maanantai 12. tammikuuta 2015

Hannan suklaakakku


Eihän tässä ole enää montaa kuukautta ennenkuin juhlitaan esikoisen ylioppilasjuhlia, joten päätin aloittaa kakkureseptien testaamisen! Ensimmäinen kokeilukohde on Hanna Lindblomin suklaakakku. Pikkuisen piti soveltaa, koska tavallinen sokeri loppui kesken enkä jaksanut enää lähteä 20 asteen pakkasessa taivaltamaan kauppaan. Reseptissä ei ollut leivinjauhetta. Minä laitoin vähän, varmaan turhaan. Tämä on kakun ruskea versio ja ilman ganachekuorrutusta ja kummempia koristeluja. Eikä kakun ulkonäkö tee millään tavalla kunniaa noille alkuperäisille kauniille luomuksille. Kotona maistelemme, ja loppu lähtee huomenna työpaikalle...

No niin, kakku on valmis. Tuomio: kakkupohja erinomainen, vadelmatäyte hyvä, suklaatäytteen rakenne väärä, vähän rakeinen. Hyvältä maistuu, mutta ei näytä kovin nätiltä enkä tähän harjoituskappaleeseen ryhtynyt toista kuorrutetta tekemään.


Suklaatäyte ja -kuorrutus

4 dl kuohukermaa
150 g tummaa suklaata ( 100 g 70% / 50 g 50%)

Kuumenna kuohukerma kattilassa. Rouhi suklaa astiaan. Kaada kuuma kerma vähitellen suklaan päälle. Sekoita tasaiseksi. Jäähdytä jääkaapissa kolme tuntia. Vaahdota seos.


Kakkupohja


125 g margariinia
4 kananmunaa
1,5 dl sokeria (käytin 0,5 dl kidesokeria ja 1 dl fariinisokeria)
150 g tummaa suklaata (70 % ja 50%)
1,5 dl vehnäjauhoja
1/3 dl tummaa kaakaojauhetta
2 tl vaniljasokeria
1 tl leivinjauhetta

Sulata suklaa mikrossa. Erottele kananmunat. Sekoita kuivat aineet keskenään. Vatkaa margariini vaahdoksi. Lisää keltuaiset yksitellen. Lisää myös sulatettu suklaa. Vatkaa valkuaiset vaahdoksi. Lisää sokeri vähitellen. Kääntele valkuaisvaahto varovasti taikinaan. Kääntele lopuksi taikinaan myös jauhoseos. Paista 175 asteessa. Itse käytin pitkulaista vuokaa. Kakku oli kypsä 40 minuutissa. Anna jäähtyä.


Vadelmatäyte

200 g pakastevadelmia
60 g tomusokeria
1 rkl perunajauhoja

Sekoita ainekset hyvin kattilassa. Kuumenna maltillisella lämmöllä, kunnes seos kiehahtaa. Kannattaa sekoitella, ettei pala pohjaan.

Leikkaa kakkupohja kolmeen osaan. Kostuta hyvin. Laita väleihin sekä vadelma- että suklaatäytettä. Kuorruta suklaatäytteellä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti