perjantai 5. helmikuuta 2016

Runebergintortut

Isäni syntyi tasan 78 vuotta sitten Viipurissa. Viimeisen runebergintortun hän söi syntymäpäivänään kaksi vuotta sitten pari viikkoa ennen kuolemaansa. Meillä kotona ei leivottu runebergintorttuja syntymäpäiväsankarille; täytekakkua kyllä syötiin. Yläasteikäisenä tein torttuja ensimmäisen kerran kotitaloustunnilla. Siitä lähtien olenkin niitä lähes vuosittain tehnyt vaihtelevilla resepteillä. Tänä vuonna otin pohjaksi Kinuskikissan reseptin. En pärjäisi alkuunkaan Masterchefissä, koska en vaan paina mieleeni mittasuhteita, vaan teen ohjeen mukaan. Aineksia vaihdan usein niinkuin nyt: tavallinen sokeri vaihtui intiaanisokeriin ja vehnäjauhot osittain vehnäspelttijauhoihin. Tämä on 1,5-kertainen annos, koska vein osan työtovereilleni.


Taikina:

150 g piparkakkuja
3,5 dl mantelijauhetta
2,5 dl vehnäspelttijauhoja
2 dl vehnäjauhoja
3 tl leivinjauhetta
1,5 rkl kardemummaa
1,5 rkl vaniljasokeria
375 g margariinia
4,5 dl intiaanisokeria
6 kananmunaa
3 dl vettä


Kostutus:

kiehuvaa vettä
sokeria
rommiaromia


Koristeluun:

tomusokeria
vettä
vadelmahilloa


Murskaa piparit tehosekoittimessa jauhoksi. Sekoita kuivat ainekset keskenään. Vatkaa margariini ja sokeri vaahdoksi. Lisää kananmunat yksitellen. Ripottele välillä sekaan lusikallinen jauhoja. Lisää kuivat aineet ja vesi lopuksi vuorotellen taikinaan. Annostele taikina torttuvuokiin tai muffinipellille. Minä käytin Tupperwaren silikonista muffinivuokaa, jolla paistaa kerralla 7 torttua. Paista 200 asteessa n. 20 min. Anna jäähtyä hetki ennen kumoamista.

Kiehauta vettä. Lisää sokeria ja rommiaromia. Kostutusliemi saa olla reilusti makea. Sivele tortut liemellä reilusti lämpiminä. Annostele päälle nokare hilloa. Sekoita tomusokerista ja vesitilkasta jämäkkä, mutta liikkuva seos. Laita tomusokerikuorrute pursotinpussiin, ja pursota rengas hillonokareen ympärille.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti