sunnuntai 4. tammikuuta 2015

Nenäliinapasta

Onnin syntymäpäivänä piti kuitenkin tarjota herkkuruokaa, kun eihän kakku sitä ole. Muistin tämän Antonio Carluccin pikaruoan Australian Masterchefista. Yllättävän helppo ja nopea pasta. Nimi tulee siitä, että pastalevyt ovat tosi ohuita ja leikattu veitsellä isoiksi paloiksi. Kastikkeeksi pestoa, jota vähän muuntelin. Meillä ei ole koskaan valkosipulia, koska puolet perheestä inhoaa sitä. Pinjansiemenien sijaan käytin cashewpähkinöitä, ja ne sopivat hienosti pestoon. Tämä oli tosi hyvää!!

Pastakoneeseen liittyy seuraava tarina. Se on ollut appivanhemmillani ainakin 15 vuotta, eikä suinkaan pastan tekoa varten, vaan karjalanpiirakoiden pohjien mankelointiin. Kun tiesin, ettei sitä ole 10 vuoteen käytetty, uskaltauduin pyytämään sen itselleni. Piirakat teen perinteisesti pulikalla, sen verran karjalaiset ovat juureni. Mutta Onni kyllä ilahtui, että kotona saadaan itse tehtyä pastaa. Aiemmat kerrat eivät olleet ihan näin onnistuneita, mutta tämä kerta kannustaa kyllä!

Pestokastike
Pasta:
200 g durum-vehnäjauhoja
2 kananmunaa

Keittämiseen:
4 l vettä
1 rkl suolaa
1 rkl oliiviöljyä

Pestokastike:
1 ruukku basilikaa
sitruunasuolaa
1 dl cashewpähkinöitä
Taikinan mankelointi
0,5 dl juustolastuja
1 dl oliiviöljyä
100 g ranskankermaa

Kaada jauhot kulhoon. Tee syvennys, johon rikot kananmunat. Sekoita taikinaa ensin haarukalla. Vaivaa sitten taikina kimmoisaksi. Anna levätä hetki. Tässä vaiheessa kannattaa tehdä pestokastike valmiiksi.

Jaa taikina neljään osaan. Litistä pala ja taita
kahtia. Mankeloi taikinaa pastakoneessa aloittaen leveimmästä säädöstä ja edeten ohuimpaan. Leikkaa levyistä veitsellä reiluja paloja. Keitä vesi isossa kattilassa. Lisää suola ja öljy. Heittele sekaan pastalevyt yksitellen, etteivät ne tartu toisiinsa. Keitä 1 min tai kunnes pasta on al dente.

Lihapullia
Laita basilikan lehdet ja suola syvään kulhoon. Aja murskaksi sauvasekoittimella. Lisää pähkinät ja juusto. Sekoita tasaiseksi soseeksi. Lisää öljyä vähitellen, kunnes pesto on sopivan paksuista. Lisää ranskankerma. Tarkista maku.

Lämmitä pesto varovasti kattilassa. Lisää 0,5 dl pastankeittovettä. Kääntele sekaan kypsä pasta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti