torstai 26. maaliskuuta 2015

Kanaa kung pao

Ostin uusimman Glorian ruoka ja viini -lehden 2/2015. Siinä oli montakin kokeilemisen arvoista reseptiä. Arki-illan päivälliseksi valikoitui tämä kanawokki, johon ainekset löytyvät helposti jääkaapista. Siis niissä rajoissa, mitä käytän normaalistikin omaa harkintaa... Tässä minun käyttämäni ainekset. Reseptissä oli maapähkinöitä (aiheuttavat allergiaa), valkosipulia (en vaan muuten käytä), kevätsipulia (jota ei täällä kaupassa vielä ole), maapähkinäöljyä, kuivaa sherryä (johon en ole koskaan tutustunut)ja hoi sin -kastiketta (jota ilman olen pärjännyt tähänkin asti). Näilläkin pikku korjauksilla saimme vähän erilaisen ruoan.


500 g broilerin minuuttipihvejä
1/2 dl kuorellisia manteleita
2 cm inkivääriä ohuina lastuina
10 cm purjon valkoista osaa
3 rkl seesamiöljyä
1/2 punainen chili


marinadi:

1 rkl soijakastiketta
2 tl riisiviinietikkaa
1,5 tl maissitärkkelystä


kastike:
(Tästä käytin vain puolet, kun pelkäsin, että tulee liian tujua perheen makuun. Lisäsin myös vettä lopussa.)

2 rkl balsamiviinietikkaa
2 tl soijakastiketta
2 tl seesamiöljyä
4 tl sokeria
2 tl maissitärkkelystä
1/2 tl mustapippuria rouheena


Paahda manteleita kuivalla paistinpannulla. Rouhi mantelit pienemmiksi. Paloittele broileri pienemmiksi paloiksi. Tee marinadi sekoittamalla kaikki ainekset. Laita broileripalat marinadiin ja anna maustua huoneenlämmössä 15 minuuttia.

Kuori ja hienonna inkivääri. Hienonna myös purjo ja chili.

Tee kastike sekoittamalla ainekset keskenään.

Kuumenna öljy wokkipannussa. Paista chilejä öljyssä hetki. Lisää broileri marinadeineen. Paista kypsäksi. Lisää purjo ja inkivääri. Lisää kastike ja mantelit.

Tarjoa keitetyn (jasmiini)riisin kanssa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti