sunnuntai 31. tammikuuta 2016

Täytetty kalkkunanfilee


Etsin jotain uutta joulunpyhiksi, kun oli vieraitakin tulossa. Stockmannin resepteistä löytyi täytetty kalkkunanrinta, joka kuullosti houkuttelevalta. Tämä on siitä hiukan mukaeltu, joulun jälkeen kokeiltu ruoka.

1 kalkkunanfilee
10 siivua pekonia
suolaa, mustapippuria
Leikkaa filee auki haitarileikkauksella. Mausta suolalla ja pippurilla. Tee täyte sekoittamalla ainekset tehosekoittimessa. Levitä täyte fileen päälle. Kääri filee rullalle. Kiedo pekoni siivut ympärille. Aseta rulla uunivuokaan ja kypsennä uunissa 180 asteessa noin 40 minuuttia. Anna vetäytyä folion alla vielä 20 minuuttia. Olen hiukan arka lintujen kypsentämisessä. Näissä pitäisi käyttää (ja uskoa myös) lämpömittaria. Nyt lihasta tuli liian kuiva, kun pidin pidempään.
Täyte:
1 dl oliiviöljyä
1 kananmuna
2 sitruunan kuori
50 g pinjansiemeniä
1 nippu lehtipersiljaa (hienonnettuna)
100 g korppujauhoja
100 g parmesaania (raastettuna)
Kalkkunan kastike:
2 rkl voita
1 rkl vehnäjauhoja
½ dl valkoviiniä
3 dl hyvää kanalientä
1 dl kermaa
4 rkl hienonnettua lehtipersiljaa
1 rkl sitruunamehua
kalkkunan paistoliemi
suolaa, mustapippuria
Sulata paksupohjaisessa kasarissa voi, lisää joukkoon vehnäjauho ja kuullota miedolla lämmöllä hetki. Lisää valkoviini ja lämmin kanaliemi. Hauduta noin 15 minuuttia. Lisää kerma ja kalkkunan paistoliemi, anna hautua vielä hetki. Mausta sitruunalla, persiljalla, suolalla ja mustapippurilla.

Appelsiini-granaattiomenansiemensalaattia ja persiljaa.

sunnuntai 17. tammikuuta 2016

Gateaux opera -kakku


Tämä kaunis ranskalainen oopperakakku tuli vastaan Masterchef Australiassa. Vähän yksinkertaistin reseptiä alkuperäisestä, esimerkiksi jättämällä pois kahviesanssin. Suklaaganachen teossa en ymmärtänyt englanninkielistä termiä ´refrigerate until set`, joten pidin sitä liian vähän aikaa jääkaapissa jähmettymässä. Olin tosi pettynyt lopputulokseen, ja laitoin kakun suoraan pakastimeen. Siellä se oli pari viikkoa muun perheen ihmetellessä, mitä tarkoitusta varten kakku on tehty. Suostuin viikonloppuna nostamaan sen iltapäiväkahvien aikaan pöytään. Kyllä tätä olisi kehdannut kuitenkin tarjota jouluna vieraille. Anteeksi vaan, Anna, kun jouduitte tyytymään pullaan :)


Kakkupohja:

4 kananmunaa
150 g tomusokeria
150 g mantelijauhetta
60 g vehnäjauhoja
45 g sulatettua margariinia
4 valkuaista
40 g sokeria


Kahvisiirappi:

2,5 dl vettä
250 g sokeria
4 rkl vahvaa kahvia


Voikreemi:

240 g sokeria
4 keltuaista
400 g pehmeää margariinia
4 rkl vahvaa kahvia


Suklaaganache:

400 g tummaa suklaata
3 dl kuohukermaa
30 g pehmeää margariinia


Kakkupohja: Siivilöi taikinan kuivat aineet ja sekoita ne. Vaahdota kokonaiset kananmunat. Kääntele kuivat aineet kananmunavaahdon sekaan. Lisää sulatettu margariini. Vaahdota valkuaiset. Lisää sokeri vähitellen. Kääntele valkuaisvaahto varovasti muun taikinan joukkoon. Levitä taikina kahdelle leivinpaperilla vuoratulle pellille. Paista 200 asteessa 5-8 minuuttia. Leikkaa reunat heti kuumana.

Kahvisiirappi: Keitä aineksia kattilassa noin 5 minuuttia. Sekoita, jotta sokeri sulaa. Anna jäähtyä.

Voikreemi: Sulata sokeri kattilassa vesitilkan kanssa. Sivele kattilan reunoja veteen kastetulla siveltimellä, jotta sokeri ei jämähdä kattilan seinämiin. Kuumenna sokeri 121 asteiseksi. Tällä välin vatkaa kananmunan keltuaiset yleiskoneessa vaaleaksi vaahdoksi. Kun sokeriliemi on valmis, lisää se ohuena nauhana keltuaisvaahtoon. Jatka vatkaamista, kunnes vaahto jäähtyy huoneenlämpöiseksi. Lisää pehmeä margariini ja kahvi vähitellen. Sekoita, kunnes ainekset ovat hyvin sekaisin.

Ganache: Raasta suklaa ja paloittele margariini kulhoon. Kuumenna kerma ja kaada se kulhoon. Sekoita, kunnes suklaa ja margariini ovat sulaneet. Jäähdytä, kunnes seos jähmettyy hieman.

Kakun kokoaminen: Leikkaa kakkupohjat kahteen osaan. Sivele yksi pohjapala suklaalla. Käännä pala toisinpäin, ja sivele pintaan reilusti kahvisiirappia. Levitä sitten ohut, tasainen kerros voikreemiä. Paina päälle toinen pohjapala. Sivele pintaan kahvisiirappia ja suklaata. Toista nämä vaiheet kahden muun kerrosten osalta. Leikkaa reunat vielä varovasti. (Minulla tuo toinen reuna jäi vähän rumannäköiseksi. Kakku oli sen verran pehmeää, etten uskaltanut leikata siitä reilummin, ettei kakku muuten kärsi vahinkoa. Makuun ei vaikuttanut...) Levitä pintaan päällimmäiseksi vähän paksumpi kerros suklaaganachea. Anna kakun asettua jääkaapissa.

sunnuntai 10. tammikuuta 2016

Broileria, kasviksia ja linssejä uunissa pakkaspäivänä

Hiihtelin järven jäällä eilen pimeässä, sormet tavan mukaan umpijäässä. Mielessä näkyi muutama vuosi sitten julkaistu Glorian ruoka ja viini -lehti, jossa oli uunibroilerin ohje. Kun sain sormet sulatettua, selasin lehtipinoa. Sitruunassa ja yrteissä marinoitu kikherne-kanapata ei ollut se, mitä etsin, mutta värikäs oranssi lehden kansi houkutteli tarttumaan tähän. Sitruunaa ja kikherneitä ei ollut eikä yhtään huvittanut lähteä kaupasta niitä hakemaan. Illalla broilerin koivet marinoitumaan jääkaappiin, aamulla leivinuuni kuumaksi, pata uuniin ja herkuttelemaan!


3 broilerin koipea
oliiveja
1 iso porkkana
1 suippopaprika
2 punasipulia
2 dl vihreitä linssejä
1 kanafondi


Yrttimarinadi:
1 dl valkoviiniä
3/4 dl oliiviöljyä
0,5 dl sitruunamehua
2 tl timjamia
mustapippuria
suolaa
2 laakerinlehteä


Valmista marinadi sekoittamalla ainekset kulhossa. Laita broilerin koivet tuplamuovipussiin. Kaada marinadi päälle. Pyörittele kastike lihaan. Laita pussit tiukasti kiinni. Laita pussi kannelliseen muoviastiaan ja astia jääkaappiin seuraavaan päivään asti.

Kuori porkkana ja leikkaa reilun kokoisiksi paloiksi. Paloittele myös paprika. Kuori sipuli ja lohko isoiksi lohkoiksi. Pane kasvikset ja linssit uunipataan. Lisää kanafondi ja loraus vettä.

Nosta broilerit marinadista. Paista koipiin kauniin ruskea pinta kuivassa paistinpannussa. Pane broilerit pataan kasvisten päälle. Hauduta n. 200 asteessa, kunnes liha irtoaa luista ja kasvikset ovat kypsiä. Leivinuunissa paistoaikoja on hiukan hankala antaa, koska lämmitys ei ole koskaan täsmälleen samanlainen. Seuraillaan siis tilannetta.


perjantai 1. tammikuuta 2016

Bruschettaa Jamie Oliverin innoittamana

Tämä on myös Jamie Oliverin jouluohjelmasta. Jamie tosin karamellisoi itse viikunat. Meillä oli viikunat muutaman päivän liikaa odottelemassa ruoaksi pääsyä, ja jouduin ne heittämään homeisina kompostiin. 

Tässä on esipaistettu patonki halkaistu ja paloiteltu ennen uunin laittoa. Kuumalle patongille on ensin sivelty vähän oliiviöljyä, sitten viikunahilloa, vuohenjuustoa, rouhittuja hasselpähkinöitä ja juoksevaa hunajaa. NÄMÄ LOPPUIVAT KESKEN, tee näitä paljon!

Tässä ei sitten mitään erikoista, vaan yksinkertaisesti ihana tuttu yhdistelmä, joka kelpaa niillekin, jotka ylläolevia epäilevät (aiheettomasti ja turhaan!): oliiviöljyä, mozzarellaa, tomaattia, basilikaa, suolaa, mustapippuria.