maanantai 17. huhtikuuta 2017

Tuorejuustolla ja pistaasipähkinöillä täytettyä broileria ja sitruunarisottoa


Eipä ollut ihan ensimmäinen kerta tässä talossa, että syömme täytettyä broileria. Ensimmäistä kertaa kokeilin niin, että tein broilerin leikkeistä yhtenäisen pötkön ja käärin sen ilmakuivattuun kinkkuun. Yllättävän hyvin pysyi käärö kasassa, vaikka kinkku repeili ja leikkeet olivat kaikki ihan eri muotoisia.


Täytetty broileri:

broilerin ohutleikkeitä
suolaa
yrttituorejuustoa
kevätsipulia
persiljaa
pistaasipähkinöitä
ilmakuivattua kinkkua

Leikkaa ohutleikkeitä ohuemmiksi, jos ne ovat paksuja nimestään huolimatta. Levitä leikkeet leikkuulaudalle levyksi, jonka lyhempi sivu on noin 15 cm. Leikkeiden pitää olla vähän reunoiltaan päällekkäin, jotta levy pysyy yhtenäisenä. Ripottele pinnalle suolaa. Levitä tuorejuustoa sekä silputtua sipulia, persiljaa ja pähkinöitä. Kääri liha rullalle. Kiedo ympärille ilmakuivattua. Sido kiinni puuvillanarulla. Paista lihaan väriä pintaan kuumalla öljytyllä paistinpannulla. Nosta sitten liha uunivuokaan ja paista kypsäksi uunissa 200 asteessa noin 15 minuuttia.


Sitruunarisotto:

oliiviöljyä
1 sipuli
4 dl risottoriisiä
ripaus kurkumaa
2 dl valkoviiniä
2 kanafondia
kiehuvaa vettä
1 sitruuna puristettuna mehuksi

Kuutioi sipuli pieniksi kuutioiksi. Kuullota sipulia öljyssä pari minuuttia. Lisää riisi ja kurkuma ja jatka kuullottamista pari minuuttia. Lisää valkoviini. Sekoittele varovasti, kunnes viini on imeytynyt riisiin. Lisää kanafondit ja kauhallinen kiehuvaa vettä kerrallaan. Kypsennä risotto juuri ja juuri kypsäksi. Anna risoton jäädä hieman löysäksi rakenteeltaan. (Kuvassa se ehti kuivua vähän...) Purista sekaan sitruunamehua  maun mukaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti