lauantai 25. kesäkuuta 2016

Mansikka-britakakkua juhannuksena


Saimme tänään juhannusvieraita. Kahvipöytään nopea ja helppo herkku. Onneksi oli naapurikunnan kauppias käynyt aamulla hakemassa kauppaansa mansikoita tilalta! Tämä ohje on peräisin viime vuosituhannen puolelta Kodin kuvalehden kirjasta Parhaat täytekakut. Suurensin vähän ohjetta, koska kakkua piti tarjota 15:lle. En tiedä, paljonko sitä kullekin vieraalle riitti. Itse juoksin sen ajan pihalla 2-vuotiaan pikkuneitosen perässä :)


Pohja:

150 g margariinia
1 1/4 dl sokeria
1,5 tl vaniljasokeria
3 keltuaista
1 1/4 dl vettä
2 dl vehnäjauhoja
2,5 tl leivinjauhetta


Marenki:

3 valkuaista
2 dl sokeria


Täyte:

2,5 dl Creme Vispiä
1 l tuoreita mansikoita


Vaahdota pehmeä rasva ja sokeri kuohkeaksi. Lisää vaahtoon keltuaiset vatkaten sekä keskenään sekoitetut kuivat aineet ja vesi vuorotellen. Levitä taikina öljytylle leivinpaperille ohueksi levyksi.

Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi ja lisää sokeri vähitellen, koko ajan vatkaten. Levitä ilmava marenkiseos pohjan päälle kauniiksi kerrokseksi. Paista pohjaa 175 asteessa 20 minuuttia. Anna pohjan jäähtyä. Leikkaa pohja kahteen osaan. Irrota pohjat lastalla leivinpaperista ja nosta yksi tarjoiluvadille. Vatkaa kerma vaahdoksi. Levitä sitä pohjan päälle. Paloittele päälle reilusti mansikoita. Nosta toinen pohja päälle. Koristele mansikoilla ja tomusokerilla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti