sunnuntai 28. marraskuuta 2021

Ensimmäinen adventti: Blinit

Sain viikko sitten upean keittokirjan The Ritz London Cookbook. Kirjassa on upeita ruokia hotellin ruokalistalta. Tämä joulujuhlakauteen sopiva alkuruoka on myös kirjasta.


Taikina:

70 g vehnäjauhoja
70 g tattarijauhoja
0,5 tl suolaa
1,5 dl maitoa
100 g aktiivista hapanjuurta (tai 8 g tuorehiivaa)
2 kananmunaa
60 ml smetanaa
10 g voita paistamiseen

Lisäksi:

kirjolohen mätiä
smetanaa
punasipulia
sitruunaa
tilliä


Sekoita isossa kulhossa jauhot ja suola. Lämmitä maito kädenlämpöiseksi. (Jos käytät hiivaa, liuota se maitoon.) Yhdistä toisessa kulhossa keltuaiset ja smetana, ja lisää seos maitoon. Lisää maitoseos jauhoihin. Lisää myös hapanjuuri. Anna taikinan turvota huoneenlämmössä kaksinkertaiseksi. Hiivaa käytettäessä tämä kestää noin 1,5 tuntia, hapanjuurella voi mennä pitempäänkin.

Vatkaa valkuaiset, ja lisää ne taikinaan. Kohota taikinaa liinan alla uudestaan 1,5 tuntia.

Sulata rasva paistinpannulla. Voitele kolme metallirengasta sisäpuolelta, ja nosta renkaat pannulle. Kaada puoli kauhallista taikinaa muotteihin. Paista keskiteholla noin 2 minuuttia. Käännä letut ja paista myös toiselta puolelta kauniiksi ruskeiksi.

Tarjoa blinit mädin, punasipulin, smetanan, sitruunan ja tillin kanssa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti