perjantai 29. elokuuta 2014

Pinjansiemenvoilla täytetyt broilerirullat

Tämä upea ruoka on peräisin Australian Masterchef Junior -kilpailijalta. Kokeilin ensimmäistä kertaa lihan kypsentämistä kelmussa, ja kyllä kannatti. Paistopinta ei näköjään ole aina tarpeen hyvän maun saavuttamiseksi. Suosittelen! Alkuperäistä ohjetta olen vähän muutellut.


7 broilerin minuuttipihviä
1/2 ps pakastepinaattia
1 suippopaprika
suolaa, pippuria

Pinjansiemenvoi:
80 g pinjansiemeniä
2 rkl voita
1/2 sämpylä
1/2 sitruunan kuori
1 tl dijon-sinappia






Paprikakastike:
1 suippopaprika
1 sipuli
1 rkl oliiviöljyä
2 rkl valkoista balsamietikkaa
1 kanafondi
2 dl vettä
1/2 sitruunan kuori

Tee ensin pinjansiemenvoi. Paahda siemeniä kuivalla, kuumalla pannulla niin, että ne saavat hieman väriä. Jauha siemeniä morttelissa ronskilla otteella. Ei tarvitse saada täysin tahnaksi. Lisää pehmeä voi, sämpylämuruja, sitruunankuorta ja sinappia.

Leikkaa tuorekelmusta 7 kpl n. 30 x 40 cm kokoisia palaa. Leikkaa paprika ohuiksi siivuiksi. Levitä
broileripihvit leikkuulaudalle. Asettele päälle muutama siivu paprika, pari lusikallista pinaattia ja pinjansiemenvoita. Rouhi päälle suolaa ja pippuria. Kääri pihvi tiukasti rullalle. Kiedo ympärille tuorekelmu. Kiristä tiukalle. Kierrä päädyt tiukasti solmuun. Keitä rullia maltillisesti kiehuvassa vedessä n. 25 min. Irrota kelmut. Puolita kääröt.



Tee paprikakastike. Paahda paprikaa uunissa 200 asteessa noin 10 min, kunnes pinta saa väriä ja käpristyy vähän. Kääri kelmuun vetäytymään. Irrota paprikan kuori. Poista siemenet ja kanta. Paloittele. Kuumenna öljy kattilassa. Kuullota sipuliviipaleet. Lisää paprika, balsamiviinietikka, fondi, vettä ja sitruunan kuorta. Anna kiehua, kunnes kastike on tiivistynyt sakeaksi. Aja sauvasekoittimella tasaiseksi.

Tarjoa jasmiiniriisin, keitettyjen papujen ja rucolan kanssa.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti