tiistai 20. tammikuuta 2015

Mango-vadelmahyytelökakku

Ja sitten tämä toinen kakku työpaikalle. Melko tarkkaan resepti on Pullahiireltä. Vähän suurensin täytteen määrää, koska tein kakun isompaan vuokaan. Olisipa kiva, että kaupassa kerralla muistaisi ostaa sekä tuorejuuston että kuohukerman laktoosittomana. Mutta se nyt on nähty moneen kertaan, että huonomuistinen kävelee kauppaan monta kertaa päivässä :)

Pohja

2 kananmunaa
60 g sokeria
60 g maissitärkkelystä


Täyte

400 g maustamatonta tuorejuustoa
6 liivatelehteä
3 dl mangososetta
3 dl kuohukermaa
1 dl tomusokeria
0,5 dl kiehuvaa vettä


Päälle

vadelmia
3 dl punaista mehua
1,5 dl hyytelösokeria


Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Siivilöi ja kääntele joukkoon varovasti maissitärkkelys. Levitä taikina uunipellille. Paista 175 asteessa n. 12 min. Anna pohjan jäähtyä.

Voitele irtopohjavuoan (halkaisija 24 cm) reuna öljyllä ja ripottele öljyyn tomusokeria. Paina kakkupohjasta reunalla sopivan kokoinen ympyrä ja nosta vuoan reunan kanssa tarjoiluvadille.

Liota liivatteet kylmässä vedessä. Sekoittele ne sitten kiehuvaan veteen. Lisää hieman jäähtyneenä mangososeeseen. Sekoita hyvin, että liivate liukenee tasaiseksi eikä rihmoitu. Vatkaa kerma vaahdoksi. Notkista tuorejuustot kulhossa. Lisää tuorejuustoon tomusokeri ja mangosose. Nostele lopuksi kermavaahto. Maistele. Kaada täyte pohjan päälle ja hyydytä kylmässä ainakin 4 tuntia.

Levitä vadelmat täytteen päälle. Valmista kiille sekoittamalla hyytelösokeri kiehuvan mehun joukkoon. Sekoita tasaiseksi. Siirrä kattila kylmävesialtaaseen jäähtymään. Sekoittele koko ajan. Kun kiille on selvästi paksuuntunut melkein kiisselimäiseksi, asettele se lusikan avulla vadelmien päälle.

Kakun rakenne oli tosi hyvä. Vaahtoon jäi pienenpieniä ilmakuplia. Liivatteen määrä oli juuri sopiva. Ehkä vaihtaisin mangon sijaan jonkun muun soseen. Tässä se oli tosi hallitseva. Sopi kuitenkin hyvin vadelman kanssa. Pohja oli ihanan kuohkea. Kiille oli varmaan onnistunein koskaan. Kiitos vinkeistä kuuluu Kinuskikissalle!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti