvin sekoittaen. Lisää lopuksi kermavaahto. Kaada seos vuokaan ja tasoita pinta. Nosta vuoka jääkaappiin hyytymään vähintään 3 tunniksi (tai pakastimeen 20 minuutiksi). 


Kiille:

180 g mangososetta
2 liivatelehteä
1 rkl vettä

Liota liivatelehdet kylmässä vedessä. Kuumenna vesi kiehuvaksi, ja sekoita puristetut liivatteet siihen. Kaada liivateseos ohuena nauhana mangososeeseen ja sekoita hyvin. Levitä kiille tasaisesti kakun pinnalle. Siirrä hyytymään jääkaappiin 1-2 tunniksi.

maanantai 6. huhtikuuta 2015

Pääsiäinen. Osa II

Maanantai oli ainoa päivä tämän pääsiäisen aikana, kun oli hetken koko perhe koolla. Lammasta siis pöytään, ennenkuin laitettiin neiti abiturientti matkalle. Lammas sinänsä on tässä talossa eksoottista ruokaa. Olemme totutelleet sen makuun vasta viime vuosina eikä aina kovin hyvällä menestyksellä. Vähät siis välitän ohjeesta tarjota lihaa punaisena. Mielestäni tämä karitsan paahtopaisti on todella hyvää ja mehevää näin "yli" kypsennettynäkin.
Toinen pääsiäispäivä


Täytetty karitsan paahtopaisti, punaviinikastike, maa-artisokka-perunapyree ja rosmariiniporkkanat.

Kahvi, tee ja jugurtti-pannacotta punaherukkahillokkeen kera.

Täytetty karitsan paahtopaisti

5 karitsan paahtopaistia (löysin luomulihaa, paketti painoi 850 g)
öljyä paistamiseen
1/2 sipuli
2 rkl aurinkokuivattuja tomaattisuikaleita öljyssä
100g yrttimaustettua vuohenjuustoa
timjamia, rosmariinia

Ota lihat hyvissä ajoin huoneenlämpöön. Tee täyte: Silppua sipuli pieniksi kuutioiksi. Paloittele aurinkokuivatut tomaatit ja yrtit. Sekoita kulhossa kaikki ainekset. Tee viilto lihaan. Täytä tasku täytteellä. Sulje aukko cocktailtikulla. Ruskista lihan pinta nopeasti kuumalla pannulla öljyssä. Suolaa pinta hyvin. Nosta paistit uunivuokaan ja kypsennä haluamaasi kypsyyteen. Minä paistoin läpikypsäksi 200 asteessa noin 20 minuuttia. Peitä lihat foliolla ja anna levätä noin puoli tuntia.


Punaviinikastike

1 dl punaviiniä
2 rkl balsamicoa
1/2 sipuli
porkkanalohko
2 rkl fariinisokeria
pannun huuhdelientä ja uunivuokaan valunut lihaliemi

Lisää vettä pannulle, jota käytit lihan paistamiseen. Lorauta myös punaviiniä ja balsamicoa. Lisää myös puolikas sipuli, porkkanaviipale ja vähän fariinisokeria. Keitä kastiketta kasaan. Maistele. Lisää tarvittaessa vettä. Lisää myös uunivuokaan valunut lihaliemi. Siivilöi.


Maa-artisokka-perunapyree

500 g maa-artisokkaa
6 jauhoista perunaa
2 dl kuohukermaa
suolaa myllystä

Kuori ja lohko maa-artisokat ja perunat. Laita ne heti kylmään veteen, jossa on vähän sitruunamehua. Kaada osa vedestä pois, kun alat keittämään. Lisää kerma. Keitä kypsiksi. Kaada osa nesteestä pois. Soseuta sauvasekoittimella. Painele seos vielä siivilän läpi. Mausta suolalla. Lisää tarvittaessa nestettä.


Rosmariiniporkkanat

6 porkkanaa
oliiviöljyä
suolaa myllystä 
rosmariinia

Kuori ja lohko porkkanat. Levitä ne leivinpaperilla vuoratulle pellille. Lorauta päälle öljyä. Lisää suolaa ja rosmariinia. Kypsennä uunissa 225 asteessa noin 30 minuuttia.

Jugurtti-pannacotta ja punaherukkahilloke
Tämä hieno ohje löytyi Suklaapossulta.

2 dl kuohukermaa
1 dl sokeria
2 dl maitoa
2 dl turkkilaista jugurttia
2 tl vaniljasokeria
3 liivatelehteä

Kuumenna kerma ja sokeri kattilassa. Lisää kylmässä vedessä liotetut liivatteet. Sekoita maito ja jugurtti kulhossa. Lisää vaniljasokeri. Lisää kuuma kermaseos ohuena nauhana sekoitellen jugurtti-maitoseokseen. Kaada seos annosmaljoihin. Peitä tuorekelmulla. Jäähdytä kylmässä 2 tuntia.

1/2 litraa punaherukoita
1 dl hillo-marmeladisokeria

Mittaa ainekset kattilaan. Keitä noin 15 minuuttia välillä sekoitellen. Jäähdytä. Tarjoa pannacotan kanssa.

perjantai 3. huhtikuuta 2015

Pääsiäinen. Osa I


En jaksanut miettiä etukäteen tarkasti reseptejä, joten ostin vähän mitä mieleen juolahti ja niistä sitten ateria kerrallaan mennään.

Pitkäperjantai

Lohimedaljonki, pinaatti-perunasose, haudutettua pinaattia pinjansiementen kanssa, lime-valkoviinikastike, porkkanakolikot ja sitrussalaatti.

Kahvi, tee ja sitruuna-valkosuklaamutakakku vaniljajäätelön kera.


Pitkäperjantain teemaan sopi yksinkertainen ruoka. Kaikki oli maustettu perusmauilla. Kala maistui vain kalalta. Perunamuusia tarvittiin täyttämään Onnin vatsa, koska kala ei oikein maistu. Nämä maut sopivat tosi hyvin yhteen.
Lohimedaljonki

Suolaa lohipalat tunti ennen paistamista. Paista kalaan mieluinen kypsyys molemmilta puolilta. Tarvittaessa hauduta kannen alla. Mausta limemehulla ja tuoreella tillillä.


Pinaatti-perunasose

Kuori ja lohko perunat. Laita kylmään veteen. Lisää suola heti, kun vesi kiehuu. Keitä perunat kypsiksi. Valuta vesi pois. Survo perunat puunuijalla. Lisää lämmitetty maito ja nokare voita. Vatkaa hetki sähkövatkaimella. Lisää jäiset pinaattikuutiot. Sekoittele, kunnes ne sulavat perunasoseeseen.


Haudutettu pinaatti

Kuumenna öljyä kattilassa. Lisää puolikas sipuli hyvin hienonnettuna. Kuullota hetki. Lisää huuhdotut pinaatinlehdet. Kääntele niitä ja hauduta muutama minuutti. Mausta suolalla. Paahda pinjansiemeniä toisella kuivalla pannulla. Lisää ne pinaatin päälle vasta juuri ennen tarjoilua.


Lime-valkoviinikastike

Sulata nokare voita kattilassa. Lisää puolikas sipuli hyvin hienonnettuna. Kuullota hetki. Lisää puolikkaan limen mehu ja desin verran valkoviiniä. Keitä, kunnes liemi on kiehunut kokoon, noin puoleen. Lisää kermaa. Sekoita tasaiseksi.


Porkkanakolikot

Kuori porkkana. Viipaloi kolikoiksi esim. mandoliinilla. Kuumenna kattilassa öljyä. Lisää porkkanat ja kypsennä ne. Mausta suolalla.


Sitrussalaatti

Kuori ja lohko appelsiini ja verigreippi kalvottomiksi. Ripauta hieman sokeria hedelmien päälle. Koristele esim. ohuilla purjorenkailla.


Sitruuna-valkosuklaamutakakku
Ohje on Wicked sweet kitchenistä. Suosittelen lämpimästi!

100 g valkosuklaata
100 g voita
2 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
ripaus suolaa
2 kananmunaa
2 rkl sitruunamehua
2,5 dl vehnäjauhoja

Sulata voi kattilassa. Lisää rouhittu suklaa. Sekoita tasaiseksi. Sekoita joukkoon sokeri, vaniljasokeri ja suola. Lisää munat yksitellen. Lisää myös sitruunamehu. Sekoita lopuksi taikinaan myös vehnäjauhot. Kaada taikina leivinpaperilla vuorattuun irtopohjavuokaan. Itselläni oli käytössä halkaisijaltaan 26 cm. Siksi tästä tuli melkoisen ohut. Paista 200 asteessa 12-15 min. Kakun kuuluu jäädä tahmeaksi. Nopeaa, helppoa ja todella herkullista!!