tiistai 28. lokakuuta 2014

Sateenkaarikakku


Viikonlopun synttäreille leivottiin tänäänkin, nyt Helmin kanssa. Olipa urakka! Teimme siis kuusi valkosuklaa-mutakakkupohjaa, jotka värjättiin pastaväreillä sateenkaaren värisiksi. Taas tuli käytännössä huomattua, miten pieni uuni meillä on. Olin ostanut kaksi uutta silikonivuokaa, halk. 27,5 cm eli 11 tuumaa. Yksi kerrallaan sitten paistoimme näitä pohjia, ja siinähän se ilta meni. Alkuperäisessä ohjeessa oli käytetty 10-tuumaista, joten tiedossa oli, että pohjistamme tulee hieman matalampia. Helppo muuten, ja tosi hyvä taikina. Ekaksi värjäsimme keltaisella. Meillä oli Wiltonin pastavärejä, jotka olivat meille uusia. Vähempikin määrä olisi riittänyt. Tuli tosi kirkas väri, lähes oranssi. Royal blue teki sinisestä meidän käsittelyssämme lähes turkoosin. Mutta kaikenkaikkiaan saimme kuusi selvästi sateenkaaren väristä kakkupohjaa, mikä olikin tarkoitus.

Kakkupohjat (6 kpl):
390 g margariinia
3,5 dl vettä
390 g valkosuklaata (me käytimme Pandan suklaata, joka sopii hyvin tällaiseen)
585 g vehnäjauhoja
520 g sokeria
2 tl leivinjauhetta
4 kananmunaa
pastavärejä (Wilton: punainen, keltainen ja sininen)

Paloittele margariini kattilaan. Lisää vesi. Kuumenna miedolla lämmöllä, kunnes margariini on sulanut. Lisää paloiteltu suklaa. Sekoita, kunnes suklaa on sulanut, ja seos on tasaista. Sekoita isossa kulhossa jauhot, sokeri ja leivinjauhe. Tee keskelle iso kuoppa. Kaada siihen suklaa-margariiniseos sekoittaen samalla hyvin. Lisää kevyesti vatkatut kananmunat.

Jaa taikina kuuteen osaan. Punnitse vaa'alla. Värjää kukin osa yhdellä värillä: punainen, keltainen, oranssi, sininen, vihreä ja violetti. Levitä yksi taikina-annos yhteen vuokaan. Paista 150 asteessa n. 15-17 min, kunnes taikinaa ei tartu puutikkuun kokeiltaessa. Paista näin kaikki pohjat. Kumoa leivinliinalle jäähtymään.

Tässä vaiheessa siirsin pohjat päällekkäin, väleihin leivinpaperia, ja kakkukuvun sisälle pakastimeen. Perjantaihin mennessä keksimme varmaan, miten täytämme ja kuorrutamme kakun..

Kuorrutus ja täyte tehtiin tuorejuustosta ja kermasta. Pinnalle ripoteltiin M&M´s-karkkeja.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti