sunnuntai 19. joulukuuta 2021

Muumit Kööpenhaminan joulumarkkinoilla

 

Tänä vuonna toteutimme viimevuotisen ajatuksen muumien osallistumisesta Nyhavnin joulumarkkinoille. Koronahan tuon reissun perui silloin. Teknisesti tämä piparkakkurakennelma oli helpompi kuin aiemmat, koska sokeriliimausta tarvittiin vain rakennusten alareunoihin. Takana on tukikolmioita pitämässä seiniä pystyssä.

Koristelu olikin isompi homma. Sokerivesikuorrutusten värjääminen ja niillä maalaaminen on työlästä. Itse en siihen ehtinyt osallistua, joten kaikki kunnia tästä hienosta taideteoksesta Heinille!






sunnuntai 5. joulukuuta 2021

Toinen adventti: Päivän kala


Tämä ruoka ei häikäise kauneudellaan luonnollisten, maanläheisten värien vuoksi, mutta en muista syöneeni näin hyvää kastiketta koskaan. Ruoan idea löytyi uudesta keittokirjastani The Ritz London Cookbook. 

Valkoviinikastike

30 g voita
1 salottisipuli
1 sipuli
1 sellerin varsi
70 g juuriselleriä
2 dl valkoviiniä
5 dl kalalientä
bouquet garni eli yrttikimppu
1 dl kuohukermaa
sitruunamehua

Kuutioi juurekset pieniksi kuutioiksi. Sulata voi pannulla. Kuullota sipulit ja sellerit pehmeäksi. Lisää valkoviini. Anna kastikkeen kiehua keskilämmöllä siirappimaiseksi. Lisää kalaliemi ja yrtit. Kiehauta liemi. Jatka keittämistä kovalla lämmöllä, kunnes liemi on redusoitunut noin puoleen. Siivilöi liemi. Lisää kerma. Kiehauta. Vähennä sitten lämpöä. Anna liemen kiehua hiljalleen, kunnes kastike on paksuuntunut ja tarttuu lusikkaan. Mausta sitruunamehulla.


Maa-artisokkapyree

500 g maa-artisokkia
2 dl vettä
50 g voita
suolaa, pippuria

Kuori ja paloittele maa-artisokat. Keitä ne vedessä kypsiksi. Soseuta sauvasekoittimella. Lisää voi. Mausta.


Paistettu siika

siikafileitä
currya
suolaa
voita

Paloittele siikafilee sopiviksi annospaloiksi. Hiero nahattomaan pintaan currya ja suolaa. Kuumenna pannu. Laita fileet pannulle nahkapuoli alaspäin. Ruskista pintaa pari minuuttia.  Lisää pannulle voi. Käännä fileet, ja paista ne kypsiksi.


Lisäksi: porkkanaa ja varsiselleriä