tiistai 3. lokakuuta 2017

Oluessa haudutettu possupata

Tämän reseptin kokeilin ja hyväksi havaitsin jo viime talvena (Glorian ruoka ja viini 1/2017). Vähän muunsin ohjetta yhdistelemällä paria eri reseptiä. Kaupasta oli lanttu loppunut. Olisin laittanut sitä oikein reilusti tähän, jos se olisi ollut mahdollista. Kaslerista irtoaa tähän tosi mehevä ja ihananmakuinen rasva, joten ihan kaikkea rasvaa ei kannata poistaa.


600 g porsaan kasleria
rypsiöljyä
suolaa
mustapippuria
1 sipuli
1 lanttu
3 porkkanaa
(voit korvata edellä mainitut juurekset keittojuurespakkauksella, ei pakasteena vaan raakana hevi-osastolta)
lihalientä
1 tlk tummaa olutta
2 laakerinlehteä
timjamia
1,5 dl kokonaisia ohrasuurimoita

Leikkaa liha reiluiksi kuutioiksi. Ruskista lihat öljyssä pienissä erissä. Mausta suolalla ja pippurilla. Siirrä lihat pataan. Huuhtele pannua välillä. Kaada huuhteluvesi pataan, ja raaputa sekaan myös pohjaan tarttunut maku.

Kuori ja kuutioi juurekset. Kuullota niitä hetki pannulla ja lisää sitten pataan. Huuhtele pannusta kaikki maku talteen. Lisää olut ja mausteet lihojen päälle. Hauduta pataa uunissa 150 asteessa kannella peitettynä tunti.

Ota sitten pata uunista ja sekoita ohrasuurimot lihojen joukkoon. Jatka kypsentämistä vielä 1,5 - 2 tuntia. Huolehdi, että liemi ei kuivu. Lisää tarvittaessa lihalientä, jotta ruoka pysyy mehevänä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti