perjantai 16. joulukuuta 2016

Helinä-keijun joulukalenteri: Sitruunainen piparkakku-juustokakku

Tämä on ensimmäinen juustokakku, jossa en käyttänyt liivatetta. Kakun reunasta ei tule tällä tavalla kauniin tasainen ja kiiltävä, vaikka käyttäisi asetaattista reunusnauhaa. Kakku pysyi kuitenkin kasassa. Sopivan kirpakka maku! Resepti on peräisin Soppa365:stä.


Pohja:

150 g margariinia
150 g piparkakkuja


Täyte:

2 dl kuohukermaa
400 g tuorejuustoa
1 dl sokeria
vaniljajauhetta
1/2 sitruunan kuori
1 sitruunan mehu

Sulata margariini. Murskaa piparkakut muruksi. Sekoita pohjan ainekset tasaiseksi. Painele seos leivinpaperilla vuoratun irtopohjavuoan pohjalle. Minun vuokani oli halkaisijaltaan 24 cm. Pohja oli sopivan kokoinen vuokaan, mutta täytettä tuli vain ohut kerros. 20 cm vuoka olisi ollut parempi tähän. Jäähdytä pohjaa jääkaapissa täytteen teon ajan.

Vatkaa kerma vaahdoksi. Lisää muut aineet. Sekoita tasaiseksi. Laita vuoan reunoille reunusnauha. Levitä täyte pohjan päälle ja anna kakun hyytyä jääkaapissa vähintään 3 tuntia tai mieluummin yön yli. Poista kakku vuoasta. Koristele piparimurulla ja sitruunaviipaleilla.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti